torstai 24. heinäkuuta 2014

Ei enää koskaan raitoja...

Hoi hoi!

Lupasin Farsamista tekokuvia ja sepostusta, koska siellä oli minulle ihan uusia juttuja. Yritän nyt pitää ajatukset poissa muista asioista, joten tämän kirjoittaminen on ihan mukava pakotie.

Koska emme kerenneet kuvaamaan pukujamme kunnolla Aconissa, "joudun" tyytymään kuvauspalvelun kuviin. Taitavat muuten olla ainoat kuvat, joissa näyn kokonaan, Morin ottaman kuvan lisäksi. Saanen mainita, että vastaanotto kuvauspisteellä oli mitä muikein, kun astelimme pensaan takaa nurmelle.

Miä, Kangaskasa, woodi ja Rorune
Kuvasi: Emilia Lahtinen
Yhtä apaattinen ilme joka kuvassa. Taisi ehkä väsyttää.
Suosikkiosakseni koko puvusta jäi alupaita, joka ei näy juuri lainkaan. Sen lisäksi näin jälkikäten pidän turbaanista. Se olikin sitten ainoa osa pukua, joka tuli täysin valmiiksi. Turbaaneja varten ostimme Rorunen kanssa kaksi pussilakanasettiä, koska halpaa kangasta. Lähes koko pussilakana tuli käytettyä yhteen turbaaniin. Lopulta koko kangasluiru oli lähes 9 metriä pitkä + hapsut. Vajaa 9 metriä kangasta päässä + huopainen hattu ja peruukki Musiikkikeskuksen kesäkuumassa... Think about that.

Raitoja...
Vaikka olen suhteellisen kauan harrastanut cosplay'ta, en silti ole koskaan aikaisemmin maalannut raitoja kankaaseen maalarinteipin avulla. Mikään äärettömän jännittävä projekti tämä ei ollut, mutta hieman vertailin teipin pitävyyttä suhteessa kontaktimuoviin ja niin pois päin. Tykkäsin hirveästi, kun lakanassa ollut sievä kuvio tuli maalikohdissa esiin vielä paremmin. Olisin halunnut esitellä sitä ehkä vähän enemmän.


Turbaanien hapsut tehtiin ihan perus villalangasta. Kieputtelin lankaa pahvinpalasen ympärille ja ompelin koko pahvin sitten turbaanin ohella pussiin ja revin pahvin kappaleiksi, että se irtoaisi saumasta. Aika tuuheat hapsuista tuli, mutta eipä tuo haitannut. Sitten olisikin luvassa kaikki hirveä ja epämääräinen.

Raitojaa...
Kylpytakiksi nimetty vaatekappale, joka Farsamilla on alupaidan päällä, tuli raidotettua tussilla ja viivoittimella. Piirsin kaavoihin ja osittain myös kankaan nurjalle puolelle raidat. Alkuperäinen ideani oli jäljentää raidat kankaiden oikealle puolelle kalkkioinnilla (eli se, mitä ala-asteella tehtiin, kun rullailtiin kangasta "tortturullalla" tahmean paperin päällä). Testasin ensin vähemmän näkyviin osiin, ja koska kalkkiointipaperini oli keltaista (punaista ei ollut), pikku pisteet näkyivät tussin alta hieman liikaa. Onneksi pelkällä rullalla sain hennon jäljen kankaisiin, jota pystyin käyttämään apuviivoina. Rullailin loput kappaleet sitten ilman paperia.

Sotku?
Takin vyö oli ehkä eniten huijausta. Pala kangasta, pyöristelin hieman kulmia, viikkasin muutamalle mutkalle ja heittelin maalia päälle. Teki tehtävänsä.

Päälimmäinen takki, eli saunatakki, oli ihan oma juttunsa. Ompelin pohjakankaaseen oranssit raidat toisesta kankaasta ja tein leimasimen vihreitä ketjukuvioita varten. Pohdin jälleen pitkään sitä, mikä olisi paras tekniikka tehdä vihreät kuviot. Leimasin tuli ensimmäisenä mieleeni, hylkäsin sen, mutta lopulta palasin siihen ajatukseen. Se oli ihan uusi kokeilu, joka lopulta toimi hyvin ja oli nopea. Jälleen käytin pelkkää kalkkioimisrullaa merkkaamaan raitojen paikat.

Yhdessä välissä loppui kyllä usko itseen ihan kokonaan, kun tätä väänsi torstai-iltana ennen conia.
Leimasin on jotain hyvin huvittavaa. Pikapikaa sen improvisoin muutamasta pumpulipuikosta, liimasta, taikateipistä, pahvista ja craft foam'sta. Tältä se sittten näytti:

Toimi oikein hyvin, kun liima oli vihdoin kuivunut.
Alupaita ja molemmat takit on kaikki tehty samoilla kaavoilla, jotka aikalailla suunniteltiin Rorunen kanssa yhdessä. Piirtelin vain alupaidan kaavoihin lisäpituutta ja jotain pikku muutoksia suoraan kankaaalle, koska voitin sillä aikaa. Yleensä teen kaikille vaatteille ihan omat kaavansa, vaikka olisivat kuinka samantyyppisiä. Tykkäsin molempien takkien kauluksista ja niiden lopullisesta muodosta. Niissäkin on hieman eroja, vaikka pohjalla on sama kaava. Kaulukset istuivat nätisti kaulaa vasten ja ovat muutenkin sievät yksinkertaisuudessaan.

Vähän huonosti näkyy, mutta siellä on kaikkea viivaa joka suuntaan.
Pikkusäädöistä Kuopion päässä ei ole kuvia, eikä saunatakin vuorituksista. Vuori oli saunatakissa suosikkiosani, eikä se taida näkyä juuri missään. Saa nähdä teenkö ikinä Farsamia kokonaan loppuun, koska vihani sitä kohtaan on tällä hetkellä hyvin suuri. Mutta nyt tämäkin on pois systeemistä!

Fukka kiittää.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Hyvä paskacon - Animecon 2014

Moi!

Olen löytänyt tieni kotikoloon ja saanut itseni jotenkin edes raiteille. Animecon oli ja meni. Viikonlopun aikana oli välillä kyllä niin suurta tunnemyräkkää erinäisten asioiden suhteen, että en edes jaksa. Meni hyvin ja meni päin persettä. Välistä koko tapahtuma tuntui aikamatkailulta vuoteen 2008.

Suurin takapakki tuli heti majoituksessa. Koska rahapolitiikka ja hetkellinen sekopäisyys, löysimme tiemme lattiamajoitukseen. Aikanaan Nekoconin lattiamajoitus oli hyvinkin toimiva, joten emme osanneet sitä kaikkea kuraa. Olimme ensimmäisten joukossa ovenrivassa kiinni, koska infoviestit olivat antaneet ymmärtää, että paikan päällä on nopeat syövät hitaat -periaate. Monista syistä halusimme luokkamajoitukseen (1. rauhaa, 2. oma tila 3. rauhaa). No, ilmoittauduttuamme saimme huomata, että meidät oli sijoitettu saliin. Vittu. Järjestely oli yksinkertaisuudessaan typerä, että sali täytettiin ensimmäisenä ja luokkapaikat vasta sen jälkeen. Olisin ihan hyvin voinut istua pihalla auringossa pari tuntia ylimääräistä, jos olisin sen tiennyt. Ei enää ikinä lattiamajoitukseen.

Koko perjantai meni hieman säädellessä asioita. Pukujen ja peruukkien kanssa piti sumplia. Lauantaipäivän K-On! puvut olivat suht valmiina, mutta itseltäni ja meidän Miolta uupuivat vielä peruukit. Omani jätti tulematta ajoissa vuosi takaperin ja käytin Yuin vanhaa peruukkia, mutta nyt oli käytössä uusi, mikä piti muokata lattiamajoituksen vessassa. Miomme peruukki oli tehnyt nyt samat ja jäänyt matkalle, mutta onneksi löytyi toinen saksittava. Itse en ollut nukkunut pariin viikkoon kunnolla, joten hoidin kaikki asiat suht kohdalleen ennen kuin lähdin tutimaan.

Kun on vuoden aikana laihtunut, näyttää säkki vielä enemmän säkiltä.
Kuvasi Kide
Lauantai lähti kiireessä käyntiin, koska piti keretä hakemaan Kaoru Morin nimikirjoitustilaisuuden liput heti aamusta. Cosplay-kisan ja konsertin liput onneksi saatiin samasta syssystä. Vähän kyllä mietitytti aamulla se, että jonotimme sisään, että pääsisimme jonottamaan... Liput saatiin ja päivä lähti pyörimään.

Minulle mieleistä ohjelmaa oli yllättävän paljon, mikä oli hyvä ja huono juttu. Tekemistä oli, mutta en todellakaan olisi kerennyt kaikkiin ohjelmiin. Lauantaina kävimme katsomassa avajaiset, cosplay-löpinää, kisat, konsertin ja tietenkin Morin nimikirjoituket tuli haettua.

Kaikki Keijot! Meillä on Mio!
Ritsu: woodi, Azusa: Kangaskasa, Mugi: Rorune, Mio: Soffi ja Yui: miä.
Kuvasi Kide
Parempaa cosplay'ta - cossaajan omilla ehdoilla ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Olin valmistautunut suhteellisen geneeriseen cosplay-ohjepakettiin, mutta sisältö oli aivan muuta. Otsikointi oli mielestäni harhaanjohtava, koska nuo "omat ehdot" olivat lähinnä ympäristön luomia ja asettamia sääntöjä siitä, mikä toimii ja mikä ei cosplay'ssa (tai mikä on kaunista ja mikä ei). Luento ei ehkä ollut suunnattu minulle. Vaikka asia oli mielenkiintoista ja osasta olen täysin samaa mieltä, sen esille tuonti oli kehno. Puhujat antoivat itsestään hyvin ylimielisen kuvan tuodessaan asioita esiin. Itseäni oikeasti alkoi ärsyttämään 'tämä on absoluuttinen totuus' -asenne, joka heistä huokui välillä. Lisäksi satunnaiset pienet asiavirheet, joilla ei oikeasti ole niin paljoa, väliä jäivät kaivertamaan (esim. se, että kaikkia miekkoja ei pidetä kädessä samalla tavalla). Asia oli hyvää, mutta ohjelma olisi voinut olla huomattavasti mielekkäämpi, jos toteutus olisi ollut toinen.

Pukukilpailu ja Kääpägaala olivat hieman pettymys. Olin ymmärtänyt, että Kääpägaalan kisaajat kisaisivat toisiaan vastaan ihan cosplay-kilpailun muodossa, mutta konsepti olikin hieman eri. Gaalan ensimmäisellä kierroksella olin aivan kympillä mukana ja ihan pähkinöinä, mutta toinen ja kolmas kierros eivät tarjonneet mitään uutta tai jännittävää, joten innostus loppui lyhyeen. Pukukilpailu taas puolestaan oli mallia liukuhihna, joka tuli nähtyä jo edellisen vuoden Traconissa. Se oli tuolloinkin tylsä ja se oli myös nyt äärettömän tylsä. En muista puvuista juuri muita kuin voittajat. Vielä kerran kuitenkin onneksi olkoon voittajille! Olette sen ansainneet!

Pulahdimme Desupallomereen!
Kuvasi: Japsu? Kide? Joku?
Kisan jälkeen meni taas jonotukseski, kun lähdimme hakemaan Morin nimikirjoituksia. Onneksi jonossa oli jännää ja pääsimme höpöttelemään höpöistä asioista. Mori ja hänen assistenttinsa olivat aivan hurmaavia ja ihastelivat meidän K-On!-pukujamme ja varsinkin Mugin kulmakarvoja. Jotenkin koko tilanne oli hyvin hurmaava ja leppoisa.

Jee!
Animekonsertti oli jälleen hieno, vaikka tällä kertaa en itkeskellyt. Solistin mukana olo ei tuonut itselleni mitään uutta tai mullistavaa, koska kappaleet joihin lauluosuus kuului eivät ole niin lähellä sydäntäni. Pidän niistä ilmankin laulua. Videot puolestaan olivat hieman ristiriitainen uusi elementti. Toisaalta oli mukava katsella muutakin kuin yhtä ja samaa kuvaa, mutta välillä huomasin keskittyväni enemmän videoon kuin musiikkiin. Varsinkin sellaisten kappaleiden kohdalla, jotka eivät olleet minulle niin tuttuja.

Lauantai-sunnuntaiyö oli askartelujen aikaa, kun pukuja väsättiin viimetinkaan. Ei tätä enää ikinä. Itse olin muka jo luovuttanut oman pukuni suhteen, mutta ryhdyin silti tekemään pikku yksityiskohtia kera orjatyövoiman. Kuukausi ei ole tarpeeksi aikaa Kaoru Mori  -puvulle. Varsinkaan, jos tekee 6 päiväistä työviikkoa illassa ja käy emotionaalista vuoristorataa muun elämän kanssa samaan aikaan. Ei tätä enää koskaan.

En koskaan ole ollut näin tyytymätön pukuuni. Tiukka aikataulu pisti oikomaan niin monessa kohtaa pukua tehdessä, että oksettaa. Jos aikaa olisi ollut edes viikko enemmän ja voimavaroja hitusen runsaammin, puvusta olisi tullut paljon parempi. Rehellisesti sanottuna vihaan koko pukua. Vihaan niin perkeleen paljon. Sitä tehdessä minulla ei enää ollut kivaa samalla tavalla kuin yleensä cosplay'n parissa ja en halunnut tehdä sitä eteenpäin ollenkaan. Puvussa on niin paljon korjattavaa, että osa vaatteista olisi helpompi tehdä vain kokonaan uudestaan. 

Morsioni mun: Kangaskasa ja miä.
Puvut kuitenkin saatiin jollekkin mallille sunnuntaiaamuun mennessä ja sitten ne vedettiin päälle. Sunnuntai oli päivänä hyvin monitasoinen. Kaikki olimme pirun väsyneitä, minä äärettömän pahalla tuulella ja kiirettä piti. Olimme siis esityskisailemassa sekä woodi ja Kasa olivat molemmat pitämässä luentoja. Syöksyilimme lavan taakse ja takaisin. Takahuoneessa pääsimme myös tapaamaan Morin toistamiseen.

Morin tapaaminen Farsamin asussa oli hirvein ja hienoin asia ikinä. Yksi suurimmista haaveistani on ollut päästä näyttämään oma pukuni sarjan luojalle ja nähdä kuinka siihen reagoidaan. Omat tuntemukseni pukuani kohtaan eivät tehneet kohtaamisesta mitenkään helppoa. Saati se, että Mori kuitenkin on hyvin perehtynyt sarjojensa pukuhistorialliseen puoleen. En itse tosiaan päässyt ajoissa kirjastoon tutkimaan pukuhistoriaa näitä pukuja varten, joten kaikki oli kaavoitettu ja tehty vain referenssikuvien perusteella. Tiesin, että kaikki tekotavat eivät olleet lähelläkään autenttista. Minua oikeasti hirvitti ihan suunnattomasti.

Pääsimme ihan Morin Twitteriinkin.
Hartamanga
Miten se kisa sitten? Tällä kertaa minulla ei ollut osaa eikä arpaa sen päähänpiston kanssa, että lähtisimme kisaamaan. Esityksen sisällön kanssa en myöskään hirveästi ollut kosketuksissa. Hieman dramaturgista säätöä, ohjausta ja paikoituksia puin sen yhden ainoan kerran, kun harjoittelimme esitystä ennen Kuopioon lähtöä. On hyvä tehdä esitystä, kun ihmiset asuvat Oulussa, Rovaniemellä ja Vantaalla.

Paras rekvisiitta on parasta.
Kisa tuntui hirveän erilaiselta muihin verrattuna. Cosplay-mammat olivat ihania ja osasivat hoitaa hommansa hyvin. Tykkään myös Musiikkikeskuksen takahuoneesta, koska siinä on selkeä tila, missä olla ja völlyä. Tulee otettua paremmin kontaktia muihin kisaajiin ja aikakin kuluu siinä sitten. Tällä kertaa en edes kärsinyt samalla tavalla perinteisestä kisa-angstistani, vaikka muuten kyllä ahdisti. Koko takahuone oli kokenut jonkinmoisen Oulu-invaasion, kun joka nurkassa oli joku siltä suunnalta. Kisa omalta osaltani oli lavalle ja ulos. En odottanut mitään, pääsin pyörähtämään lavalla ja se riitti. Sain katsella lähes koko kisan ja hykerrellä muiden esityksille. Olivat hyvin kivoja.

Sitten olikin päättäjäisten vuoro. Oli tuskaisaakin tuskaisempaa istua Musiikkikeskuksen isossa salissa ja odotella tuloksia, koska oli niin pirun kuuma! Yleensä takahuone ja iso sali ovat ne kaikista viileimmät tilat koko puljussa, mutta nyt oli niin kuuma, että teki mieli valua tuolin reunalta alas lattialle lammikkona. Hajoilin sisällä, kun esityskisan kolmas sija ilmoitettiin, koska tiesin jo ensimmäisestä perustelusta, että se oli me. Kisa oli kovatasoinen, enkä osannut uskoa, että meidän pikku rykäisy ylsi kolmanneksi. Toinen ja ensimmäinen sija olivat täysin voittonsa ansainneet! Lavalla naamastani ehkä näkyi kuinka hyvilläni olin heidän puolestaan. ONNEA! Oolitte siistejä!

Matka kotiin päin oli väsynyt ja vammainen. Yölliset liian vakavat, elämää suuremmat keskustelut eivät tee hyvää ihmiselle conin jälkeen.

Jossain Muhoksen laitamilla, keskellä yötä, on hyvä leikkiä kaktuksia.
Acon oli kahden ääripään con; täyttä paskaa ja ihan huippua. Kiitos siitä? Nyt olen täysin hajalla ja haluan keskittyä muihin juttuihin vähän aikaa ja pitää lomaa cosplay'sta. Tykkään elää muutakin elämää. Haluan ottaa aurinkoa, uida, rullaluistella, nauttia kesästä ja käydä pussikaljalla. Kaikkea, mitä tähän mennessä en ole kerennyt tehdä tälle kesää. Päivittelen ehkä jotain Farsamin tekemisestä, koska siellä on ihan jänniä juttuja, mutta tulevaisuutta en mieti yhtään sen enempää kuin on aivan pakko.

Fukka kiittää ja kumartaa.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Rakas Cosplay

Momoi!

Vuosi on taas vierähtänyt. Blogi 4v. tänään! Yleensä olen heitellyt jotain hauskaa ja epämääräistä synttärimerkintään, mutta nyt otan hieman vakavamman linjan. Alunperin minun piti kirjoittaa jotain ihan muuta.

Tämä asia on häirinnyt minua kauan ja haluan siitä kirjoittaa. Vuosi takaperin Animeconissa oli cosplay-paneeli, jossa käsiteltiin perhettä ja ihmisten suhtautumista cosplay'hin. Tuolloin ehkä oikeasti kunnolla tajusin kuinka helpolla olen päässyt. Olen kuullut tästä niin paljon ikäviä tarinoita, että haluan tuoda omat positiiviset kokemukseni esiin ja jakaa jotain ajatustakin. Minua on aina tuettu siinä, mitä teen, mutta paneeli vielä selkeytti minulle sitä kuinka erityinen perheeni ehkä onkaan. Saatte siis kuulla lyhykäisyydessään siitä, miten minun perheeni vaikuttaa cosplay-harrastukseeni ja mitä mieltä olen cosplay'sta harrastuksena.

Kakkulat päähän ja menoks.
Kuvasi: Kide
Olen harrastanut pienen ikäni paljon asioita partiosta western-ratsastukseen ja kuvataiteisiin. Cosplay ei ikinä meillä ollut mikään kieroon katsottava harrastus. Minun ei tarvinnut ”lämmitellä” vanhempiani ajatukselle, että lähden pihalle pojaksi pukeutuneena. Se ei ollut mitään ihmeellistä. Se oli harrastus siinä missä muutkin. Jotain, mikä on hauskaa, kehittävää ja sai ajan kulumaan. Kukaan perheessäni ei ikinä ole torjunut tätä harrastusta tai pitänyt sitä hetken villityksenä tai ”ohimenvänä vaiheena”.

Äiti oli aktiivisesti mukana ensimmäisen pukuni tekemisessä. Toisen puvun tein lähestulkoon kokonaan itse, mutta äiti auttoi siinäkin etsimään kaavoja. Äitini oli myös ensimmäinen henkilö, joka auttoi minua bindaamaan ensimmäistä kertaa. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä tai hävettävää. Kahden ensimmäisen puvun jäkeen aloin tehdä pukuja ihan itse, mutta joka ikisen puvun kohdalla äiti jaksoi muistuttaa siitä, että olin kehittynyt. Edelleen äiti kyselee tapahtumien jälkeen kuvien perään. Moneen otteeseen olen myös saanut esitellä cosplay-kuvia äidin kavereille, koska he ovat yhtä hämmentäviä kuin äitini mun.

Eikö ole hieno tämä meidän sisarusten harrastus?
Kanamena siis Kide
Kuvasi: Kangaskasa
Muu perhe on omalla tavallaan myös mukana. Kuvia pitää aina näyttää ja kertoa miten reissu meni, ketä oli mukana, oltiinko kilpailemassa ja pärjättiinkö. Apua saan tarvittaessa. Myös omat kaverini, jotka eivät millään muotoa ole mukana näissä anime- ja manga-piireissä ovat kiinnostuneita siitä, mitä olen tehnyt tai olen tekemässä. Heitä kiinnostaa, mitä minulle kuuluu ja, koska cosplay on iso osa elämääni, myös cosplay kiinnostaa heitä. Kukaan minulle tärkeä ihminen ei ole pitänyt tätä harrastusta mitenkään turhana tai äärettömän omituisena. Siksi minusta on tosi ahdistavaa lukea ja kuulla tarinoita siitä, kuinka joltain on kielletty cosplay tai jos sitä ei ole pidetty ”oikeana” harrastuksena.

Siitä kuinka cosplay on oikeasti monipuolinen harrastus on kirjoitettu niin monta kertaa, etten ala itse samaa toistamaan muuten kuin; cosplay oikeasti on monipuolinen, kehittävä ja hyvä harrastus. Mutta mitä sitten vaikka se ei olisikaan? Harrastus on jotain, jolla saamme irtauduttua arjesta ja niistä asioista, jotka ”on pakko tehdä”. Se on henkireikä, jonka tarkoitus on olla hyvää ajanvietettä, jonka parissa pääsee nollaamaan muut asiat. Ei haittaa, että se on hyödyllistä ja kehittävää, mutta ei sen varsinaisesti tarvitse sellaista silti olla.

Oleellinen osa tätä harrastusta; taktinen sensuuri.
Kuvasi: Kangaskasa
Harrastuksen ei siis tarvitse olla hyödyllistä mitenkään maailmaa mullistavalla tavalla. Jonkun harrastus voi olla tv:n katselu tai penkkiurheulu. Kuinka ”hyödyllisiä” harrastuksia ne ovat? Ja kuinka monesta junnuliigan jääkiekkoilijasta lopulta tulee ammattilaispelaaja? Ei kovin monesta. Urheiluharrastuksia on helppo puollustella sillä, että ainakin lapsi saa liikuntaa, vaikka ei ammattilaiseksi yltäisikään. Entä mielenterveys? Mikä tahansa harrastus on mielenterveydelle hyväksi, jos siitä nauttii. Kokeilemalla uutta löytää itsestäänki uusia puolija ja elementtejä, jotka voivat viedä eteenpäin sellaisillakin elämän osa-alueilla, joita ei ole tullut ajatelleeksikaan. Cosplay ei ole poikkeus.

Kaikissa harrastuksissa on ylä- ja alamäkiä. On hetkiä, jotka täytyy mennä läpi hampaat irveessä. Silti, jos harrastuksen tuntee omakseen, noista hetkistä päästään yli sillä, että suurimmaski osaksi harrastuksesta nautitaan. Cosplay-puvun tekeminen voi olla tuskaisaa, mutta se tunne, kun saa itsetehdyn ja kokonaisen puvun päälle, on niin antoisa. Saavutukset vievät eteenpäin ja puskevat tekemään lisää pukuja. Jossain välissä ne ikävätkin osuudet puvun tekemisestä voivat helpottua ja muuttua, kun harrastuksessa kehittyy. Harrastus kehittyy, itse kehittyy ja saavutukset kasvavat. Saman voi kokea niin monissa muissa asioissa myös, mutta jotkut löytävät sen euforian cosplay'n parista. Toiset tykkäävät perunoista ja toiset salaatista.

Tämä on hieno harrastus...
Kuvasi: Kide
Olen itse ajatellut monesti, että miten tämän harrastuksen harrastamista voisi parhaiten niin sanotusti puolustaa. Lopulta olen tullut siihen tulokseen, että helpoin tapa on kysyä: miksi ei? ”Siihen menee paljon rahaa.” - Niin menee ratsastukseenkin. ”Siinä ei ole mitään järkeä.” - Ei ole Formuloissakaan. ”Se on vain joku vaihe.” - Mitä sitten? Jos se sen hetken toteuttaa tehtäväänsä harrastuksena, niin mitä se haittaa? Ei mitään. Keksi itse lisää tyhmiä kysymyksiä.  

Jos tämä on harrastus, joka saa jonkun elämästä astetta kivemman, vaikka vain hetkeksi, jo sen pitäisi olla tarpeeksi hyvä syy harrastaa.

Fukka kiittää.