perjantai 23. joulukuuta 2011

Onko hahmolla väliä?

Heissan! Tässä näin joulun alla vedän pakasta häiritsevän kortin ja annan epämääräisten ajatuksieni yrittää sulloutua teidän muidenkin pääihinne.


Ruuanlaiton yhteydessä mieleen juolahtaa niin monenlaisia asioita. Luettuani Desucon Frostbite’n ohjelmistoa löysin tietenkin esittelyn Cosplay-kisojen tuomarit, nuo lapsia syövät demonit –paneelista. Rupesin siinä sitten makaroneja kattilassa pyöritellessäni pohtimaan sitä, miten eri puvut voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen.

Onko prikulleen referenssien mukaan tehty yksinkertaisella puvulla huonommat mahdollisuudet sijoittua hyvin kisassa kuin hieman sinne päin tehdyllä härpäkehirviöllä? Luulen, että tuomareiden henkilökohtaisilla näkemyksillä on asian kanssa paljon tekemistä. Miksi ei olisi? Toistaiseksi ei ole laadittu yleisiä tuomarointikriteetejä, joissa määriteltäisiin, että puku saa 2 pistettä per suora sauma tai tasainen maalausjälki. Tällaisessa tilanteessa enemmän saumoja omaavat ja vaativammat puvut saisivat rutosti pisteitä, mutta vain, jos ne saumat ovat suoria. Näin ei kuitenkaan ole, joten tuomareiden omat mieltymykset ovat se pohja, jolta pisteytys lähtee.

Uskon, että kokonaiskuvalla on vahva vaikutus sijoittumiseen. Yhteensopiva kokonaisuus luo varmasti mielikuvan hyvästä puvusta, mutta entä ne kaikki pikkuosat, jotka ovat jääneet tekemättä? Jälleen yksinkertainen puku on hieman alakynnessä. Yksityiskohtien puuttuminen tai niiden huolimaton työnjälki näkyy paljon paremmin kuin ulokkeita ja kimallusta tursuavista sotisovista. Tässä periaate on yksinkertainen; jos laumassa on 10 lammasta yhden tai parin puuttumisen huoma nopeasti, mutta jos lampaita on 58, ei niitä 5 suden suuhun joutunutta tule ikävä kovin nopeasti (Fukan mahtavat esimerkit osa 296.).

Jos yksinkertaiset ja monimutkaiset puvut haluttaisiin oikeasti cosplay-kisoissa laittaa alussa samalle linjalle, täytyisi tuomaroinnin olla hyvin tarkasti määriteltyä etukäteen ja tuomaroinnin kestoaika kymmenkertaistuisi, kun kaikki pikkujutut täytyisi käydä läpi joka puvusta. Toisin sanottuna se olisi lähestulkoon mahdotonta.

Jos kuitenkin lopulta mennään enemmän sen kokonaiskuvan pohjalta, kuinka paljon sillä, mitä päällepäin ei näy on merkitystä? Jos on yleisesti tiedettyä, että hahmolla on takkinsa alla tietynlainen paita, mutta joka ei näy kuin ehkä kerran sarjan aikana, onko paidan tekemättä jättäminen suurikin virhe? Omasta mielestäni on arvostettavaa, jos joku tekee tuollaisen paidan, mutta ei missään vaiheessa aio sitä tulla näyttämään (esim. jos se on spoilaava ja haluaa ottaa muut huomioon). Se on omistautumista. Tämä henkilö, M, lähteekin sitten kisaamaan ja kisassa sattuu olemaan toinen sama hahmo mukana, mutta päällepäin paremmin tehtynä. Tämä parempi, G, ei kuitenkaan ole tehnyt kyseistä mysteeripaitaa syistä a) ei ole katsonut/lukenut/pelannut niin pitkälle, että tietäisi siitä tai b) rehellisesti ei ole ollut tarpeeksi varoissaan tai c) puhdasta laiskuuttaan. M on ollut hieman hahmouskollisempi, mutta työnjälki ei ole yhtä hyvää kuin G’llä. Kumpi laitetaan etusijalle puku vai hahmouskollisuus? Sitä saanee pohtia. Jos M ja G’n puvut ovat yhtä hyvin tehdyt ja pitäisi jollain ratkaista, kumpi nyt sitten onkaan se parempi, voitaisiin mysteeripaita ottaa jokerikortiksi, joka ratkaisee tilanteen.
Myös toisenlainen kysymys herää; miten täysin eri menetelmillä valmistetut puvut voidaan asettaa samalle linjalle? Suurensuuri haarniskahirviö vs. drapeerattu prinsessamekko. Toinen on ompelemisen ihmeluomus ja toinen voi olla tehty muovista, metallista tai pahvista (Keksi itse lisää kivoja materiaaleja!). Luultavasti tässäkin kokonaisuus ratkaisee, mutta voiko materiaali vaikuttaa siihen, miten hyvin asu otetaan vastaan? Jos materiaalin työstämisen tiedetään olevan haastavaa, lisääkö se haarniskaan kiiltoa tuomarin silmissä? Vaikka tämä suurenmoinen haarniskaihme olisikin hieman lommolla sieltä sun täältä, saattaa se jonkun mielestä olla paremmin tehty suhteessa materiaalin työstövaikeuteen kuin täydellisen ihana ja muhkea mekko, joka on luultavimmin vain, hah, kangasta. Jälleen tuomarin oma ajatusmaailma vaikuttaa tuomarointiin.

En tiedä, onko tämä seuraava oikeasti niin arka aihe kuin luulen, mutta mennään siihen silti. Pukuilijan oma vartalo. Käytän taas ihanteellista esimerkkiä, jossa on kaksi pukuilijaa, jotka ovat molemmat tehneet pukunsa täydellisesti, mutta toinen vain sattuu näyttämään paremmalta. Toinen ei välttämättä ole tukevampi, mutta hieman lyhkäisemmät jalat tai päärynän muotoinen vartalo saa puvun näyttämään hitusen tylsemmältä upean anime-mittaisen kisakumppanin vierellä. Onko oikein ratkaista kisa sillä, että toisella on vain käynyt parempi säkä geeniensä suhteen? Se on taas tuomareista kiinni. Kuten myös se, että antavatko tuomarit kisaajan kehon vaikuttaa kuinka paljon tuomarointiin yleensä. Jos aivan ”vääränlaisen” vartalotyypin omaava henkilö tekee hahmon, joka ei välttämättä oikein istu näihin hänen muotoihinsa, mutta onnistuu tekemään sen silti hyvin. Onko puku silti ”huono”?

Nykyään on usein ilmoitettu, että onko kisassa pääpaino puvulla vai esityksellä. Se asettaa esiintymisen hieman ulos tämän merkinnän aiheesta, mutta voinhan minä tätä vatvoa silti. Kun esitykselle ja puvulle annetaan sama arvo (esim. mitä Cosplay Gaalan sivuilla on ilmoitettu: puku 10p. ja esitys 10p. tai jotain muuta yhtä typerää), voidaan pukua ja esitystä kai tuomaroida erikseen. Entä kisat, joissa pääpaino on esimerkiksi esityksellä, mutta puku arvioidaan myös? Joku osallistuu kisaan aivan surkealla puvulla, mutta hallitsee esiintymisen todella hyvin (U). Kisassa on kuitenkin mukana myös upealla puvulla varustettu surkea esiintyjä (D). Jos kuvitellaan, että puvulle ja esitykselle on molemmille maksimipistemäärä, esim. esitys 15p. ja puku 10p. U ei yllä aivan maksimi pistemäärään esityksellään eikä saa puvustaankaan kovin paljoa pisteitä. D taas saa kaikilta tuomareilta täydet pisteet puvusta ja jokusen hassun pisteen esityksestä. Käy lopulta niin, että D:n pisteet ylittävät U:n, vaikka D:n esitys ei ollut yhtä hyvä kuin U:n, koska osa tuomareista ei ymmärtänyt U:n esityksen sisältöä puutteellisen sarjatietouden vuoksi. Onko ”esityskisassa” oikein palkita kisaaja, jonka esitys oli ihan hanurista?

Näitä voi miettiä moneen suuntaan. Olen saanut tässä jo pikkuruisen nuppini hyvin sekaisin vain sillä, että olen vellonut päässäni näitä asioita. Kuten voi huomata en oikeasti saanut mitään järkevää ratkaisua vedettyä mihinkään. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ultimaattisesti reiluin cosplay-kisa olisi sellainen, jossa kaikilla kisaajilla olisi sama puku, he eivät esiintyisi vaan teleportattaisiin lavalle ja takaisin tai heille annettaisi kaikille valmis esitys, josta sitten katsottaisiin, kuka sen parhaiten vetää läpi. Tätä odotellessa vaihtoehtona on natsimaiset pilkunnussintasäädökset pukujen pisteytyksestä.

Kohta pyörtyvä Fukka kiittää ja pyytää anteeksi, jos teksti oli liian raskasta ja esimerkkitäytteistä.



PS: Hyvät joulut! Minä leivoin torttuja, vaikka en ole niihin koskenut edes pitkällä tikulla yli kymmeneen vuoteen!

1 kommentti:

  1. Asiaa asiaa. Esityspuolesta tuli sen verran mieleen, että on hankala arvioida kun toinen vetää tuplavolttia ja toinen komediaa, kumpi näistä on haastavampi/parempi? Tuomarin työ ei helppoa ole, kun ajattelee kuinka paljon heidän kohta pitäisi tietotaitoa omata. Pitäisi olla animenörde, huippuompelija, tanssija, akrobaatti, näyttelijä, koomikko jotta voisi pätevästi esityksiä arvioida.

    Tuo 'valmis esitys' idea voisi olla itseasissa aika raikas idea normikisojen keskelle!

    Hyvät lomat sinnekkin.

    VastaaPoista