lauantai 21. elokuuta 2010

Lavan käyttöohje 2/2

Juhuu!

Jatkoa viimeisimpään on luvassa, mutta kuten jo mainitsinkin, näkökulma muuttuu ryhmäesitysten vinkkeliin. Sitä ennen ensimmäisenä asiana voisin mainita, että tulen varmasti viittaamaan aikaisempaan tekstiini, joten jos ette sitä ole lukaisseet ja tämän satutte lukemaan, kehottaisin sitä tässä ennen vilkaisemaan hieman. Toisena sitten eräästä seikasta, josta pikkiriikkisen maininnan tein edellisessä merkinnässäni. Pohdittuani asiaa totesin, että siihen kannattaa ehkä hieman syvemmin tutustua, koska cosplay-esiintymisessä se on jokseenkin vajaasti edustettuna. Eli etiäppäin.

Kontakti yleisöön

Jotta esiintyjä voisi näyttää itsevarmalta ja mahtipontiselta, vaikka tutiseekin pukunsa sisällä hervottomasti, kannattaa olla kontaktissa yleisöön ja se tapahtuu helpoiten yleensä katseella. Ensimmäisenä tulisi nostaa se pää pystyyn, eikä tuijotella varpaita. Tätä pitää oikeasti harjotella, koska yleensä varpaita tuijotellaan ilman, että itse tajuaa asiaa. Katse on siirtynyt näin varpaista katsomoon ja parhaimmillaan moneen sataan jopa tuhanteen silmäpariin, jotka tuijottavat vain esiintyjää. Katse tyhjyyteen on helppo tapa pitää se pää pystyssä, mutta onhan maanisesti yhteen pisteeseen tuijottava ihmishenkilö hassuissa vaatteissa hieman kaukaisen ja tavoittamattoman oloinen. Peruskoulun opettajien "Kuvitelkaa yleisö kissanpennuiksi" -vinkki ei tällä kertaa toimi, koska tuskin cosplay-esityksessä on kyse puheesta tai esitelmästä luokalle (joista kukaan ei kumminkaan kuuntele). Ihmiset ovat ihmisiä, ajattelevia olentoja, joille tulisi kertoa jokin viesti sieltä lavanreunan toiselta puolelta. Ottamalla katsekontaktia hajanaisesti katsomossa istuviin ihmisiin, voi esiintyjä tuoda itseään lähemmäs yleisöä ja harhakuva itsevarmuudesta kasvaa potenssiin 70. Myös uskottavuus kasvaa, koska lähempi kontakti yleisön kanssa on aina katsojalle jotain henkilökohtaisempaa. Katse voi ns. kiertää yleisöä, mutta joskus sen keskittäminen tiettyyn kohtaan voi luoda erinlaista tunnelmaa.

(Tätä on aivan järkyttävän vaikeaa selittää ilman konkreettista ohjausta...)

Nousevien katsomoiden kanssa tulee muistaa myös se, että katsetta ja leukaa tulee nostaa huomattavasti ylemmäksi kuin tasokatsomoiden kanssa. Jos esiintyjä esiintyy nousevalle katsomolle ja pitää oman päänsä normaalissa pysty asennossa, suurin osa yleisöstä näkee vain päälaen, joka on sama kuin se, että esiintyjä tuijottelisi varpaisiin. Suurilla lavoilla ja valojen häikäisemänä saattaa vaikuttaa vaikealta kohdistaa katsetta minnekkään, mutta vaikka yleisöä ei näe sen voi kuvitella ja katsetta voi kierrättää sen kuvitelman avulla.

Myös ilmeisiin kannattaa kiinnitää huomiota ja oikeasti harjoitella sitä, miten kasvoillaan yleisölle viestii. Kuten muukin eläminen lavalla täytyy ilmeitäkin hieman liioitella. Kasvojen esiintuominen kunniaan, eikä jäädä piileksimään sinne isojen kaulusten taakse, ellei se ole jotenkin merkittävä ominaisuus hahmolla.

Nyt niihin ryhmäjuttuihin! Mainittakoon, että minä en miellä paria oikeaksi kunnolliseksi ryhmäksi, vaikka ryhmäkisoihin saa myös pareina osallistua, joten kerron asiaa ehkä hieman enemmän isompien ryhmien kantilta.

Tasapaino

Lavalla tulee säilyttää herkkä ja kaunis tasapaino. Ei olla liian takana tai liian sivussa, vaan haetaan se lavan etu-keskellä oleva ihastuttava keskiö, vaikka lavalla olisi enemmänkin kuin yksi ihminen. Myöskään kukaan esiintyjistä ei ole kenekään takana tai esiintyjät yhdessä sumpussa. Esityksen päätapahtumat tulisivat tapahtua mahdollisimman hyvin keskiössä, mutta muuallakin voi olla toimintaa. Aina pitää silti muistaa se, ettei lava kaadu kummallekkaan puolelle ja että yleisö näkee. Kuitenkin jos lavalla tapahtuu montaa asiaa yhtä aikaa eri paikoissa, täytyy niiden suhde tasapainottaa. Kahdessa eri paikassa ei voi samaan aikaan tapahtua saman arvoista toimintaa, koska yleisö ei voi seurata kuin yhtä kerrallaan, ja tällöin toisaalla olevat tapahtumat jäävät huomiotta ja kaikki informaatio ei välity. Tällaiset tilanteet tulee siis rytmittää niin, että yleisöllä on aikaa sisäistää ensin nämä, nämä ja nämä asiat ja sitten siirtää huomionsa toisee paikkaan sisäistäkseen nuo asiat. Tämä pätee muuhunkin kuin replikointiin (teatteri on myös fyysistä ilmaisua). Esimerkiksi tanssiesitykset voivat näyttää hyvin sekavilta, jos joka kohdassa tehdään jotain eriä ja kaikkien "soolo" on suurieleinen ja vauhdikas yhtä aikaa (asiaa vielä pahentaa se, jos asemoinnit lavalla ovat hukassa -__________-).

Lavalla toimiminen osana ryhmää

Hyvin yleinen virhe kokemattomilla esiintyjillä on se, että kun tulee tilanne, jossa käydään dialogia, kasvot ja rintamasuunta kääntyvät siihen keskustelukumppaniin. Onhan se luontevaa näin normaalissa elämässä, jossa ihmisille jutellaan yleisesti kasvotusten, mutta lavalla sitä keskustelua käydään kuitenkin myös yleisön kanssa. Yleisöä ei saa sulkea pois keskustelusta kääntämäällä sille selkäänsä, mutta ei ole tarpeen myöskään jäykkänä paskana tököttää koko aikaa nenä kohti yleisöä. Asentoa lavalla voi muuttaa ja elehdinnällä voi ilmaista ketkä keskustelevat lavalla keskenään, mutta pyrittäköön siihen, että yleisöllä on aina mahdollisuus seurata pieniäkin asioita lavalla. Vaikka kävisi keskustelua jonkun kanssa lavalla, merkitykselliset asiat voidaan puhua suoraan yleisölle.

Lavlla tulee olla hahmossa. Roolia ei tiputeta, vaikka ei olisikaan se oma hetki olla huomion keskipisteenä. Jos ei ole johonkin väliin ns. aktiviteettiä, sitä kaverin esiintymistä ei siltikään jäädä tuoijottamaan tyhmästi paikalleen, vaan silloin kehitetään jotain hahmolle ja tilanteeseen sopivaa yksinkertaista taustatoimintaa. Tässä välissä on pakko käyttää huonoa esimerkkiä, vaikka en sitä haluaisi tehdä. Seuratkaa taustalla olevia henkilöitä...



(Täytyy mainita, että esityksen alku on hurmaava yksinkertaisuudessaan. Se on myös energinen ja esittelee jopa hieman hahmoja ja heidän suhdettaan. Tämä kuitenkin vain ensimmäisten 20 sekunnin sisällä.) Kaikki, mikä ei lavalle kuuluisi, näkyy sieltä kuin neonvalokyltti pimeässä. Roolista putoaminen ja epämääräinen seisoskelu hyppää silmille ja esitys vaikuttaa laiskalta. Vaikka hahmolla esityksessä olisikin tylsää, sitä ei saa näyttää sillä, että esiintyjällä itsellään olisi lavalla tylsää, vaan se tylsyys pitää näytellä (näitä juttuja hoetaan niillekkin, joita silloin tällöin itse opetan).

Myös siihen, miten esityksen hahmot reagoivat tapahtumiin pitää kiinnittää huomiota. Jokainen reagoi omalla tavallaan ja hahmossa. Häiritsevää usein on se, että esiintyjät tietävät yleensä mitä seuraavana tulee tapahtumaan ja reagointi on liian nopeaa ja yleisö ei pysy perässä. Omissa teatteripiireissä puhumme siitä, että yleisölle pitää antaa "Mitä vittua?" -hetki. Tarkoittaen sitä, että juuri saatu informaatio kerkeää upota katsojaan. Esimerkiksi yllättävän tapahtuman jälkeen pieni hiljainen hetki (jonka aikana esiintyjä kerkeää päässään sanoa hitaasti "Mitä vittua?") ja vasta sen jälkeen tapahtuu reagointi. Näin yleisökin ehtii tajuta asian. Tämä ei tarkoita sitä, että yleisöä pitäisi pitää tyhmänä tai hitaana, vaan nämä ovat tehokeinoja, mutta totuus on, että lavlata yleisölle informaatio kulkee eri nopeudella kuin tosi elämän tapahtumissa. Ei myöskään tarvitse muuttaa koko esityksen kulkua etanavauhtiin, vaan "Mitä vittua?" -hetket voidaan sijoittaa niille ihanteellisiin kohtiin.

Nyt tulee sellainen asia, joka vaatii paljon harjoittelua ja huomioimista, jos siitä haluaa päästä eroon. Ei tämä mikään kaiken kansan syöpä ole kuitenkaan. Meillä päin sitä kutsutaan nuorisoteatteriasennoksi. Termi on omakeksimä. Se ei varsinaisesti ole asento, vaan oikeasti se tarkoittaa sitä, kun esiintyjät käyvät esimerkiksi dialogia keskenään ja lavalla tapahtuu seisoskelua, mutta paikallaan seisomisen sijaan esiintyjä tepsuttelee paikallaan. Siirtäen painoa jalalta toiselle tai tanssien tuttua "Minua pissattaa" -tanssia pikkuisen nostellen jalkojaan. Esitykset, joissa käydään vain dialogia ja keskustellaan, harvoin ovat silmälle mitenkään mielenkiintoisia ja siihen kaipaa aina vähän liikettä, mutta nuorisoteatteriasento ei ole se missään muotoa edustava tapa löytää siihen fyysistä ilmausta repliikin tueksi. Se yksinkertaisesti näyttää typerältä. Tämä ei ole niin näkyvä piirre cosplay-esityksissä, mutta halusin sen silti mainita.

Juoni ja sen kulku

Esityksiin kannattaa aina löytää jokin juoni. Random sekoilu harvoin on loppu pelissä viihdyttävää. Voivathan ne vitsit toisensa perään olla hetken hauskoja, mutta siihen turtuu aika nopeasti. Alku keskikohta ja loppu. Tätä minä tulen hokemaan ja se saattaa kuullostaa lukion äidinkielen tunnilta, mutta cosplay-esitysten pituus ei kovin ole ihanteellinen monitasoiselle juonenkululle, jonka aikana on takaumia ja dramaattisia kohtausten leikkauksia (saakeli, että sellaisen yrittäminen polttelisi). Juoni alkaa jostakin, tapahtuu jotain, mikä muuttaa tilanteen ja lopulta johtaa siihen millainen loppu on. Ideointiin kannattaa uhrata aikaa runsaasti, eikä kannata lähteä rakentamaan eeppistä juonta yhden pikkuidean ympärille viikkoa ennen näytöstä. Aina tulisi ottaa huomioon ne seikat, mitkä katsoja tarvitsee ymmärtääkseen juonen. Parhaat cosplay-esitykset ovat ymmärrettäviä, vaikka alkuperäis lähdettä ei tuntisi. Silloin esityksestä tulee tulla esille hahmojen luonteet, heidän väliset suhteet ja juonen kannalta oleelliset seikat. Juonen voi koeajaa jolakin ulkopuolisella henkilöllä vaikka useaan otteeseen ja aina hioa sitä siihen pisteeseen, että se on viihdyttävä, siinä on sisältöä ja se on mahdollista ymmärtää enimmäisellä katselukerralla.

Kannattaa myös antaa esitykselle varaa mokiin ja improvisointiin. Jos itse tai kaveri menee esityksen aikana lukkoon, voi joku muu sen ehkä pelastaa. Harjoittelu ja heittäytyminen kunniaan, mutta joskus käy vain niin, että pääpahis kompastuu portaissa lavalle saapuessaan. Silloin pitää olla varahanskat taskussa ja valmis niiden hommaa käyttämään.

Tämä oli ehkä tässä. Voisin veikata, että kukaan ei halua ryhtyä tekemään minun kanssani yhtään mitään esitystä tämän luetuaan. Heh... Enkä minäkään hirveänä varmaan ole lavalle yksinäni nousemassa ennen, kun täytän omat kriteerini myös cosplay-esiintymisen puolella. Voin sen kyllä myöntää, että cosplay-kisan esitys on jänittänyt minua enemmän kuin mikään aikaisempi teatteriesitys ikinä ja minä kuitenkin olen esiintynyt sadoillekkin ihmisille.

Edelleen saa kysyä, saa kommentoida ja ilmaista mielipiteitään ihan niin suoraan, kun itse raskii. Ja se olisi jopa toivottua. Kiitän.

maanantai 16. elokuuta 2010

Lavan käyttöohje 1/2

Moi!

Kun kerran olen jo hetken saanut ajatusta päässäni hautoa, en enää jaksa odotella sen kasvua ja kehitystä suunnattomaksi hirviöksi. Nyt on tarkoitus antaa pientä osviittaa lavaesiintymisen perusjutuista. Ennen sitä toivoisin kuitenkin, että ihmiset jaksaisivat lukea Lucan mahtavan tekstin, joka käsittelee cosplay-esiintymistä suurenmoisesti. Siihen on onistuneesti koottu paljon mahtavia ajatuksia, joita minä en osaa ilmaista. Sen siivittämänä minä tarjoan hitusen ohjeistusta esiintymisen teknisemmästä puolesta. Tämä ohjeistus perustuu omaan näyttelijän kokemukseeni ja saamiini oppeihin, mutta ne ovat sovellettavissa monin esiintymismuotoihin, jotka tapahtuvat lavalla. Mitään tajunnan räjäyttävää tuskin on luvassa. Ehkä enmmän pieniä asioita, joka ihmiset usein unohtavat ottaa huomioon ja jotka voivat ryhdistää esitystä välillä jopa huimasti. Ensimmäisessä osassa tutkailen asiaa näin yksilöesiintymisen suunnalta ja sitten hyppäämme ryhmien puolelle. Shall we?

Lavan käyttö

Niin tyhmältä kuin se kuullostaakin, se missä ja miten lavalla ollaan vaikuttaa paljon esitykseen. Lavalla täytyy ottaa huomioon sen leveys ja syvyys. Voisin sanoa, että näistä tärkeämpi vielä on syvyys. Oli kyse sitten minkä kokoisesta lavasta tahansa, tulisi esiintyjän pyrkiä mahdollisimman eteen. Tämä mahdollistaa paremman näkyvyyden yleisölle. Jos lava on pieni, on myös luultavasti katsomo pieni. Pienet katsomot harvoin ovat nousevia, joten mitä lähemmäs esiintyjä tulee yleisöä, sitä useampi näkee esiintyjän hyvin. Kuvitelkaa vaikka tiheä metsä, missä on ämpäri ja tynnyri vierekkäin. Kumpi näkyy kauemmas? Tietenkin tynyri, koska se on isompi. Siirtymällä lavan etuosaan esiintyjä voi ns. zoomata itseään isommaksi, jotta päiden välistä olisi helpompi näkyvyys. Suurilla lavoilla zoomaus toimii taas enemmän korostavana kikkana. Suuret katsomot ovat yleensä nousevia, jolloin päiden takaa näkee yleensä edes jotenkin paremmin kuin tasakatsomossa. Suuri ja tyhjä lava voi imaista esiintyjän itseensä ja syödä koko esityksen, jos esiintyjä jää liian taakse. Ei pikkuruinen ihmishahmo näytä kovin innoittavalta keskellä valtavaa lavaa. Orpo olohan siinä tulee sekä katsojalle, että esiintyjälle. Rohkeasti lavan etuosaan ja tila haltuun, eikä anneta sen syödä mitään. Lavan etuosassa on myös helpompi ottaa kontaktia yleisöön oli se pieni tai iso. (CosplayGaalan valomiehille minä voisin näyttää pyllyä siitä hyvästä, että molemmilla kerroilla valot ovat olleet suunnattuna liian taakse, mikä hämää varmasti kokemattomia esiintyjiä.)

Nyt, kun olemme raahanneet itsemme eteen, voisimme tutkia lavaa toisesta suunnasta. Leveyssuunnasta. Jälleen pääsemmme siihen, kuinka hyvin yleisö esiintyjän näkee. Katsomot ovat hyvin hyvin hyvin usen symmetrisiä, jolloin optimaalisin paikka esiintyjälle on keskellä (etuosan keskellä). Tämä saattaa vaikuttaa pikku jutulta, mutta oikeasti sillä on iso merkitys. Jos esiintyjä alituisesti on enämmän toisella laitaa lavaa syntyy osalle yleisöstä mielikuva, että tila ei ole hallussa ja lava kaatuu, mikä luo saman 'orpo olo' -efektin kuin liian takana lymyily. On myös vaikea esiintyä kaikille tasapuolisesti, jos ei "jaa itseään" lavalle tasaisesti.

Lavalla liikkuessa on myös otettava huomioon etäisyys yleisöstä. Lavalla voi liikkua kaikissa suunnissa, mutta täytyy muistaa, että epämääräiseen paikkaan ei saa jämähtää. Lavan eri osia voi käyttää myös hyödyksi. Etuosata voi perääntyä, millä voi luoda erilaista tunnelmaa. Näin yksinkertaisina esimerkkeinä: pelkoa ja ahdistusta tai salamyhkäisyyttä ja juonikkuutta. Sama toimii lavan etuosaa lähestyttäessä; ryntäys eteen voi olla hyökkäys tai epätoivoinen pako. Kaikki riippuen siitä, millaista tunnettilaa ilmaisee tai millaisesta hahmosta on kyse. Lavan poikki liikkuminen voi kuvata mm. levottomuutta (ylläri), kiirettä tai ahdistuneisuutta. Tietenkin on olemassa monia muitakin asioita, mitä erin päin liikkuminen lavalla voi kuvata, mutta tässä olivat helpot esimerkit. On kuitenkin tärkeää, että lavalla tulisi olla keskiö, joka kuitenkin hallitsee lavalla liikkumista ja jonka optimaalisin sijainti on lavan etuosassa ja leveyssuunnasta katsottuna keskellä. Monet suomalaiset pukuilijat osaavat kyllä hyvin olla keskellä, mutta muutama askel eteenpäin tarvittaisiin itsevarmuden harhakuvan luomiseksi.

Esiintyessä täytyy muistaa eräs hyvin tärkeä saia: esiintyminen yleisölle (tuomaristokin on osa sitä), eikä itselleen. Tarkoittaen sitä, että otetaan kontaktia yleisöön katseella, eleillä tai jopa puhumisella. Ja hyvin tärkeää on, että yleisölle ei käännetä selkää ellei se ole tarkoituksellista ja tarkkaan mietittyä. Rintama suunta olkoon siis yleisöön päin. Selän kääntäminen syö esityksen ilmeet ja elehdinnän, kun katsoja ei näe esiintyjää edestä päin. Lavan sivuilla vieraillessakin kannattaa muistaa, ettei käännä selkäänsä osalle yleisöstä. Tämä on virhe, joka hyvin usein jää esiintyjältä itseltään huomaamatta, joten kannattaa tarkkailla valppaasti omaa esiintymistään tämän suhteen.

Henkilönä lavalla

Teatterissa ja cosplay-esityksissä lavalla ei olla omana itsenään, vaan joku muu. Tämän pitäisi näkyä joka hetkestä, minkä viettää lavalla ja joskus jopa sen ulkopuolella. Valitettavan usein näkee tapauksia, joissa pukuilija kävelee lavalle ja ottaa roolinsa hahmona vasta lavalle saapumisen jälkeen. Roolin kuuluisi olla päällä jo takahuoneessa/lavan reunassa/yms. ennen lavalle saapumista. Ajatus voi olla vaikea, jos esitys on täysin ulkoaopeteltu, eikä improvisoinnille tai mokille ole mitään tilaa.

Monet painottavat sitä kuinka pitäisi yrittää kantaa pukua kuin hahmo, mutta oma ajatukseni on keksiä, miten hahmo kantaa itsensä. Kannattaa miettiä miten hahmo seisoo, millainen ryhti hahmolla on ja miten hahmo kävelee (keskitytään näihin näin aluksi). Ja sitten lavalla kaikki tulee tehdä liioitellusti. Voisin kertoa hieman omasta eläytymisestäni hahmoon. En tietenkään ole hahmossa koko conipäivää, mutta lavalla ja kuvattaessa otan roolin jo ajattelematta asiaa. Cloud'na hartiani nousevat hieman, pää kumartuu ja kasvoni tuimistuvat. Sesshoumaru'na puolestaan suoristan selkäni pitkäksi (sen mitä voin), kohotan leukaani ja naamalleni ilmestyy välinpitämätön tai paheksuva katse. Kaikin puolin muutun elegantimmaksi.

Jatkoa seuraa... Kiitän.

PS: Jos olen sattunut käyttämään ilmaisuja, jotka eivät ehkä kaikille avaudu, kysykää selvennystä ihmeessä (jos kiinnostaa). Ja vaikka seuraava tekstin pätkä on omistettu lähinnä ryhmäesityksille voi minulla juolahtaa mieleen tai muuten vaan tulla esille seikkoja jotak ovat tähellisiä myös yksilöesiintyjille.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Mahtipontisia suunnitelmia

Hei!

Kerran kaikki ovat luovuttaneet tämän vuoden suhteen, ja jo siirtyneet seuraavaan, niin samoin aijon tehdä myös minä. Hieman visiittiä pieneen galleriaan pääni sisällä on luvassa. Suunnitteilla olevien pukujen kaarti on suuri, mutta niitä on mietitty ja pohdittu jonkinlaiseen järjestykseen. Aijon tässä samalla myös kertoa hieman suuruudenhulluista ideoistani, joista osa on jo vanhahkoja. Siis eteenpäin.

Minulta löytyy pieni listan ja suunnitelman omainen puvuista, jotka tulen joskus tekemään. Ensimmäisenä tämän listan kärjessä tänäpäivänä on...


... Zidane, Final Fantasy DISSIDIA -versiona. Lupasin sisarelleni/partnerilleni (ja itselleni), että seuraavassa puvussani voin heittää vaikka voltin, jos siltä tuntuu (ja hahmollehan tämä sopii myös). Toisin sanottuna puvun tulee olla sellainen, että saan sen päälle ilman suurempaa avustusta. Zidanella ei ole epämääräisiä suuria ulokkeita tai huomioitavia asioita selkäpuolella. Häntä. Se on ihana, enkä malta odottaa, että saan vaihteeksi sellaisen tehdä ja pitää päällä. Tähän liittyy myös pientä 'Korjataan menneisyyden virheet' -vivahdetta...

Koska olen crossannut niin pajon, päätin hypätä takaisin sille puolelle jokea, minne oikeasti kuulun eli naisiin (ei bindausta = vähemmän tarvittavaa apua). Siksi olenkin viimeajat metsästänyt naishahmoja, joita jaksaisin jopa leikkiä. Tietenkin aloitin suuresta rakkaudestani, Final Fantasy'stä.



Rikku ei kylläkään ole uusi tulokas listalleni. Jo vuoden 2009 Animeconiin suunnittelimme YuRiPa-ryhmää, mutta homma kusi (tuolloin minun piti kylläkin olla Paine). Jo tuolloin haaveilin jonkin Rikkun dress sphere'n tekemisestä. Osa karsiutui listalta alastomuuden takia ja osa vaikeuden. Tällä hetkellä Black Mage, Warrior ja Samurai (ehkä myös Alchemist) ovat niitä, jotka haluaisin toteuttaa, mutta Black Mage vie voiton. Nuo sukat ovat kaikessa hirvittävyydessään hauskat ja hattu on mahtava. Rikku nousi esiin uudestaan viimekeväänä, kun rupesin pohtimaan Tracon V -pukuani. Olin jo puoli varma, että teen Black Magen Traconiin, mutta eräs taho sai minut kääntymään Sesshoumaru'n puoleen. (Oikeasti himoitsen Painen asuja eniten, mutta neito näyttäisi olevan jopa enemmän alasti kuin Rikku).

Seuraavat ilmestykset kuuluvat enemmän listalle 'Joskus tässä tulevaisuudessa' eivätkä ole niin suunniteltuja vielä.



Cosmos DISSIDIA'sta ei ehkä vastaa naishahmoa, johon normaalisti tykästyn, mutta tässä naisten metsästyksen aikana hän on alkanut vaikutta hyvin puoleensavetävältä. Puku olisi myös aika erinlainen verrattuna aikaisempiini ja onhan hän FF-hahmo. Hiukset ovat minulla kuitenkin vielä aika lailla kysymysmerkin alla, joten saa nähdä milloin sitä uskaltaisi lähteä kokeilemaan.

Cosmos'n kanssa samalle listalle menevät myös Blood+'n Saya, jonka suunnittelin tekeväni ehkä koulutyönä (salaa), FLCL'n Haruko, joka kyllä saa odottaa aikaa, jolloin osaan oikeasti kaavoittaa ja Mononoke Hime'n San, joka itseasiassa on jo alulla, mutta etenee hyvin hitaasti.

Nyt pääsemmekin tutustumaan hullujen ideoiden listaan, jota voimme kutsua myös 'Mitä vittua' -listaksi. Listan hahmot ovat lähes jokainen omalla tavallaan kyseenalaisia.



Aloitin Odin Sphere'n pelaamisen joskus talvella, kun sain moisen lahjaksi ja ihastuin moneen hahmoon, joita syystä tai toisesta en kehtaa edes unelmoida leikkiväni. Oswald kuitenkin iski minua jonnekin syvälle. Joka tapauksessa suuruudenhullut ideat ovat aina vaarallisia, koska minulla ei todellakaan ole minkäänlaista taitoa tehdä kunnollista haarniskaa, joten Oswald jää toistaiseksi ainakin vain unelmaksi.

Seuraavalle herralle käy lähes sama selitys kuin Oswald'lle, mutta tässä on hieman jotain enemmänkin.



Se on siis Gack. Oikea ihminen, jolla on oikeat kasvonpiirteet ja oikea MIEHEN vartalo. Minä en ikimaailmassa voisi leikkiä Gackt'a tällä pallopäällä ja selättömällä vartalollani.



Tämän randomin idean sain, kun ystäväporukassamme, jossa tykätään järjestää teemabileitä, keskustelimme Pokémon-pelaistä. Joku sitten sai idean, että pitää pitää Pokémon-bileet. Olemme pitäneet mm. Rock-, Meksikolais-, Survivors- ja Satuolento-bileet ja nyt siis olisi Pokémon'n vuoro.

Ehkä kaikista omituisin ja hulluin ideani viimeaikoina on kuitenkin seuraava.



Jos joku ei tunnista (tai usko silmiään); se on västäräkki. Tätä minä olen oikeasti harkinnut. Jopa unelmoin pienestä Pikkulinnut-ryhmästä (kuvitelkaa nyt talitintit ja punatulkut). Kun asian esitin, sisareni katsoi minua hyvin kieroon ja kutsui sitten sekopääksi. Tämä idea tuskin tulee koskaan näkemään päivän valoa (ellen tee tätä muka koulutyönä), mutta se tulee elämään minun sydämmessäni palavan kirkkaana IKUISESTI!

Tämä oli tällä kertaa tässä, joten minä palaan onnellisesti Persona 4'n pariin. Kiitän.

PS: Kaksi pientä asiaa: 1) Olen siis juuri aloittanut opiskelut vaatetusalalla ja minusta pitäisi valmistua pukuompelija 2) Eräs Anonyymi herätti pienen idean sisälläni, mikä liittyy vastikäiseen avautumiseeni ja saatte kuulla siitä seuraavalla kerralla.

lauantai 7. elokuuta 2010

Korteni kekoon

Terveppä terve.

Eilen oli cosplay-viikon viimeinen päivä, mikä sai minut heittämään yhden neitsyyden hevonjeerran. Nyt minäkin olen osallistunut cosplay-viikkoon (kuvitelkaa tähän väliin jättimäinen hymy, joka näyttää hyvin typerältä minun isoilla poskipäilläni). En ole ennen cosplay-viikkoon osallistunut. Syitä on monia; koko viikon unohtuminen, kiire ja pukujeni yleinen olemus on hieman jarruttanut asiaa.

Viimeisen viikon olen suurimmaksi osaksi kyyhöttänyt pimeässä Loukossani anime ja Jdorama seuranani, mutta eräs blogissaan eilen minua onnistui cosplay-viikosta muistuttamaan, ja ajattelin: "No mikä ettei!" On kesä ja olin muutenkin poistumassa Loukostani ulkomaailmaan, niin miksi en haluaisi hieman pelleilläkkin. Lapsihan minä olen (toisin sanottuna minä olen idiootti). Hetken mielijohteesta tein siis jotain aivan järkyttävää. Viimeisimpien pukujeni monimutkaisuuden ja kuumuuden takia päätin vetää päälleni jotain helpompaa... ensimmäisen cosplay-pukuni, jota oikesti käytin. Eipä tuo vaate koko päivää päälläni ollut. Vain kauppareissun ja pienen hetken kavereiden kanssa pörrättäessä. Mutta olipa kuitenkin!

Itse puku on vuodelta 2005 tai -06 ja se sattuu olemaan Naruton Tsunade. Tuota ennen olin tehnyt jo yhden puvun, mutta sitä en koskaan ole oikeasti käyttänyt (mitä nyt koulun vappujuhlassa -______-). Kerta ajatus itsessään jo oli ex tempore, niin ajattelin sitten ottaa pieniä taiteilijan vapauksia. Jätin keskijakauksen kotiin (eipä ne hiukset enää ihan samalta näytäkkään) ja naamani maalaamatta. Tsunaden korun olisin halunut laittaa, mutta se ilmeisesti on löytänyt tiensä eksyneiden tavaroiden maailmaan. Takin työnsin laukkuuni yön varalle, mutta eipä tuo sieltä ulos päässyt.

Välillä minä itsekkin mietin, mitä minun typerässä päässäni liikkuu. Tämä ehkä tulee olemaan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun osallistun cosplay-viikkoon.

Kiitän jälleen.

PS: Tässä hyvin lähitulevaisuudessa aijon jakaa ajatuksiani koskien tulevaisuutta ja kangasostoksia. Mää kans, kerta kaikki muutkin. Ni.