sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Rakastamani apinapoika

Terve!

Eräs päivä muistin asian, jonka tyystin olin sysännyt sivuun. Nyt pienessä tylsyydessäni päätin kuitenkin korjata asian, josta niin monet muut blogimaailman pukuilijat onnistuivat minua muistuttamaan. Pukuraporttia pukkaa monelta suunnalta hyvin paljon ja minäkin aijon liittyä tähän paraatiin.

Zidane valmistui hyvissä ajoin Desuconia varten, mutta kaikki aikani jotenkin katosi Desun jälkeen. En saanut Zidanesta tehtyä raporttia ja lopulta totesin, että korjaillaan ja viimeistellään pukua ennen, kun raportoidaan. Kuitenkaan Animeseminaaria varten en jaksanut tehdä mitään korjailuja enkä muutakaan. Tällä hetkellä Zidane repsottaa enemmän kuin koskaan, mutta haluan silti tehdä siitä pukuraportin, koska tunnen, että huonosta kuosistaan huolimatta Zidane ansaitsee oman merkintänsä.

Sarjassa 'Ilmeeni' osa 254

Projektina Zidane oli hyvin pitkä, mutta sen selittää todella pitkät tauot puvun teossa. Sinisen housukankaan taisin ostaa syksyllä 2010, mutta muuten suurin osa puvusta tehtiin touko-kesäkuussa ennen Desua. Joitain osia vanhemmasta Zidane-puvustani sain uudeleen käytetyä tässä uudessa versiossa. Niitä ei kovin paljon ollut, mutta olipa kuitenkin. Valkoinen trikoopaita on uusiokäytössä, kaivelin vanhasta hännästä täytettä uuteen häntään ja vein pompulan edellisestä peruukin irvikuvasta. Suurin apu vanhasta puvusta oli kuitenkiin siinä, että  olin jo kerran pohtinut läpi monia asioita puvussa. Esimerkkinä liivin nahkakoristelut, jotka monet ovat tehneet täysin suorasta tekonahka/kangas/nahka kaitaleesta. Tein näin itsekkin ensimmäiseksi, mutta huomasin, että eihän se toimi oikein ja lopulta piirsinkin nahkaosille omat kaavat.

Ryttyyyyy...

Kaivelin vanhan liivin esiin kaapin pohjalta uuden tekemisen jälkeen (ainoa asia, mitä vanhasta on vielä jäljellä). Yllä uutta ja alla vanhaa. DISSIDIA-versio on paljon yksityiskohtaisempi kuin IX-versio, mutta eniten minua hämmästytti näiden kahden liivin laatuero. Uuden liivin tekemiseen hyödynsin vanhan kaavoja, mutta niitä piti aika lailla parannella. Liivikankaan etsiminen tuotti tuskaa. Löysin aivan täydellisen värisen veluurikankaan, mutta se jousti joka suuntaan enemmän kuin laki sallii. Lopulta se oli väriltään paras vaihtoehto, joten päätin kokeilla tukikankaan kanssa leikkimistä ja tuin lopulta kaikki liivin kappaleet ja lopputulos olikin ihan kelpuutettava. Liivinkaulukst tein vanhoista hukkapaloista, jotka satuin löytämään laatikosta.

Housut olivat äärettömän mukavat päällä, eikä niissä tullut kuuma, vaikka epäilin sitä aluksi. Haaveilin Zidanen uusista housuista todella paljon, koska huomasin ensimmäisessä versiossa rakastavani häntää todella paljon. Häntä on ommeltu housujen takasauman läpi kiinni housuihin. Sen sisällä on 2mm rautalankaa kaksinkerroin teipattuna yhteen. Häntä on siksi aika painava, mutta se pysyy pystyssä eikä vedä housuja alas päin, koska siinä on myös nauhat, joilla saan sen sidottua lanteilleni. Tällä systeemillä häntä on niin hyvin kiinni minussa, että tunnen lähestulkoon jokaisen pienen liikkeen, minkä häntä tekee.

Jotkut halusivat kuvata pelkkää häntää

Vyöt olivat jotain aivan ihmeellistä. Referenssikuvia katsellessa päässä pyöri, koska osa vyöstä näyttää mystisesti katoavan jossain tuolla oikean kyljen takana, eikä sitä enää näe takaa päin. Oma vyöni on kahdessa osassa, joista toiseen olen ommellut osan kiinni ja jotkut kohdat on kiinnitetty tarranauhan paloilla.

 Mistä ne tulee?!

Tarrakiinnitykset.

Olen saanut ystäväni äidiltä hirmuiset määrät vaahtomuovilevyjä, joita päätin käyttää kalvosien toteuttamisessa. Reffikuvissa kalvosit ovat myös aivan ihmeelliset. Ne ovat aika muodokkaat ja paksun näköiset, joten vaahtomuovi toimi ihan kohtuu hyvin.

Vasemmalla nappeja vaille valmis tuotos ja oikealla harjoituskappale.

Valmis tuotos.

Kenkiin minulla on suunnaton viha-rakkaussuhde. Niiden tekeminen oli hauskaa, mutta hyvin työlästä. Olen tainnut mainita siitä, että olen maailman huonoin kengänpäällisten tekijä, mikä ahdisti jo suunnittelu vaiheessa. Kengissä on alla mustasta hieman joustavasta kankaasta tehty päällinen, jonka päälle olen craftista tehnyt epämääräisen rakennelman. Pohkeen puolella on vetoketju kiinitys, jonka hylkäsin, mutta lopulta toteutinkin. En ole craftinkään käsittelyssä kovin kokenut, joten nämä tarjosivat ihan hyvin haastetta. Pidän lopputuloksesta, vaikka se ei ole paras mahdollinen. Kengät ovat se osa puvusta, jonka haluaisin tehdä lähestulkoon kokonaan uudestaan, mutta se käsinompelun määrä, minkä ne vaativat on vain plyäh... 

Ne ovat kärsineet.

DISSIDIA-versioissa on se kiva puoli, että ne ovat täynnä kaikkea pientä. Zidanen toisessa korvassa roikkuva korvakoru, jota kukaan tuskin huomasi, liivin kuvioinnit selässä ja hartijoiden yli, sekä tuo ihmeellinen silmikko, joka roikkuu kaulassa. En tosiaan keksinyt sille parempaa nimitystä kuin silmikko, ja sillä olenkin tuota hökötystä kutsunut. Kaikki helmet tässä puvussa on maalattu itse, koska ihmeelliset metallinhohtoiset pastellinsävyt ja oikean kokoiset kultahelmet.


Minulla on varmaan epäinhimillinen suhde pukuihini, koska pidän niiden joistain osista niin paljon. Zidanen peruukkikin on peräisin jo lähes vuoden takaa, mutta sen leikkaaminen tapahtui suuressa kiireessä, enkä ehtinyt edes ajatella sitä, että olen tuhoamassa niinkin kauniin peruukin. Lopulta ihastuinkin samaan peruukkiin uudestaan. Kävin sitä tosiaan vielä hieman korjailemassa Desun peruukkipajassa. Kaikista ihanin asia tuossa peruukissa on kuitenkin se liehuva poninhäntä, joka oikealla ihmisellä näyttäisi vain älyttömän hassulta.

Se on pitkä <3

Kovin en voi enää Zidanesta kertoa ja sovittakoon, että lopput pikkujutut jääköön salaisuuksiksi (jotka paljastan kuitenkin kysyttäessä). Näin loppukevennyksenä saatte kuvan, jonka kanssa minulla ei ole oikeasti mitään tekemistä. Kaikki on vain Kiden syytä.

Voittaja fiilis.

Fuu kiittää.

PS: Anteeksi pyynnöt vielä Miwolle törkeyksistäni. Taas tuli huomattua, että välillä pitäisi antaa asian suodattua kunnolla.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Tracon: Kakkaa ja timantteja

Moi!

Näin ensin haluan saada erään asian pois alta; olen lusmu. Jo kertaalleen ryssittyjen suunnitelmien ryssiminen kävi tällä kertaa helposti. Mariyahan ei valmistunut Animeseminaariin eikä Traconiin. Annan nyt hyviä tai huonoja (saatte päättää aivan itse) selityksiä tapahtuneelle. Animeseminaarin jälkeen minulla oli vajaat kaksi viikkoa aikaa saada Mariya valmiiksi. Tuohon aikajaksoon sisältyi kuitenkin Saryruskoin uudelleen lämmittely ja matka Seinäjoen harrastajateatteri -päiville. Lopulta minulla oli kaksi päivää aikaa saada Mariya kassan. Ei onnistunut, koska en edes yrittänyt, joten pakkasin laukkuuni Sanin (la) ja Cloudin (su) ja matkasin kohti Tamperetta.

Statuspäivitykseni ennen lähtöä. Ei se kovin mennyt vikaan.

Lähdimme matkaan jo perjantaina, jotta saisimme nauttia koko conin ohjelmasta mahdollisimman paljon. Yöpyminen Omenahotellissa kannatti, koska siellä sai todella hyvät unet eikä matkaa conipaikallekkaan ollut ylettömästi. Tampere-talo itsessään on niin ihana paikka, että kaipaan sinne vain käymään. Traconin teema oli hauska ja ajatus siitä, että mukaan voi osallistua, oli todella kutkuttava. En kuitenkaan ottanut osaa, koska tuntui, että tuota muuta ohjelmaa on jo niin paljon. Ohjelmia tuli siis katsottua aika lailla.

Ensimmäinen varsinainen ohjelma, jonka pääsimme katsomaan oli Cosplay-kisa ja WCS-karsinnat. Voi elämä sitä tasoa! Minä olin valmis itkemään aina jokaisen parin jälkeen, kun jokainen oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellinen. Kylmät väreet menivät pitkin selkää moneen otteeseen. Tietenkin kaiken kruunasi Rimpun ja majon loistava taidonnäyte. Jälleen on oikea pari lähdössä matkaan. Kaiken sen hurmiohuurun alta en juuri muista cosplay-kisan pukuja, mutta mitä väliä.

Erään moitteen joudun kuitenkin tästä ohjelmasta nostamaan esille; juontajat. Olin niin pettynyt jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että Rimppu ei voi olla juontamassa, koska kaikki, jotka lukevat Rimpun Awesomness Blogia tiesivät, että kyseinen naine on kisaamassa itse. Kuitenkin suurin järkytys tuli vasta kisan aikana. Engalanninkielinen juontaja oli hyvä, vaikka juonnoista oli välillä vaikea saada selvää, mutta hän hoiti hommansa silti mallikkaasti. Tämä toinen juontaja olikin sitten se musta lammas. Huonon artikulaation lisäksi hänen olonsa lavalla oli vain typerää itsensä huorausta yleisölle koko ohjelma alusta loppuun. Mikään muu ei ole ärsyttävämpää lavalla kuin ihminen, joka ei tajua, ettei hän ole se, jota ollaan tultu katsomaan. Lavalla nähtiin uudestaan ja uudestaan samoja vanhoja kikkoja yleisön naurujen kalastelemiseksi. Kaikista typerin temppu oli kuitenkin se, että hän vielä KEHTASI pitää tätä omaa pientä sirkustaan samaan aikaan, kun kilpailijat ovat lavalla ja esittelevät pukujaan! Minua harmittaa kisaajien puolesta, jotka saivat kuulla yleisön nauruja, kun eivät nähneet, mitä heidän selkänsä takana tapahtuu. Onnea kuitenkin kaikille voittajille ja onnea matkaan! Rimppu ja majo saavat luvan räjäyttää katon Jaappanin maassa.

Halusin nähdä Hopeanuoli!-musikaalin monestakin syystä ja tästähän minä voisin kirjoittaa, vaikka kokonaisen merkinnän, mutta taidan jättää väliin. 1. Minä olen onnistunut kasvamaan Hopeanuolen parissa ja se onkin syy yhteen suureen fobiaani. 2. Minä olen esiintymisnatsi. Syystä tai toisesta odotukseni olivat hyvin korkealla musikaalin suhteen, mutta jouduin pettymään parin ensimmäisen minuutin aikana. Olo oli kuin missätahansa nuorisoteatterikatselmuksessa, mutta minun ei tarvinnut jäädä vellomaan tuossa tunteessa, koska nostalgia ja kieli poskella -tekemisen asenne huokui esityksestä, ja siksi se toimi. Laulut kuuluivat valitettavan huonosti yläkatsomoon, jossa itse istuin, sekä äänentoiston muut ongelmat hieman häiritsivät. Hahmojen uudelleen karakterisointi toimi monen kohdalla hyvin ja hyviä roolisuorituksiakin nähtiin (Hakuro <3, Mutsun kenraalit <3, Sniper <3 ... ... ...). Myös vanhojen VHS-suomidubbausten lainaaminen toimi ja nauroinkin litkana monille kohdille. Joitain juttuja jäin kuitenkin kaipaamaan. Karhut oli toteutettu niin koomisesti, että nauran edelleen niille. Varsinkin Akakabuto, joka liikkui vielä kuolemansa jälkeenkin. Vaikka valomiekkaratkaisu Akakabuton tuhoamiseksi oli nerokas, odotin silti niin paljon legendaarista lausetta: "Nyt sinä näet miksi minun nimeni on lentävä sirkkeli!" Vielä pieniä miinuksia siitä, että parhaimmat laulajat olivat päätyneen pienimpiin rooleihin (mm. Fuji) ja Akamen säälittävään roolin roudarina. Vaikka löysin musikaalista paljon vikoja lavaesiintymisen ja tekniikan suhteen, ei mikään häirinnyt niin paljoa, ettenkö voisi katsoa niitä läpi sormien vain siksi, että sain nauttia niin suuren nauru- ja nostalgiaryöpyn niin pienessä ajassa. Kiitos siitä ja toivottavasti tätä nähdään vielä.

Lauantai-illasta kävimme katsomassa myös Alastomuus animessa -luennon, joka oli juuri sitä, mitä siihen mielentilaan tarvittiin. Oli jo melko myöhä ja väsy alkoi painaa, mutta turhanpäiväisen hömpän epämääräisistä aiheista kuunteli kyllä ihan mielellään. Puhuja oli mahtava, eikä mikkien reistailu hidastanut tahtia mitenkään. Luenon loppupuolella huomasi myös yleisöstä sen, että kello alkoi lähentyä puolta yötä, kun kommentteja alkoi sadella aika tiuhaan tahtiin.

Yön "extra-ohjelma" eli Inside the cosplayers' (vai cosplayer's?) studio -paneelin, joka meni aika överiksi, mutta minua ei haitannut. Monta kertaa taisin ääneen kysyä: "Mitä täällä tapahtuu?!" Viihdyin oikein hyvin ja oli mukavaa, että niinkin mukavasti pystyttiin käymään läpi asioita, jotka ovat jokseenkin vakavia (esim. eliitti/elitismi cosplay'ssa). Vaihteeksi jotain rennompaa, mutta asiapitoista ohjelmaa. Ei haitannut, että asioista välillä vähän eksyttiinkin. Tietenkin ohjelma olisi voinut olla vielä hyökkäävämpi panelisteja kohtaan ja ohjelma-aikaa olisi voinut olla enemmän, että kaikki olisivat päässeet tuomaan itseään paremmin esille. Minulla piti olla täsät vielä jotain muutakin sanottavaa, mutta muistini pätkii. Se täytyy vielä mainita, että majon ilmeet ovat jotain <3 Love them truly <3

Lauantai oli lähestulkoon täyttä kultaa, mutta sunnuntai olikin sitten toinen juttu.

Cosplay-journalismi netissä -paneeli oli ihan mielenkiintoinen, mutta lähti jokseenkin hitaasti käyntiin. Kuitenkin asiaa ja kiinnostusta riitti, mutta koko ajan oli vähän sellainen tunnelma, että tämä on jo tavallaan kuultu edellisenä iltana. Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja antoi monenlaista informaatiota asiasta. Sellaisikin seikkoja tuli tanskalais vahvistuksen puolesta esiin, joita en ole itse koskaan edes miettinyt. Ja oli mukava kuulla erinäkökulmia syihin, miksi pitää blogia.

Ajan kuluksi menimme Kiden kanssa katsomaan Joka cossaajan peruukkiluennon, jonka minä olen tainnut kuulla jo 3 (?) kertaa eri muodossa, eikä se siksi juuri mitään uutta tarjonnutkaan. Valitettavasti hillitön nälkä iski kesken luennon ja jouduimme poistumaan kesken kaiken. Sitä pyydän syvästi anteeksi, koska ei ole kivaa eikä tapana poistua luennoilta kesken kaiken.

Sunnuntain skittikisa oli... tuskaa. Mitä oli tapahtunut sille mannalle, jota olimme saaneet nauttia edellisenä päivänä? Tuntui kuin olisimme matkustaneet ajassa taakseppäin vuoteen 2008... Huonot yaoi-vitsit olivat jälleen vallanneet lavan ja niin moni esitys oli jo entuudestaan nähty. Välillä minä niin toivon, että lavoilla nähtäisiin hieman enemmän originaaleja tuotoksia. Can't touch this etc. ja musikaalikappaleiden  lipsync-laulaminen on nähty kauan aikaa sitten. Ne naurattivat kerran, mutta niiden viihdyttävyys ei ole kovin pitkäkestoista, kun niitä toistetaan esityksestä ja vuodesta toiseen. Kärkikolmikko oli lähestulkoon sama, jota itse ajattelin. Ainoa asia minkä olisin muuttanut olisi ollut ensimmäiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden esitysten paikka. Puput oli parhaita: klassinen rakenne, joka toimi, koska hahmot onnistuttiin tuomaan niin hyvin esiin. Mukana oli kuitenkin jotain uutta ja ennalta-arvaamatonta, mikä piristi esitystä.

Ilmeeni kisan aikana.

Nettipukukisa ei jaksanut hirveästi innostaa skittikisan jälkeen, eikä yksikään puku aiheuttanut mitään suurempia OH WOW -tunteita, koska olin osan nähnyt jo launataina tai aikaisemmin sunnuntaina. Plussana kuitenkin täytyy mainita, kuinka helpottunut olin, kun juontajina olivatkin eri henkilöt kuin lauantaina. Kaksikko veti homman hienosti kotiin, vaikka vähän takelteluja oli joissain väleissä. Erityisesti mainittakoon positiivinen yllättyminen Biitin über-hyvästä englanninkielentaidosta!

Tosiaan minulle Tracon oli kakkaa ja timantteja, mutta eiköhän tästä pysty jatkamaan hyvällä motivaatiolla. Nyt tarkoitus olisi saada Mariya ja Ruruka pikkuhiljaa syksyn aikana valmiiksi, että ne saisivat edes joskus nähdä päivän valon. Cosplaygaala olisi vielä tältä vuodelta jäljellä, mutta taloustilanteeni kertokoot, että olenko menossa sinne vai en.

Fukka kiittää.