torstai 28. elokuuta 2014

Parisuhteeni oranssin kanssa

Hellou!

Ihan oikeaa tilannekatsausta on nyt luvassa. Tracon lähestyy ja pukujakin on saatu ihan kunnialla eteenpäin. Koska aikataulu on hieman tiukka ja pitäisi saada yksi mekko nimijuhliinkin tehtyä, Traconiin lähdetään yhden uuden puvun voimin. Kesän teema siis jatkuu.

Interstella 5555 loksautti joskus tuossa kevättalvesta ja siitä jäi takaraivoon Stella, jota nyt väsäilen.


Olen taas kohtaamassa viholliseni ihomaalin, mutta nyt on tietotaitoa ja ehkä jopa osaamista sen verran, että tästä selvitään. Oikeaa maalia pitikin sitten metsästää vaikka ja mistä. Sopivan löydyttyä sain huomata, että sitä ei myydä ollenkaan Atlantin tällä puolen. Yhden putelin  pelkät postikulut maksoivat 36€... että jee.


Lähdin liikkeelle kaikkein oleellisimmasta: helmistä. Stellalla on päässään pikkuinen helminauha, johon en myöskään oikein meinannut löytää helmiä, joten tein ne ihan itse. Paperia ja Erikeepperiä siitä on pienet helmet tehty. Kasvatin myös helmien ohella siilejä.


Interstellan värimaailma on mitä ihastuttavin. Törkeällä tavalla ihastuttava ja siksi pääsinkin taas tapailemaan lempiväriäni eli oranssia. Värjäyshommiksihan se sitten meni. Vihaan värjäämistä, koska jos sen sössii, siitä tulee kallis kämmi. Jo Naruton kanssa juoksin pitkin seiniä, kun oikean sävyistä ja laatuista kangasta ei löytynyt. Tuolloin menin helppoa tietä ja ostin pesukonevärin ja laitoin sormet ristiin. Tällä kertaa värjääminen ei ollutkaan niin helppoa.

David Bowie -dietti: 700g suolaa ja 100 g kokaii kiinnitysainetta.

Niin mikä oranssinkeltainen?
Käytin tällä kertaa nestemmäisiä EMO-tekstiilivärejä, jotka jo opinnäytetyötä tehdessäni noiduin Helvettiin. Käteviä ovat, mutta sotkevat myös. Terveisin: Muovimattoni on sininen... Ja nyt en löytänyt edes oikean sävyistä väriä purkissa, vaan jouduin ostamaan kaksi, joita tuli sekoitella. Värin sekoittelu ja suhteiden pohtiminen oli ihan mielenkiintoista, mutta en tätä kyllä missään nimessä lempipuuhiini lue. Menin äitini luo värjäämään, koska hänellä on siihen paremmin soveltuva pesukona ja halusin jonkun valvomaan omaa sotkemistani.

Jännäksihän se meni, mutta lopputulos tyydyttää minua hyvin paljon. Kangas on aivan ihana.

Vertailu Naruton kanssa. Alla siis uusi kangas.
Kuvan värit näköjään ovat ihan omaa luokkaansa.
Peruukin kanssa oltiin jännän äärellä myös. Se hetki, kun avasin postipaketin, jonka sisällä oli peruukkini... Hyvä, etten sokaisutnut kaikesta siitä kiillosta.

Kiilto ei pääse tässä oikeuksiinsa yhtään.
Sitten turvauduin talkkiin ja muihin oleellisiin hiustenhoitotuotteisiin.

Tadaaa!
Kiilto on taltutettu, vielä ehkä jotain käsittelyjä teen ennen leikkausta. Olen kuitenkin hyvin ylpeä kaikista näistä yökköpyökkö väreistä, joita pääsen yhdistelemään tässä puvussa. Piilaritkin ovat todella makeat.

Tulen näyttämään niin hirveältä.
Kaavoitus tämän puvun kanssa on ollut kivaa. Aika paljon kikkailua ja höpöjä muotoja. Ihan perus mekkoproto ei näytä juuri miltään, mutta kivaa sen tekeminen oli siitä huolimatta. Niin harvoin teen mekkoja, joissa on kellotusta, joten se on aina vähän outoa vetäistä kellotettu mekko päälle.


Pääsin tässä puvussa myös yhden lempiasioistani kimppuun, nimittäin kohoavan pääntien. Olen sitä viljellyt suunnittelemissani vaatteissa aika paljon ja ah oi kuinka siitä pidän. Kauluri on tällä hetkellä ainoa täysin valmis osa puvusta. Sen työstämisessä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä, joten ottakaa valmis hökötys.


Se säätämisen määrä, minkä tuo juttu söi... En halunnut mihinkään näkyviä tikkauksia, joten silmäneula ja lanka olivat ystäviä.

Tämä jäi kohtuu suppeaksi, mutta eipä minulla muuta kerrotavaa vielä ole. Kaikenlaista tavaraa ja tarviketta on tullut ostettua ja etsittyä. Ja etsitään edelleen. Mekkoa varten teen ehkä ihan omat alusvaatteet, että ne varmasti jäävät piiloon, mutta niiden olemus on vielä kysymysmerkin alla.

Fukka kiittää.

PS: Ehdotuksia toiseksi Tracon-puvuksi otetaan vastaan.

1 kommentti:

  1. Interstella 5555 on rakkautta ja ihanaa että sekin saa cosplayta tässä maassa! Hyvältä näyttää. Olen itse kuumotellut vuosia Shepin kokopukua mutta taidot, ihomaalit ja ruumiinrakenne eivät vaan anna tarpeeksi myötä että olisin sinuit sen tekemisen kanssa. Pitää yrittää löytää sinut Traconista että saa napattua pari kuvaa!

    VastaaPoista