perjantai 21. joulukuuta 2012

Sen pitääkin olla kivaa!


Hoi!

Tuossa viime merkinnän alussa tokaisin, ettei minulla muka ole oikeasti mitään asiaa. Ja paskat, kyllä on. Tämä kumpuaa kahdesta lähteestä.  Enimmäkseen minusta ja Lilian’n mahtavasta joulukalenterista. En oikeasti tiedä, kuinka paljon tämä on täällä blogin puolella näkynyt, mutta nyt aion vähän purkaa tätä kautta. Toivotaan, että siitä on edes jotain hyötyä.

Viime aikoina minulla ei ole ollut hirveästi hauskaa tämän harrastuksen parissa. Selittää ehkä jotain tämän bloginkin viimeaikaisesta elämästä. Syitä on monia. Osa niistä tulee ihan puhtaasti viime kuukausien tapahtumista muilla elämän alueilla, mutta osa ihan siitä itsestään cosplay’sta. Koko ajan enemmän ja enemmän olen vakuuttuneempi siitä, mitä olen jo varmasti hokenut sata kertaa; jokainen harrastaa tavallaan.

En ole tuntenut mitään vastahakoisuutta pukujen tekemisessä. Enemmän tämän harrastuksen tietyn osa-alueen ja tiettyjen pukujen tekemisessä on ollut häikkää. Asiat eivät enää ole tuntuneet kivoilta arjen piristeiltä vaan pakolta. Ja yleensä mikään, mitä on pakko tehdä, ei ole kovin kivaa.

On hirveästi puhuttu tästä ”elitistit vs. rennontcossaajat” -asiasta. Mikä on se ”oikea” tapa harrastaa? Näin siis kärjistettynä. En nyt ala siitä jauhamaan vaan siitä, mikä tekee tästä harrastuksesta hauskaa ja harrastamisen arvoista. Olen alkanut ymmärtää, mitkä tämän harrastuksen eteen tehdyt uhraukset ovat uhraamisen arvoisia ja mitkä eivät. Omaa mielenterveyttä ei kannata uhrata.

Ihan sama, mikä on se seikka, joka tekee tästä harrastuksesta hauskaa, siitä täytyisi pitää kiinni, mutta myös myöntäkää se! Oli se sitten kisaaminen joka ikisessä kisassa, joka järjestetään, yksityiskohtien rassaaminen sairaanloisella tasolla tai huomion kerääminen tisseillä ja perseellä. Myöntäkää, koska silloin tiedätte, mikä se on, joka tekee cosplay’sta kivaa. On typerää piileskellä jonkin asian takana, jos ei voi suoraan sanoa, miksi tekee sitä.

Jossain välissä cosplay (tai coneissa käyminen) voi käydä epämukavaksi. Siihen voi vaikuttaa ulkoiset tekijät ja omat suhtautumiset, mutta se tuo joka tapauksessa mukaan ongelman.” On pakko kisata, että voi olla oikea cossaaja.” ”On pakko tehdä pukunsa itse.” ”On pakko tehdä puku, että voi mennä coneihin.” Kun ongelma syntyy, se pitäisi pystyä korjaamaan, ettei se pilaa sitä hauskuutta ja ihanuutta, minkä harrastus tarjoaa. Tai sitten tulisi yrittää edes pelastaa se, mitä on jäljellä.

Ja vaikka kyse ei olisikaan tästä ns. ”pakkoilmiöstä”, jokin muun lainen asia voi hiertää. Ongelma tulee paikantaa ja hoitaa pois päiviltä.

Omia asenteitaan voi muuttaa ja jättää itselleen tarpeettomia ja häiritseviä asioita huomiotta, jotta pystyy säilyttämään oman intressinsä cosplay’ta kohtaan. Ei ”hauskanpito harrastajien” tarvitse välittää siitä, mitä ”elitistit” sanovat. Tehkööt sitä, mikä on heistä hauskaa. Kaikki on sallittua niin kauan, kun se ei häiritse muita ja kenenkään ei ole pakko.

Minä en halua tuhota itseltäni tätä harrastusta, koska tunnen pakkoa tai muuta epämukavuutta. Siksi aion korjata niitä asioita, jotka omassa harrastuksessani kusee. Se, mikä pakottaa tai häiritsee saa luvan kadota. Koska minä tiedän, että tämä harrastus on kiva.

Kiitos.

PS: Minulla uusi peruukki.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Hups, lyön päätä seinään.

Terve.

Oikeaa asiaahan minulla ei ole, mutta ajattelin hieman olla aktiivinen. Tällä hetkellä aika iso osa ajasta menee kouluhomissa, kun pitää saada aikaiseksi työssäoppimispaikkaa ja opinnäytetyötä. Heh... jos sitä joskus valmistuis. Kuitenkin esittelen uuden karvalapsen, joka putkahti tänään postiluukusta sisään, ja avaan ehkä vähän tämän hetken cosplay-fiiliksiä omalta osaltani.

Tilasin siis peruukin erästä tulevaa pukua varten. No... hirmuisista etsinnöistä ja lähdekuvavertailuista huolimatta postiluukusta kolahti sisään väärän sävyinen karva-asia. Fuuu------! Aivan liian sininen.


Se on tosi nätti, eikä ollut edes kovin hintava. En oikein ole vielä varma, mitä tämän kanssa teen. En voi käyttää tätä siinä, mihin tämän alunperin ostin, ei ole myöskään mitään toista hahmoa jolle tämä sopisi ja joka innostaisi. Silti se on niin nätti, että ehkä en raski myydä poiskaan... Sinäänsä hieno ostos, että siniseksi peruukiksi tosi kivan värinen. En näytä ihan kuolleelta tämä päässä, vaikka niin pelkäsin. Taas arvotaan asioita.

Sitten... Tällä hetkellä oma cosplay-motivaationi on jokseenkin lamassa, koska ihan vasta se oli täysin pohjalla. Varsinaisesti cosplay'n parissa en ole ollut missään masennuksissa, mutta hyvin tiiviisti siihen liittyvät asiat ovat ottaneet päähän ja alkaneet tuntua pakkopullalta. Siinä vaiheessa, kun jokin seikka tai asia alkaa tuntua väärältä ja meinaa pilata minulta niinkin tärkeän harrastuksen kuin cosplay, niin ajattelin, että pitää astua sivuun. Jos ei kokonaan, niin ainakin hetkeksi. Sielu on ottanut osumaa sen verran viimeisen puolen vuoden aikana, että parempi tehdä omasta elämästä helpompaa, kun se on mahdollista.

Muuten tahdon vain mennä eteenpäin. Tahdon tehdä uusia pukuja, nähdä niitä ihania ihmisiä, joita näkee lähinnä cosplay'n parissa, tahdon tapahtumiin ja ehkä eniten tällä hetkellä haluan kisata. Haluan lavalle sellaisen hahmon ja puvun kanssa, joista voin olla edes jollain tavalla taas ylpeä, ja sellaisella esityksellä, jonka takana voin seistä 100% varmuudella. Eikä kaikkien Gaala-merkinnät auta asiaa yhtään...

Haluan myös haastaa itseäni jollakin tavalla. Viimeaikaiset puvut ovat olleet vähän helponlaisia ja nyt toivon keksiväni jonkun hahmon, joka olisi vaikeusasteeltaan sellainen, että joudun jopa miettimään asioita. Luka taitaa olla viimeisin, jossa oli jotain haastetta. Kengissä ainoastaan kylläkin. Nyt tuntuu myös ihan höpöltä ajatella, että kaipaan jotain Lukan kenkien kaltaista, koska ne olivat vaan perseestä tehdä. Onhan jokaisessa puvussa ollut omat pikku vinkeensä, mutta väännän kuitenkin perusvaatteita aika helpolla kasaan. Haluaisin tehdä jotain, missä saisin tehdä myös korsetin. Korsetit on kivoja.

Nämä räpinät olivat nyt taas tässä. Nouskaamme ylös pohjamudista! Jaksakaamme eteenpäin! Ja Fukka kiittää!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ei voi koskaan olla liikaa...

Hei.

Tuossa jonkun aikaa pohdiskelin, että mitäs koiruutta sitä keksis tarjota tuon 70 lukijan kunniaksi. Kaiken moisia vidioita ovat ihmiset kuvailleet, mutta en rohkene itse... lie mitä siitä tulisi. Lopulta mieleeni muistui idea, jonka olen jo jonkin aikaa halunnut toteuttaa. Herp derp -kuvia luvassa. Ei tässä varmaan mitään uutta tule esille, but oh well. Onhan noita naamoja nähty, mutta saatte suosikkeja. Kuvaajina toimineet: Kangaskasa, Kide ja Mathuis.


...


Feat. Pizza

Feat. Ämpäri


Edit 2020 / Haluan tuoda esiin sen, mitä en tiennyt ja ymmärtänyt silloin, kun tein Alexin; ihon värjääminen cosplay-tarkoituksessa ei ole oikein. Olen pahoillani siitä, jos olen tällä puvulla loukannut jotakuta. Se ei ollut tarkoitukseni tuolloin. Halusin tuoda Alexin eloon sellaisena, kuin hänet näin. Tapani tehdä se oli väärä ja siksi haluan pyytää asiaa anteeksi.

Vuosien varrella olen saanut lisää tietoa ja ymmärrystä aiheesta ja haluan lisätä tämän kommentin näihin merkintöihin. Voi olla, että josksu vielä poistan merkinnät kokonaan. /

Feat. Kangaskasa ja Kizzy

Feat. Rorune

Feat. Kangaskasa.


Koska nauraminen on maailman parhain asia, saatte maailman parhaan kuvan!

Huomatkaa käsi...
Eipä näitä julkaisemattomia kuvia ollutkaan niin paljoa kuin luulin... Toisaalta osa oli pakko jättää piiloon...

Fuu kiittää!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Seuraavana repertuaarissa?

Moi!

Viimeisimmän merkinnän 'Ranteet auki ja ammeeseen' -tunnelma on jokseenkin lipunut tiehensä, mutta toivon, ettei teksit vaikuttanut ulospäin niin epätoivoiselta kuin olisi voinut. Mutta! Se on mennyttä. Jätän takamukseni menneeseen. Mietintää tulevaisuudesta tällä kertaa. Luvassa on ylläripylläri katsausta tuleviin pukuihin... no joo siinä sivussa pitää kaivella vähän vanhojakin syystä jos toisesta.

Minähän en hirveästi näitä 100% lukkoon lyötyjä pukuja harrasta, mikä onkin sitten syy siihen, miksi jotkut puvut "esitellään" tässä blogissa jo helvetti soikoon kolmatta kertaa. Pitäisi kai niistä päästä jo eteenpäin... mutku! Käyn sen verran tuulella ja olen muutenkin Go with the Flow -ihminen, joten asiat tuppaavat raahautumaan perässä välillä. No, niin kauan kuin se ei minua häiritse, ei sen pitäisi muitakaan häiritä. Aloitetaan kuitenkin sellaisista yksilöistä, joilla on jo jonkinlainen pohja ja suunnitelma olemassa.

Desucon Frostbiteen olisi tarkoitus puikkelehtia sinne on puvut jo 95% varmuudella päätetty. Toivottavaa olisi, että saisimme tuon viime kevään Chibiconissa vilahdukselta nähdyn Black Mage -ryhmämme kasaan Frostbiteen. Olettaen, että Yunamme saa pukunsa valmiiksi ja että minä saan sauvat ja kengät tehtyä (en ole koskenut koko pukuun Chibin jälkeen). Rikkun Black Mage siis Frostbiteen.

Pupusankarimme Ruruka porskuttaa edelleen eteenpäin minun ajatuksissani. Se on vain sysätty sivuun muutaman kerran viimeisimmän vuoden aikana. Nyt olisi ehkä mahdollisuus saada Val mukaan kuvioihin, mutta mitään ei ole vielä päätetty. Rurukahan oli kaavoitettu ja vailla vain kasaan parsimista, mutta tuossa joku aika sitten löysin kyseiset kaavat, tuijotin niitä hetken ja olin valmis polttamaan ne. Alusta siis. Toinen peruukkikin pitäisi hankkia, koska Luka varasti yhden.


 Eräästä täälä pyörineestä hahmosta voin sanoa, että se on edistynyt vaikka olenkin muuten pitänyt jonkin moista cosplay-lomaa. Teimme nimittäin koulussa hihaharjoituksia ja päätin törkeästi hyödyntää tuota tilaisuutta cosplayn saralla. Excel ja hänen hirvittävä pikkutakkinsa pääsi käsittelyn kohteeksi.

Nimenomaan tämä anime-versio.
Proto.
Minulla ainakin oli hyvin hauskaa vääntää tätä kouluajalla, vaikka välillä oma hienosäätöni alkoi ottamaan päähän. Jostain syystä se asenne koulussa on aina vähän eri, vaikka kyse onkin cosplay-puvuista. Tämän lopullinen versio tuli osaksi muotinäytöstä, joten se ei ole mintunvihreä enkä tehnyt siihen oikeanlaista kaulusta vaan harjoittelin kohoavaa pääntietä. Jostain syystä koulussa tekemäni vaatteet saavat aina jokun nimen ja tästä tulikin Harakka.

Vielä viimeinen vanhahko tuttavuus. Minulla on varmaan joku nostalgia-kausi meneillään, koska haaveilen iänikuisista asioista kuten Himura Kenshin, Excel, Ranma... Wolf's Rain'n Kibakin on pyörinyt mielessä, mutta ei mennä nyt siihen. Kenshinkin on edistysaskelia nähnyt. Peruukki on olemassa ja hakaman kaavoja väännän parhaillaan. Jokusen kimonon ja yukatan olen tehnyt, joten mikään ei tässä puvussa jää ongelmaksi. Paitsi ehkä miekka, koska en ole ihan varma miten haluan tehdä tupen.


Final Fantasy XIII ei potkinut minua taivaisiin pelinä, vaikka osa sielustani kuuluukin ikuisesti kyseiselle pelisarjalle. Tietyt hahmot onnistuivat kuitenkin olemaan jotain tosi sokerisen hyvää. Koska Snow'ksi en väänny ja Lightning kuuluu sisareni tulevaan pukukaartiin, jätän heidät rauhaan (ainakin hetkeksi) suosiolla. Vaikka en ehkä ihan 12 vuotiaasta pikkupojasta mene, niin aijon silti tehdä Hope'n. Koska Hope on vaan mussu. 
Tiedän, että tulen itkemään silmät päästäni noiden kenkien kanssa, tuon neuloskeepin kanssa ja tuon huivin kuvioinnin kanssa. Silti hahmo ja, jostain syystä, nuo housut houkuttelevat kovin hurjasti.

Toisaalta... voisin ehkä olla reipas ja pelailla XIII-2'ta. Koska en itse PS3 omista, pitää minun luikerrella sisareni mun vekottimelle ja jotenkin yrittää sulautua sohvaan hänen huushollissaan. Silloin tarjolla olisi hieman kypsempää versiota...




Kuka ikinä keksi käyttää tuota väriyhdistelmää tässä "uniformussa" oli nerokas. Minä pidän hirveästi väreillä leikittelystä ja tässä on mielestäni jotain aivan ihanaa. Mieleeni tulee mango-vanilia-päärynä-triojäätelö. Nyt on nälkä...

Olen hirveän vähän tehnyt pukuja pelkän mangan perusteella, koska olen hyvin vahvasti liittoutunut värien kanssa. Silti, kun tämä lamppu syttyi, en voinut olla huomioimatta sitä. After School Nightmare on yksi suosikkisarjoistani (ylläri, sisältää sotkuja sukupuolen kanssa). Siksi haluan tehdä Mashiro Ichijo'n... kahdesti.

Nämä kamppeet olisivat niin sievät, mutta en jaksa mitään näin yksinkertaista.
Ichijo on siis sarjan päähahmo, josta ei ihan tiedetä onko hän tyttö vai poika vai mitä häh. Jostain syystä tykkään sarjassa näkyvästä tyttöjen uniformusta, joten päätin, että voisin johonkin kaksipäiväiseen tapahtumaan tehdä yhdelle päivälle tyttö Ichijo'n ja toiselle poika Ichijo'n.

Vähän koulupukuja.
Saa nähdä käykö Muraita varten tilattu toinen peruukki Ichijo'lle. En nimittäin ole vielä aivan täysin varma Ichijo'n hiusten väristä. Pitää tuijottaa lisää referenssikuvia... Tämä on syy miksi en näitä "manga-pukuja" harrasta. Ajattelin kuitenkin tehdä unimaailmaversiot, koska haluan räpeltää proppeja, ja Ichijo'n miekat näyttävät kivoilta tehdä. Plus tykkään unimaailman kaulakorusta. Harmi, etten voi kuvauttaa itseäni itseni kanssa myöhemmin... Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin tarvitsisin suostuvaisen kaksoissiskon...

Pienenä haaveenani on yhden puvun uusiminen. Pikkuhiljaa aina iltasella, kun ei muuta tekemistä ole, voisin tehdä Apteekkarin uudestaan. Tykkään Apteekkarista pukuna niin paljon, että haluan korjata menneisyyden virheet ja tehdä sen uudestaan... paremmin. Kunnolla. Vanha puku on roikkunut naulakossani nyt kuukauden kaksi, ja joka ikinen kerta, kun sitä käsissäni pyörittelen, puistattaa.

Koska siitä jumalattomasta arsenaalista huolimatta, en löytänyt parempaa kuvaa.
Saa taas nähdä mitkä puvut valmistuvat ja mitkä eivät. Vaikka haaveilen osasta näistä ja muista hyvin paljon, en silti usko, että kovin moni näistä valmistuu. Näkihän sen vuoden takaisen listankin kanssa. Siinä listassa oli 6 hahmoa, joista 2 toteutui (niiden lisäksi 6 muuta randomia). Siksi nämä eivät olekkaan suunnitelmia vaan kutinoita.

Fuu kiittää ja kumartaa.

PS: Frostbiteen pitäisi rueta valmistumaan, joten WIP-juttuja pitäisi pian olla tarjolla. Jos ei näy, olen laiska.
PPS: Pitäisi kai keksiä joku källi tuon 70 lukijan kunniaksi. En ikinä uskonut yltäväni moiseen. Tack.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kun avut eivät riitä

Hei.

Nyt ihan rehellisesti vituittaa. Elän taas dilemmassa, jonka olen tavallaan itselleni tahallaan aiheuttanut. Aiheuttanut sillä, että harrastan cosplay'ta, olen tietyllä tapaa pilkun nussia, satun pitämään asioista, mietin asioita liikaa, enkä osaa pitää vain hauskaa ja satun pitämään joistain asioista ihan sairaanloisella tavalla. Eli koko ongelmaa ei olisi, jos minä en tekisi siitä ongelmaa.

Oma ihastukseni joidenkin hahmojen kohdalla menee kai vähän yli, koska haluaisin niin tehdä ne, mutta koska minulta ei löydy tiettyjä avuja, niin en ole tekemässä. Ja sekös viduittaa. Olen käsitellyt tämän aiheen jo kertaalleen liian paksu personaksi -aspektilta, mutta nyt mennään vielä syvemmälle. Luuston ja kehonrakenteen tasolle.

Oman pituuteni perään itkeminen ei ole koskaan kuuluunut omaan cosplay-angsti-repertuaariini, koska vaikka olenkin kohtuu lyhyt, ei kukaan tunnu sitä huomaavan. En pysty enää laskemaan sitä, kuinka monesti olen kuullut tämän tapaisen: "Ai, sää oot mua LYHYEMPI?! Aina oon luullu, että oisit pitempi." Tämä siis ihmisilta, jotka ovat kanssakäymisessä kanssani parhaimillaan päivittäin. Sanovat, että ego kasvattaa 20 sentillä. Jos olemukseni on niin pitkä, niin miksi vatvoisin sitä cosplay-puolella? Jos se olisi hirveän suuri kynnys, en ikinä olisi tehnyt Sesshoumarua enkä varmaan Cloudiakaan. Nyt tulee se hauska kohta: poikkeuksiakin löytyy.

Seifer Almasy - FFVIII
Seifer on minulle jo lapsuusajan muisto. En tiedä kuinka kauan siitä on, kun näin FFVIII'n alkutaisteluvideon ensimmäistä kertaa. Siitä lähtien mielikuvani Seifer'stä on jostain syystä ollut; HUGE! En tajua, koska nytkin, kun tuota videoa katson... nääh ei se oo niin pitkä, mutta ajatus on syöpynyt. En pääse siitä eroon. Viduittaa, koska Seifer on niin paskapäähahmo, että haluaisin tehdä hänet. Silti liian lyhyt.

En myöskään hirveänä itkeskele rumaa naamaanikaan. Yleensä anime- ja peli- sunmuuhahmojen kanssa ei tule tätä naamaongelmaa, koska anime-naamat ovat aika muodottomia, joten ne käyvät aika moneen pärstävärkkiin. (Lol jos olisin ikinä ajatellut naamaani ja lopputulosta cossissa, olisinko päättänyt tehdä Murain? No en.) Pelihahmojen kohdalla taas hahmoilla on muotoja naamassa, mutta yleensä hahmot suunnitellaan ylinäteiksi (siis niissä peleissä, joita minä lähinnä pelaan) eli ei juuri minkään näköisiksi kasvonpiirteiltään. Tässä kohtaa minulla on käynyt tuuri, kun perin isäni suoran nenän (en ikinä saa tarpeekseni siitä, että molemmilla sisarillani on äidin puolelta tullut juures) ja pyöreät kulmakarmat (kun taas siskojen kulmat vetävät vertoja Batman-naamiolle). Toisin sanottuna en näytä juuri miltään. Neutraali on neutraali. Kananmuna, jolle on lyöty peruukki päähän.

Squall Leonheart - FFVIII
Sitten on Squall... Niin... ... ... ...  Tässä kohtaa itken verta. Oma naamani ei tule ikinä riittämään tuohon. Ei sellaisena kuin se nyt on, mutta en aijo antaa ammattilaisten murtaa kalloni luita vain sen takia, että saisin pukuilla lempihahmoani. Tuo naama... se on niin kaunis... Tässä ei tietenkään jarruta myös se, että Squalleriina on alipainoinen luukasa, jolla vilkkuu maha. Ei tietenkään.

Suurempana dilemmana naaman kohdalla on kuitenkin se, mistä on jo muualla avauduttu, nimittäin oikeiden ihmisten pukuilu. Itkin joskus sen perään, että en voi tällä naamalla pukuilla Gacktia, mutta onneksi kuvaan astui Gakupo, joka tulee tyydyttämään tämän tarpeen. Sitten kuvioihin, monen vuoden jäkeen, astuikin tämä mies:
Jareth the Goblin King - Labyrinth
Kyseessä on siis David Bowie'n konkretisoima hahmo 80-luvun fantasiaseikkailusta. Viimeaikoina anhkerasti soittolistaani monopolisoinut Bowie on ehkä yksi kauneimmista ihmisistä, jonka olen nähnyt. Sama himo kuin Gackt'nkin kohdalla nousi eli halu osoittaa kiintymystä tätä mahtavaa artistia kohtaan. Bowie'n kohdalla valinnanvaraa hassuissa vaatteissa kyllä on, mutta minä en taivu Ziggy Stardust'ksi... ... ...

No way!
Kokovartalomakkarankuoret jätän suosiolla muille, vaikka törkeydessään ne ovatkin huisin siistejä ja ihanan övereitä. Jareth'lla on elokuvan aikana hyvin monta vaatekertaa (kun päähahmolla on kaksi/kolme) ja pidän elokuvasta ja hahmosta oikein kovasti. Niistä asuista olisi hyvä valita itselleen sopiva, mutta naama... ... ... Argh! Se siitä unelmasta!

Sitten on niitä hahmoja joiden kohdalla vajaavaisuutta on havaittavissa sukupuolihormonien tasolla. On vaikea satunnaisesti pumppauttaa itsensä täyteen testosteronia, että saisi hieman lisää vakuuttavuutta tiettyjen hahmojen kohdallla. Aina ei riitä kikkailu meikillä ja toppauksilla vaan pitää olla sitä jotakin... miestä...

Auron - FFX
Fakta kuitenkin on, että minä olen lyhyehkö, kaksikymppinen naisen "alku". Voin yrittää vääntää itseni karskin, rähjäisen ja kovia kokeneen miehisen miehen muottiin, mutta luulen vahvasti epäonnistuvani siinä missiossa. Maskeerauksella monet tällaisten hahmojen ongelmat varmasti saataisiin hoidettua, mutta en näe sitä vakuutavana vaihtoehtona.

Nämä hahmot ovat vain niin mahtavia kaikki omilla tavoillaan, että minä en halua mennä niitä raiskaamaan. Joidenkin, itselleni vähäpätöisempien hahmojen kohdalla, tilanne voi olla aivan eri. Ellen mene lääkärin veitsen alle tai liity "Mitään en oo ottanu" -kerhoon paikallisella kuntosalilla, niin en näe itseäni tekemässä yhtään näistä hahmoista. Ellei päässäni jokin muutu... ... ...

Kii-tos.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Blögisfääri

Hoi!

En ole saanut mitään aikaiseksi cosplay'n saralla. En kuitenkaan ole ihan lomailemaankaan päässyt, koska OF on velvoittanut monella tapaa. Olen jo useampaan otteeseen luvannut itselleni, että istun alas ja käyn läpi hieman GANGSTA-kuvia Traconista, mutta perhe, ihan rehellinen väsymys ja stressi pistävät kapuloita rattaisiin. Välillä ei jaksa muutakuin olla ja völlätä.

Kuitenkin ajatukseni ovat pyörineet paljon täällä blogimaailmassa. Omassa blogissa ja muiden blogeissa. Minun on jo pitkään pitänyt tästäkin päästä jauhamaan. Onneksi blogin kirjoittaminen antaa minulle hyvän syyn painautua muinaisten androgyynien muusikoiden maailmaan samalla, kun jauhan päässäni tätä paskaa.

Siis blogeista. Minä tykkään blogeista ihan hirveästi. Cosplay-blogit ovat lähinnä se oma juttuni. Muotiblogeja tursuaa joka tuutista ja harva jaksaa kiinnostaa, koska seuraan muotia ihan muita teitä pitkin. Lifestyle-blogit ovat minulle yleensä aivan liikaa sosiaalipornoilua, joten jätän ne aika lailla välistä. Minua ei kiinnosta ihmisten elämä. Minua kiinnostaa heidän harrastuksensa. En ole anime-blogien ajan tasalla, joten niidenkin suraaminen on aika minimaalista. Olen siis kummallisen nirso blogien suhteen.


Toisaalta minuun uppoaa hyvin melko monenlaiset blogit, kunhan päästään tälle omalle aihealueelleni. Siis cosplay'n puolelle. Silti, jos blogi alkaa lähennellä jotain muuta kuin puhdasta cosplay-blogia, voi olla, että sen seuraaminen jää välistä. On kiva seurata, mitä kaikkea ihmiset juurikin cosplay'n ympärilä touhuavat ja miten erilainen suhtautuminen ihmisillä ylipäätään on tähän harrastukseen. Jokainen on jollain tapaa jäänyt mieleen. Hyvine että pahoine puolineen. Eritasoisten pukuilijoiden blogeja on hyvin mielenkiintoista seurata. Pitemmällä ajalla näkee ihmisten kehityksen ja saa sitä itsekkin aina jotain uutta irti.

Välillä sitä huomaa mielessään kinuavan jotakuta päivättämään blogiaan ihan vain siksi, että blogi on niin viihdyttävä. Tietenkin pukukuulumiset ja kuumimmat aiheet polttelevat myös. Ja voi sitä iloa, kun pääsee lukemaan hyviä juttuja. Aina edes pitkä odotus ei haittaa, kun saa lukea hyvän merkinnän. 'Laaturatkaisee ei määrä' pätee tässä ihan yhtälailla kuin monessa muussakin asiassa. Mieluummin luen laadukkaita, mietittyjä ja tiiviisti pakattuja tekstejä kerran kuussa kuin 200 sanan oksennuksia jokatoinen päivä.


Blogit ovat aivan mahtava tietoväylä ja minulla kai on aina ollut pakkomielle saada seurata jotain mielekästä keskustelua, vaikka en itse mukana olisikaan. Silti vähän harmittelen sitä, että kunnon kehittävä ja moniulotteinen keskustelu jää niin vähäiselle cosplay-blogien puolella, vaikka potentiaalia olisi paljonkin. Uskallus avata omat kärkkäät ja joskus jopa epäsiistit ajatuksensa muille aiheuttaa maukasta keskustelua. Se on viihdyttävää ja se on mielenkiintoista. Normaali kommentointi kuitenkin jää yleensä tasolle 'Vähän ihana!' tai 'Näin kaverina kommentoimme ristiin toistemme blogeihin'. Keskusteluhelmiä löytää silloin tällöin, ja vaikka ei itse edes osallistuisi keskusteluun, on kommenteja ja juttuja mukava lukea kaikkien muiden blogeista. Näin, kun sitä keskustelua kaipaa, ei voi kovin paljoa muuta miettiä kuin, että muutos alkaa itsestä...


Tässä muutaman vuoden blogihörhönä elettyä on tullut nähtyä monenlaisia blogien elämänkaaria. Tällä hetkellä tuntuu, että cosplay-blogeja tippuu niskaan joka kulman takaa, eikä niitä tarvitse enää edes etsiä kuten ennen. Se onkin sitten toinen juttu kuinka kauan blogin eloa kestää. Kiitän ja kumarran kaikille, jotka ovat jaksaneet pitää bloginsa elossa. Joitain blogeja taas sitten kaipaileekin ihan oikeasti, kun ne ovat pahasti päässeet kuivahtamaan kasaan.

Juuri tämän hirveän blogitulvan takia pitäisi kai blogeihin panostaa entistä enmmän. Jotta omat jutut erottuisivat massasta. Hyvä kieli on minulle ehkä se ensimmäinen kriteeri alanko seurata blogia vai en. Jos jok helevetin postaus kirjotetaaaan niink in this kinda wey!!!!!!111, niin voi auta armias en ala lukea. Ihan sama oliko blogi englanniksi vai suomeksi tai ihan millä kielellä tahansa, hyvä kieli on tärkeää. Syy on yksinkertainen; asiasta saa tuolloin selvää eikä yhtä lausetta tarvitse lukea kuutta kertaa läpi, ennen kuin sen ymmärtää. Ei tarvitse olla mikään suomenkielen tohtori, mutta jotain panostusta suosittelen. Yrittää tämäkin lukihäröinen suoltaa minkä kerkeää...

Omalla kohdallani olen nyt viimeaikoina huomannut muutosta suhtautumisessani tähän omaan blogikyhäelmääni. Alussa tämä oli vain minun oma juttuni, mutta nykyään tahdon kirjoittaa muillekkin. Minä olen saanut muiden blogeista niin paljon irti, että haluan jotenkin yrittää antaa jotain takaisin. Siitä, että onnistuuko se, en tiedä. Itse en varmasti olisi päässyt näin pitkälle tämän kanssa, ellei tämä oikeasti olisi hauskaa. Jollain tapaa tätä omaa elämää kannattaa kai taltioida ja, koska minä en ikinä ole ollut mikään päiväkirjaihminen, niin blogi on ihan mukava vaihtoehto. Tietenkin blogin ja elämänmuutosten yhteentörmäys ei ole mitenkään hidastanut tahtia, mutta siitä asiaa myöhemmin.

Jotenkin tämä teksti muuntautui taas aivan eri muotoon kuin, mitä kuvittelin. Se ei haittaa. Saatan silti kuitenkin avautua asiasta uudestaan, jos tämän purkaminen nyt ei kunnolla tyydyttänytkään.

Fukka kiittää.

PS: Elikoita! Koska löysin elikkokuvakansioni! Vihdoinkin!

maanantai 24. syyskuuta 2012

GTO-kirous ja paluu pulpettiin

Moro!

Kävimme lauantaina kuvailemassa hieman GTO-pukuja. Olimme varanneet ihan kunnon tilat kuvauksia varten ja mieli oli korkealla. Siitä huolimatta meillä kävi yhden hengen kato... taas, minkä vuoksi olen jo varma, että GTO on meidän osaltamme kirottu. Niille jotka eivät vielä asiasta tienneet; Traconin kisassa meiltä puuttui eräs jäsen sairastumisen vuoksi. Sama kävi myös kuvauksissa...

Hyvää materiaalia tuli kuitenkin ja nyt tulee kuvia ihan urakalla ja vähän asiaa päivästä. Nakkailen kuvia lähinnä koko porukasta tai itsestäni, koska se on muiden asia mainostaa omaa naamaansa, vaikka välistä löytyikin niin makeita ja siistejä kuvia...

Kuvaajanamme toimi Niina Luomajoki ja koko muu poppoo tulee tässä:
Onizuka Eikichi: Edmyn
Aizawa Miyabi: Hannu
Kikuchi Yoshito: S.H.
Murai Kunio: Miäh
Uehara Anko: P.T.
Kanzaki Urumi: Rullarinkeli
Yoshikawa Noboru: Malicionna
Saeko Iijima: Ronsku
Ja puuttuvana Nomura Tomoko: Pipa Piparminttu

Omat paikat löytyivät aika nopeasti.
Käytössämme oli siis ihan oikea koululuokka satunnaiselta koululta. Oli hieman kummallista hipsiä ympäri jokseenkin itselleni tuntematonta koulua lauantaipäivänä ihan omalla porukalla. Varsinkin aamulla, kun oli vielä hieman hämärää ja ulkona kellui sumu...

Creeeeeeeeeeeeeeepy!
Ilmeet olivat taas huipussaan.



Esitystä ja hahmoihin eläytymistä oli harjoiteltu niin kauan, että kaikkien omat hahmot olivat iskostuneet niin hyvin selkärankaan, että kuvaaja vain räpsi ympäriinsä. Itse en edes muista kaikkia tilanteita, joista on saanut hyviä ja hahmouskollisia kuvia.

Liitutaulun kanssa vähän innostuttiin.



Tilannekuvia on hyvin paljon, mutta niistä osa menee jonkin muun kuin hahmouskollisuuden puolelle, jotena... saatte nähdä niitä ehkä joskus merkkipäivinä tai erikoistilaisuuksissa.




Isolla porukalla kuvaamiseen GTO on loistava sarja. Tilanne ei voi koskaan olla niin vakava, ettei haittaisi, vaikka joku repeäisikin välistä. Silti niitä vakavia hetkiäkin löytyy.




Sitten jotain mihin suostuin *köhvainväkipakollaköh* pyynnöstä, vaikka en itse ole mikään aiheen suuri kannattaja. Nyt on käytetty olo, mutta sen verran hienoja kuvia tuli, että kehtaan itsekin täällä yhden julkaista.


Päivä oli pitkä ja itselläni jäi tuo syöminen kokonaan pois, koska, heh, en muistanut kunnon eväitä. Kohtuu aikainen herääminenkään ei auttanut asiaa, joten loppupäivästä oma menoni alkoi näyttää tältä:


En tiedä olenko koskaan dumpannut näin paljoa kuvia kerralla, mutta niin antoisa oli tuo päivä, että on se sen arvoista. Aiheeseen tullaan palaamaan myös videon muodossa.

Fuu kiittää OF'n porukkaa ja muita siistejä.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Seminaarin laululaitteita

 Hello!

Kyllä minä ehkä joskus pääsen yli näistä vetelehtivistä merkinnöistä ja pääsen avaamaan sanaisen arkkuni niistä asioista, jotka tällä hetkellä oikeasti ovat mielessä. Nyt kuitenkin tarjolla on Vocaloideja animeseminaarista... eihän siitä ole kuin kuukausi. Ihan sama. Kuvaajana toimi tällä kertaa Woodi ja kanssa loideinani Rorune SeeU'na ja Kangaskasa Miki'nä.




Tuntuu, että koko seminaarin lauantaipäivältä ei ole juuri fiksuja kuvia. Epämääräiset aivohalvaukset veivät koko päivän ja huonoja vitsejä syntyi kuvien muodossa.

SeeU tahtoo kaljalle.
Se on koreaa... Ei ymmärrä!
Taas pitäs päästä yhille.
Sponssaiskohan XZ-cossaajia?
Lukaa viedään.

Loppupäivästä alkoi ilmeisesti hieman väsyttää, koska kaikissa viimeisissä kuvissa ilmeeni on tätä luokkaa: 

Kinostaa.
Oli mahtavaa saada Lukasta näinkin paljon kuvia nyt, koska kuvattuamme oli seminaarissa vuorossa jälleen Vocaloid-tanssia. Otin kengät pois tanssin ajaksi ja, kun yritin niitä taas laittaa jalkaan, päsähtivät kenkien vetoketjut rikki. Molemmat täysin samalla tavalla. Vetimet menivät ihan muusiksi, eli vetoketjut pitäisi uusia kokonaan, mikä tarkoittaa sitä, että kengät pitää purkaa kokonaan. En ainakaan lähiaikoina ole kyseistä operaatiota tekemässä, koska Luka joutaa jo telakalle. Toisaalta, jos ikinä käytän Lukaa uudestaan, aijon korjata kengät ihan kokonaan tekemällä uudet päälliset sekä tekemällä oikeanlaisen alupaidan (joka Lukalla oikeasti on!).

Se siitä. Fukka kiittää ja ehkä avautuu lähiaikoina.