tiistai 14. toukokuuta 2013

Alusvaatteisillani

Hei hei!

Kukaan ei osaa arvata sitä, kunka pähkinöinä olen nyt. Minä olen tehnyt nimittäin jotain ihanaa. Vain jo se, että Alexia valmistuu näinkin nopeasti, on hyvin jännittävää, mutta sen lisäksi tähän pukuprojektiin liittyy jotain tosi kivaa. Korsetti nimittäin.

Olen jauhanut korsetista jo paljon, mutta silti jatkan. Olen tehnyt jokusen korsetin, mutta en vielä cosplay-käyttöön (paitsi se pikkuisen Rikkulle). Alexialle sainkin tehdä ihan kunnollisen kehoa muokkaavan korsetin.

Korsettimörkö tulee sun uniin.
Korsetin proto osoittautui kunnon huijariksi, koska lakanakangas. Noh, lopullista korsettia tehdessäni huomasin myös tehneeni pienoisen kaavoitusvirheen, jonka huomasin vasta, kun korsetti oli suurimmaksi osaksi kasassa. Ei hätää! Se osoittautuikin hyväksi asiaksi ja tällainen siitä lopulta tuli:


Poistin olkaimet, koska lopulta totesin ne turhiksi sekä löysin vyötärön... jonka olemassa olosta en tiennyt mitään. Vyötärönympärykseni pienenee lähes 10 cm normaalista, kun tämän vedän päälleni. En ole vielä edes yrittänyt kiristää sitä äärimmilleen. Tykkään korseteista, niiden tekemisestä ja pitämisestä. Tämä onkin oma uusi suosikkini.

Alexian muutkin alusvaatteet ovat valmiit. Tein "turnyyrin" eli oman väkerrelmäni asiasta, joka suurentaa takapuoltani haluttuun suuntaan. Katselin kuvia vanhoista turnyyreistä ja löysin jopa jonkinlaisen tutoriaalin niiden tekemiseen, mutta lopulta päätin vetää ihan omasta päästä. Vartalonmuotoni huomioon ottaen en mitään über-suurta pönikkää edes suunnitellut, koska näyttäisin vain typerältä.


Tällä hetkellä härpäke näyttää tältä, mutta pohdin vielä lisäänkö tuohon päälle kerroksen tylliä. Siinä on alimmaisena pieni tyyny, jonka täytin kangassilpulla, lisäksi siinä on kangassuikaleista tehtyjä lenkkejä ja poimutuksia. Erilaisten muotojen olisi tarkoitus tukea toinen toistaan, jotta lopullinen hame pysyisi mahdollisimman koholla. Yritin myös tehdä tästä sellaisen mallin, jonka kanssa voin helposti istua. Jos jotakuta kiinnostaa tämä vielä enemmän, voin toki tehdä tarkemman merkinnän koko hökötyksestä.

Alushametta tehdessäni olin niinkin HC, että en piirtänyt mitään kaavoja, vaan suoraan mallin kankaalle. Fuck yeah! Olo on niin pro. Monta metriä tylliä ja kangasvaraston kaivelua, trikoon toivossa, ja se on valmis.

Hieno.
Vyötärökappaleen tein tosiaan vanhasta trikoosta, mitä sattui olemaan jemmassa. Niin tuo trikoohan ei ollut juuri sen väristä, mitä olisin tarvinnut Rikkun sukkiin... Olisimpa jaksanut tuolloin kaivella omat laatikkoni läpi >_> Noh, nyt se on saanut uuden elämän Alexian alushameessa.

Anteeksi, peilini on kapea.
Vielä kuva viimeisimmästä sovituksesta kaikkine kamppeineen. Nyt, kun näistä alusvaatteista on päästy, pääsen niiden varsinaisten vaatteiden pariin. Saa nähdä, miten käy kaavoitushommissa. Lisäksi sain mumetsultani aivan täydellisen sateenvarjon Alexiaa varten. Vaihdan siihen uuden kankaan ja muokkailen muutenkin hieman, että saan kunnon propinkin aikaiseksi.

You're gonna die.
Tällä hetkellä Alexian tilanne on hyvä, mutta unohdin aivan kokonaan yhden pikku jutun, kun suunnittelin ajan käyttöäni ennen Desuconia. Pääsykokeet. Kun postiluukustani tupsahti sisään ensimmäinen kutsu amk-pääsykökeisiin, tajusin, että en ole huomioinut niitä ollenkaan Alexian tekoprosessin suunnittelussa. Parhaimmillaan vietän useamman viikon maailmalla, kaukana omasta onpelukoneestani ja saumuristani. Yritän  saada hommat tehtyä sille mallille, että en ole Desua edeltävällä viikolla tuli perseen alla ja tietenkin teen, mitä voin, myös reissun päällä.

Fukka kiittää.

PS: Saatan taas pian laittaa jotain epämääräistä ja pohtivaa tänne, koska törmäsin hassuun asiaan, joka sattui liittymään tähän omaan cosplay-harrastukseeni.

1 kommentti:

  1. IIIIIHAAAAANAA!! Jo nyt, vaikka sulla on vasta alusvaatteet kasassa! ^^ (josta tulikin mieleen, aiotko tehdä ne Alexian alushousut eli ne olikohan-polvimittaset valkoset härpäkkeet? 8D tulee varmasti ihana cossi ja odotan innolla.
    Voi ei, pääsykokeet. No, et todellakaan olisi ainut kiireella cossia viimetinkaan tekevä 8D
    -Emilia

    VastaaPoista