keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kun avut eivät riitä

Hei.

Nyt ihan rehellisesti vituittaa. Elän taas dilemmassa, jonka olen tavallaan itselleni tahallaan aiheuttanut. Aiheuttanut sillä, että harrastan cosplay'ta, olen tietyllä tapaa pilkun nussia, satun pitämään asioista, mietin asioita liikaa, enkä osaa pitää vain hauskaa ja satun pitämään joistain asioista ihan sairaanloisella tavalla. Eli koko ongelmaa ei olisi, jos minä en tekisi siitä ongelmaa.

Oma ihastukseni joidenkin hahmojen kohdalla menee kai vähän yli, koska haluaisin niin tehdä ne, mutta koska minulta ei löydy tiettyjä avuja, niin en ole tekemässä. Ja sekös viduittaa. Olen käsitellyt tämän aiheen jo kertaalleen liian paksu personaksi -aspektilta, mutta nyt mennään vielä syvemmälle. Luuston ja kehonrakenteen tasolle.

Oman pituuteni perään itkeminen ei ole koskaan kuuluunut omaan cosplay-angsti-repertuaariini, koska vaikka olenkin kohtuu lyhyt, ei kukaan tunnu sitä huomaavan. En pysty enää laskemaan sitä, kuinka monesti olen kuullut tämän tapaisen: "Ai, sää oot mua LYHYEMPI?! Aina oon luullu, että oisit pitempi." Tämä siis ihmisilta, jotka ovat kanssakäymisessä kanssani parhaimillaan päivittäin. Sanovat, että ego kasvattaa 20 sentillä. Jos olemukseni on niin pitkä, niin miksi vatvoisin sitä cosplay-puolella? Jos se olisi hirveän suuri kynnys, en ikinä olisi tehnyt Sesshoumarua enkä varmaan Cloudiakaan. Nyt tulee se hauska kohta: poikkeuksiakin löytyy.

Seifer Almasy - FFVIII
Seifer on minulle jo lapsuusajan muisto. En tiedä kuinka kauan siitä on, kun näin FFVIII'n alkutaisteluvideon ensimmäistä kertaa. Siitä lähtien mielikuvani Seifer'stä on jostain syystä ollut; HUGE! En tajua, koska nytkin, kun tuota videoa katson... nääh ei se oo niin pitkä, mutta ajatus on syöpynyt. En pääse siitä eroon. Viduittaa, koska Seifer on niin paskapäähahmo, että haluaisin tehdä hänet. Silti liian lyhyt.

En myöskään hirveänä itkeskele rumaa naamaanikaan. Yleensä anime- ja peli- sunmuuhahmojen kanssa ei tule tätä naamaongelmaa, koska anime-naamat ovat aika muodottomia, joten ne käyvät aika moneen pärstävärkkiin. (Lol jos olisin ikinä ajatellut naamaani ja lopputulosta cossissa, olisinko päättänyt tehdä Murain? No en.) Pelihahmojen kohdalla taas hahmoilla on muotoja naamassa, mutta yleensä hahmot suunnitellaan ylinäteiksi (siis niissä peleissä, joita minä lähinnä pelaan) eli ei juuri minkään näköisiksi kasvonpiirteiltään. Tässä kohtaa minulla on käynyt tuuri, kun perin isäni suoran nenän (en ikinä saa tarpeekseni siitä, että molemmilla sisarillani on äidin puolelta tullut juures) ja pyöreät kulmakarmat (kun taas siskojen kulmat vetävät vertoja Batman-naamiolle). Toisin sanottuna en näytä juuri miltään. Neutraali on neutraali. Kananmuna, jolle on lyöty peruukki päähän.

Squall Leonheart - FFVIII
Sitten on Squall... Niin... ... ... ...  Tässä kohtaa itken verta. Oma naamani ei tule ikinä riittämään tuohon. Ei sellaisena kuin se nyt on, mutta en aijo antaa ammattilaisten murtaa kalloni luita vain sen takia, että saisin pukuilla lempihahmoani. Tuo naama... se on niin kaunis... Tässä ei tietenkään jarruta myös se, että Squalleriina on alipainoinen luukasa, jolla vilkkuu maha. Ei tietenkään.

Suurempana dilemmana naaman kohdalla on kuitenkin se, mistä on jo muualla avauduttu, nimittäin oikeiden ihmisten pukuilu. Itkin joskus sen perään, että en voi tällä naamalla pukuilla Gacktia, mutta onneksi kuvaan astui Gakupo, joka tulee tyydyttämään tämän tarpeen. Sitten kuvioihin, monen vuoden jäkeen, astuikin tämä mies:
Jareth the Goblin King - Labyrinth
Kyseessä on siis David Bowie'n konkretisoima hahmo 80-luvun fantasiaseikkailusta. Viimeaikoina anhkerasti soittolistaani monopolisoinut Bowie on ehkä yksi kauneimmista ihmisistä, jonka olen nähnyt. Sama himo kuin Gackt'nkin kohdalla nousi eli halu osoittaa kiintymystä tätä mahtavaa artistia kohtaan. Bowie'n kohdalla valinnanvaraa hassuissa vaatteissa kyllä on, mutta minä en taivu Ziggy Stardust'ksi... ... ...

No way!
Kokovartalomakkarankuoret jätän suosiolla muille, vaikka törkeydessään ne ovatkin huisin siistejä ja ihanan övereitä. Jareth'lla on elokuvan aikana hyvin monta vaatekertaa (kun päähahmolla on kaksi/kolme) ja pidän elokuvasta ja hahmosta oikein kovasti. Niistä asuista olisi hyvä valita itselleen sopiva, mutta naama... ... ... Argh! Se siitä unelmasta!

Sitten on niitä hahmoja joiden kohdalla vajaavaisuutta on havaittavissa sukupuolihormonien tasolla. On vaikea satunnaisesti pumppauttaa itsensä täyteen testosteronia, että saisi hieman lisää vakuuttavuutta tiettyjen hahmojen kohdallla. Aina ei riitä kikkailu meikillä ja toppauksilla vaan pitää olla sitä jotakin... miestä...

Auron - FFX
Fakta kuitenkin on, että minä olen lyhyehkö, kaksikymppinen naisen "alku". Voin yrittää vääntää itseni karskin, rähjäisen ja kovia kokeneen miehisen miehen muottiin, mutta luulen vahvasti epäonnistuvani siinä missiossa. Maskeerauksella monet tällaisten hahmojen ongelmat varmasti saataisiin hoidettua, mutta en näe sitä vakuutavana vaihtoehtona.

Nämä hahmot ovat vain niin mahtavia kaikki omilla tavoillaan, että minä en halua mennä niitä raiskaamaan. Joidenkin, itselleni vähäpätöisempien hahmojen kohdalla, tilanne voi olla aivan eri. Ellen mene lääkärin veitsen alle tai liity "Mitään en oo ottanu" -kerhoon paikallisella kuntosalilla, niin en näe itseäni tekemässä yhtään näistä hahmoista. Ellei päässäni jokin muutu... ... ...

Kii-tos.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Blögisfääri

Hoi!

En ole saanut mitään aikaiseksi cosplay'n saralla. En kuitenkaan ole ihan lomailemaankaan päässyt, koska OF on velvoittanut monella tapaa. Olen jo useampaan otteeseen luvannut itselleni, että istun alas ja käyn läpi hieman GANGSTA-kuvia Traconista, mutta perhe, ihan rehellinen väsymys ja stressi pistävät kapuloita rattaisiin. Välillä ei jaksa muutakuin olla ja völlätä.

Kuitenkin ajatukseni ovat pyörineet paljon täällä blogimaailmassa. Omassa blogissa ja muiden blogeissa. Minun on jo pitkään pitänyt tästäkin päästä jauhamaan. Onneksi blogin kirjoittaminen antaa minulle hyvän syyn painautua muinaisten androgyynien muusikoiden maailmaan samalla, kun jauhan päässäni tätä paskaa.

Siis blogeista. Minä tykkään blogeista ihan hirveästi. Cosplay-blogit ovat lähinnä se oma juttuni. Muotiblogeja tursuaa joka tuutista ja harva jaksaa kiinnostaa, koska seuraan muotia ihan muita teitä pitkin. Lifestyle-blogit ovat minulle yleensä aivan liikaa sosiaalipornoilua, joten jätän ne aika lailla välistä. Minua ei kiinnosta ihmisten elämä. Minua kiinnostaa heidän harrastuksensa. En ole anime-blogien ajan tasalla, joten niidenkin suraaminen on aika minimaalista. Olen siis kummallisen nirso blogien suhteen.


Toisaalta minuun uppoaa hyvin melko monenlaiset blogit, kunhan päästään tälle omalle aihealueelleni. Siis cosplay'n puolelle. Silti, jos blogi alkaa lähennellä jotain muuta kuin puhdasta cosplay-blogia, voi olla, että sen seuraaminen jää välistä. On kiva seurata, mitä kaikkea ihmiset juurikin cosplay'n ympärilä touhuavat ja miten erilainen suhtautuminen ihmisillä ylipäätään on tähän harrastukseen. Jokainen on jollain tapaa jäänyt mieleen. Hyvine että pahoine puolineen. Eritasoisten pukuilijoiden blogeja on hyvin mielenkiintoista seurata. Pitemmällä ajalla näkee ihmisten kehityksen ja saa sitä itsekkin aina jotain uutta irti.

Välillä sitä huomaa mielessään kinuavan jotakuta päivättämään blogiaan ihan vain siksi, että blogi on niin viihdyttävä. Tietenkin pukukuulumiset ja kuumimmat aiheet polttelevat myös. Ja voi sitä iloa, kun pääsee lukemaan hyviä juttuja. Aina edes pitkä odotus ei haittaa, kun saa lukea hyvän merkinnän. 'Laaturatkaisee ei määrä' pätee tässä ihan yhtälailla kuin monessa muussakin asiassa. Mieluummin luen laadukkaita, mietittyjä ja tiiviisti pakattuja tekstejä kerran kuussa kuin 200 sanan oksennuksia jokatoinen päivä.


Blogit ovat aivan mahtava tietoväylä ja minulla kai on aina ollut pakkomielle saada seurata jotain mielekästä keskustelua, vaikka en itse mukana olisikaan. Silti vähän harmittelen sitä, että kunnon kehittävä ja moniulotteinen keskustelu jää niin vähäiselle cosplay-blogien puolella, vaikka potentiaalia olisi paljonkin. Uskallus avata omat kärkkäät ja joskus jopa epäsiistit ajatuksensa muille aiheuttaa maukasta keskustelua. Se on viihdyttävää ja se on mielenkiintoista. Normaali kommentointi kuitenkin jää yleensä tasolle 'Vähän ihana!' tai 'Näin kaverina kommentoimme ristiin toistemme blogeihin'. Keskusteluhelmiä löytää silloin tällöin, ja vaikka ei itse edes osallistuisi keskusteluun, on kommenteja ja juttuja mukava lukea kaikkien muiden blogeista. Näin, kun sitä keskustelua kaipaa, ei voi kovin paljoa muuta miettiä kuin, että muutos alkaa itsestä...


Tässä muutaman vuoden blogihörhönä elettyä on tullut nähtyä monenlaisia blogien elämänkaaria. Tällä hetkellä tuntuu, että cosplay-blogeja tippuu niskaan joka kulman takaa, eikä niitä tarvitse enää edes etsiä kuten ennen. Se onkin sitten toinen juttu kuinka kauan blogin eloa kestää. Kiitän ja kumarran kaikille, jotka ovat jaksaneet pitää bloginsa elossa. Joitain blogeja taas sitten kaipaileekin ihan oikeasti, kun ne ovat pahasti päässeet kuivahtamaan kasaan.

Juuri tämän hirveän blogitulvan takia pitäisi kai blogeihin panostaa entistä enmmän. Jotta omat jutut erottuisivat massasta. Hyvä kieli on minulle ehkä se ensimmäinen kriteeri alanko seurata blogia vai en. Jos jok helevetin postaus kirjotetaaaan niink in this kinda wey!!!!!!111, niin voi auta armias en ala lukea. Ihan sama oliko blogi englanniksi vai suomeksi tai ihan millä kielellä tahansa, hyvä kieli on tärkeää. Syy on yksinkertainen; asiasta saa tuolloin selvää eikä yhtä lausetta tarvitse lukea kuutta kertaa läpi, ennen kuin sen ymmärtää. Ei tarvitse olla mikään suomenkielen tohtori, mutta jotain panostusta suosittelen. Yrittää tämäkin lukihäröinen suoltaa minkä kerkeää...

Omalla kohdallani olen nyt viimeaikoina huomannut muutosta suhtautumisessani tähän omaan blogikyhäelmääni. Alussa tämä oli vain minun oma juttuni, mutta nykyään tahdon kirjoittaa muillekkin. Minä olen saanut muiden blogeista niin paljon irti, että haluan jotenkin yrittää antaa jotain takaisin. Siitä, että onnistuuko se, en tiedä. Itse en varmasti olisi päässyt näin pitkälle tämän kanssa, ellei tämä oikeasti olisi hauskaa. Jollain tapaa tätä omaa elämää kannattaa kai taltioida ja, koska minä en ikinä ole ollut mikään päiväkirjaihminen, niin blogi on ihan mukava vaihtoehto. Tietenkin blogin ja elämänmuutosten yhteentörmäys ei ole mitenkään hidastanut tahtia, mutta siitä asiaa myöhemmin.

Jotenkin tämä teksti muuntautui taas aivan eri muotoon kuin, mitä kuvittelin. Se ei haittaa. Saatan silti kuitenkin avautua asiasta uudestaan, jos tämän purkaminen nyt ei kunnolla tyydyttänytkään.

Fukka kiittää.

PS: Elikoita! Koska löysin elikkokuvakansioni! Vihdoinkin!