keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Ei ompelua, mutta muuta

Moi!

Hyvää joulua niille, jotka välittävät (minä en). Hyvää, tulevaa uutta vuotta kaikille. Joulun alla tuli ommeltua niin paljon ei-cosplay juttuja, että molemmat kädet ovat nyt rikki. Sainkin sitten ompelukiellon loppuvuodelle eli, vaikka tahtoisin, en saa pukuja edistymään kovin paljoa ainakaan toistaiseksi. Silti positiivisesti yllättäen posti kantoi mukanaan Harun ja Naruton peruukit todella nopeasti. Putkahtivat luukusta peräkkäisinä päivinä.


Naruton peruukin tilaaminen oli taas arpapeliä. En tietenkään halunnut mitään huutavan keltaista, vaikka animessa Naruton tukka sellainen onkin. Turvauduinkin enemmän Kishimoton tämän hetkisten kansikuvien väriin, joissa Naruton hiukset ovat hailakan keltaiset. Tämän peruukin piti olla hieman vaaleamman sävyinen, mutta tämä kyllä passaa myös. Näytän ehkä vähän ruskettuneemmalta tämä peruukki päässä kuin normaalisti. Ilmavuutta ei ainakaan puutu ja saan peruukin todella helposti pysymään pystyssä. Hyvä karvalapsi siis.


Se on ihan vähän harmahtava.

Harun peruukki oli myös jännittävä. Olen tähän mennessä nähnyt yhvin monta Haru-cosplay'ta, ja suurimmassa osassa Harun peruukki on ollut täysin musta. En halunnut täysin mustaa peruukkia, koska mielestäni Harun hiukset eivät ole aivan mustat. Jouduin sitten kaivelemaan eBay'tä läpi aika lailla, että löysin tämän peruukin. Väri oli osuva, mutta malli oli hyvin mielenkiintoinen. Se ei oikein ollut mallikuvan veroinen, mutta uskon, että saan tästä vielä hyvän.

Kampaus on selkeästi liian ilmava, kerrankin niin päin, ja sitä on kerrostettu liikaa. Heti alkuun lähdin litistämään seruukkia föönillä. Puhalsin kuumaa ilmaa peruukin päälle suoraan ylhäältä päin ja silitin kuumat kuidut päätä myöten. Tulos oli yllättävän hyvä. Mitään muuta en ole tälle vielä tehnyt.

Toinen puoli käsitelty. Toinen ei.

Harulle on ostettu jo osa kankaista ja luulen, että piilolinssit saapuvat lähipäivinä. Narutoon varmaan joudun itse värjäämään kankaan, mutta onneksi väri on niin yksinkertainen, että pääsen luultavasti pesukonevärillä pälkähästä.

Ja sitten vähän muihin juttuihin. Piti laittaa tämä merkintä ajastukselle, että kukaan (tietty) ei tätä kerkeä lukemaan ennen aikojaan. Oulun Sinooperi uudisti valikoimansa lähes kokonaan ja hyllyihin saapui monta iloista uutuutta. Suurimpina ilonaiheinani A3 kokoiset craft foam -levyt, joita olen aikaisemmin raahannut aina Helsingin reissuilta mukanani vinon pinon. Toisena uutuutena tulivat Palett spray-kangasvärit, joita en ole koskaan aikaisemmin kohdannut missään.

Laitimmainen keltainen ei kuulu joukkoon.
Otinkin spray't testiin, kun väänsin joululahjoja. Surukseni täytyy todeta, etteivät värit olleetkaan niin mainiot kuin aluksi kuvittelin. Kerkesin jo innostua helpoista liukuvärjäysprojekteista... Siksi ajattelin jakaa vähän omia kokemuksiani värejen käytöstä muille, jotka voisivat keksiä näille jotain käyttöä. Omat kokeiluni ovat hyvin simppeleitä ja tehty nopealla aikataululla, joten kaikki, mitä minun on kertoa on todella peruskauraa. Tulen testailemaan näitä kyllä vielä lisää ja, jos asia kiinnostaa, voin tuloksia raportoida.


Tällaisia tyynyliinoja tein. Yhteensä tein 9 tyynyliinaa, joista 6 menivät läpi laaduntarkastuksesta ja yhden sotkin vain kokeilu mielessä. Yhdessä putelissa on 100ml väriä, joka on hyvin nestemmäistä ja kuluu ylättävän nopeasti. Värejä on hyvin rajatusti, 9 kaikkiaan eli omistan nyt lähes kaikki. Spray on vähän väärä sana näille tuotteille (suomenkieltä, jos ajatellaan), koska nämä ovat suihkevärejä eivät samanlaisia spray-maaleja, joita saa paineilmaputeleissa. Siksi jälki ei ole tasaista ja osa suuttimista (vaikka niiden pitäisi olla täysin identtisiä) päästi aina enemmän väri johonkin tiettyyn suuntaan ja teki näin laikkuja kankaalle (kuten kuvasta näkyy). Suihkun tähtääminen on vaikeaa, koska suihku leviää laajalle. Sininen osoittautui aivan kakkapääväriksi, koska se oli niin vahva muihin verrattuna.

 
Käytin vanhaa tuttua kontakti-sabluunaa näiden tekemiseen. Värin nestemmäisyys osoittautui ongelmaksi tämän tekniikan kanssa. Jos halusi puhtaan ja kirkkaan värin kankaalle, täytyi väriä suihkuttaa tosi paljon, jolloin kangas kastui väristä aivan litimäräksi ja tietenkin imeytyi myös kontaktisabluunan alle. Myös jos värien halusi kunnolla sekoittuvan keskenään, niitä piti suihkuttaa paljon.

Tällaiseen taiteellisempaan 'vapaat kädet' hommaan nämä toimivat ihan hyvin, mutta en vielä luota näihin niin paljoa, että lähtisin tekemään jotain prikkulleen suunniteltua. Batiikissa nämä voisivat olla ihan jännät. Aion vielä testailla sitä, kuinka nämä toimivat valutusmenetelmänä, koska tyynyliinoja on vielä yksi ylimääräinen. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

Fukka kiittää.

PS: Jos näistä väreistä on jotain kysyttävää, nakatkaa vaikka kommentilla. Voin myös ehkä kokeilla jotakin muitakin juttuja näillä, jos jollain tulee mieleen. En tietenkään ole mikään asiantuntia, mutta jotain käryä on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti