torstai 31. joulukuuta 2015

Soutaa ja huopaa - 2015

Momoi!

Aika kuluu ja minä panikeeraan, koska joulu, miksi sekoitat aikatauluja, ja oon kipeä. Sora on ihan hyvällä mallilla, mutta jos tässä koko ajan meinaa tulla jotain tielle, etten voi tehdä pukua eteenpäin, niin voi tulla kiire. Aina vaihtoehtona on, että jätän Keybladein tekemättä, mutku niin kovasti tahtoisin. Nyt en kuitenkaan voi kykkiä lattialla pää alaspäin kaavojen keskellä, koska menee taju, joten kirjoittelen puoliksi makuuasennosta.

On siis aika perinteisen ’mitä tuli tehtyä ja miten meni niinku noin omasta mielestä?’ -koonnin. Näin tähän hätään mielikuva tästä vuodesta on ihan positiivinen, vaikka se voi kyllä hyvin muuttua tässä, kun alan muisteloimaan. Vähän oli taas uuden tyyppisiä kokemuksia mukana tässäkin vuodessa ja tunnen oikeasti oppineeni jotain tärkeää ja olennaista tietyistä asioista. Mutta! Eteenpäin!

Kuvasi Kis
Frostbite ja Aqua aloittivat vuoden aika huikeissa merkeissä. Pääsin tuomaroimaan sellaiseen kisaan, jossa oikeasti tunnen olevani vahvuusalueellani, minkä lisäksi kanssatuomarini varmasti paransivat tätä kokemusta. Oli pohdintaa ja oli erilaisia mielipiteitä ja lähtökohtia, mitkä ovat omasta mielestäni hyvin tärkeitä asioita tuomariston kokoonpanoa ajatellen. Oli jännää ja kivaa ja jee!

Aqua tuolloin tuntui ihan kauhealta puvulta ja tuntui, että siitä ei jäänyt käteen muuta kuin paskaa. Petyin tietyllä tavalla itseeni puvun suhteen, koska vaikka tiedostin onnistuneeni monissa puvun osissa, en silti yltänyt siihen, mitä tuo rakas ja ihana hahmo olisi ansainnut. Samaan aikaan sain kuitenkin itseluottamusta sellaisten asioiden kanssa, joiden tekeminen on ollut vähän hataranoloista omasta mielestäni, kuten peruukin muokkaaminen ja panssariasioiden tekeminen.

Ottakaa tähän väliin Hauru.
Kuvasi 
Kis
Hirviömäinen salaprojekti Edea sai tulta alleen jo heti Frostin jälkeen, mutta sekään ei mennyt ihan mutkitta alkuun, kun piti muuttaa ja rymytä pyörällä väleissä. Portfoliohaku pisti jännittämään ihan tosissaan, koska, kuten sanottua, tunnen olevani paremmassa iskussa lavalla ja esitysten parissa kuin puvuntekijänä. Kun pitkään odotettu hyväksymis/hylkäyssähköposti saapui, en mitenkään voinut lukea sitä yksin, vaan vasta luurissa Rorunen kanssa, koska apaua! Jänskä!

Desuconin ryömiessä nurkille piti saada jotain taukoa Edeasta ja päästää muutenkin itseni vähän vapaammalle jalalle puvunteon merkeissä. Siksi helpot, mutta silti jännittävät puvut Hauru ja Hali olivat juuri oikeat valinnat tähän väliin.

Vieläkään en ymmärrä, miten tallainen kuva on saatu aikaan.
Feat 
woodi
Kuvasi 
Kis
Hauru oli puhdasta ammattitaidon riemuvoittoa eikä tarjoillut mitään muuta kuin rakkautta ja helppoa ’aivot narikkaan’ -tekemistä. Hali taas oli vähän tutustelua uudehkoilla vesillä turvallisten ja tuttujen työtapojen lomassa. Molempien tekemisestä nautin, mutta lopputulos oli kylläkin ihan muuta.

Tunnen edelleen, etten ole sopivan näköinen ihminen kumpaankaan hahmoon. En kriiseile oman tasapaksun ruumiinrakenteeni takia vaan pallonaamaan. Olin hyvin tietoinen tästä seikasta jo hahmoja valitessani ja siksi molemmat ovat ’hahmo, jota minun ei koskaan pitänyt tehdä’ ja juuri naamani takia. Rakkaus kuitenkin voittaa ja Hauru on tällä hetkellä yksi suosikki puvuistani mukavuutensa takia ja koska Hauru. Hali taas kaipaa hieman päivitystä, jos haluan sitä vielä suuremmin ulkoiluttaa (+kaikki hartsikivet Havin puvussa ovat kesän aikana kadottaneet violetin värinsä).

Feat woodi
Kuvasi 
Kis
Kesän conit eivät suuremmin ihmetyttäneet. Kaikissa olin lähestulkoon 100% kävijänä, eikä mitään älyttömän mieleenpainuvia ohjelmia tai asioita tullut vastaan. Pukusaldo jäi pieneksi, koska Edea hengitti niskaan niin vahvasti.

Tärinää ja jännää sisältänyt matka Edean kanssa koki vielä loppuun kunnon myllerryksen kun, viikko Aconin jälkeen löysin tieni päivystykseen.

Suurta epätoivoa ja tuskaa tuli tunnettua, kun ensimmäiset viikot kipsi jalassa piti yrittää tehdä pukua ja toivoa, että jalka olisi edes jossain kuosissa kisan aikaan. Esitys piti myös harjoitella kipsi jalassa, kunnes koitti viimeiset harjoitukset ennen Tamperetta. Viimeiset harjoitukset olivat hyvin jännityspitoiset, koska aita oli ensikertaa mukana ja edellisenä päivänä kipsi poistettiin. Voi sitä nilkutuksen määrää…

Odotan kunnon kuvauksia...
Feat 
Rorune
Kuvasi 
Kis
En tykännyt Edeasta pukuna juuri ollenkaan Traconin aikaan. Mekko oli hirveä, koska kompromissit, aita olisi kaivannut enemmän viimeistelyä ja päähine oli vaan ihan kauhea, koska en osaa. Edelleen tiedostan kaikki nuo asiat, mutta se, miten olen saanut niin paljon positiivista palautetta, on onnistunut saamaan minut pitämään Edeasta tietyllä tavalla. En enää inhoa sitä, mutta tuskin koskaan tulen korjaamaan siinä olevia virheitä, koska kaikki nuo osat pitäisi tehdä kokonaan uudestaan alusta asti.

Uimapojista saatiin Traconissa myös kivoja kuveja.Rei: woodi, Nagisa KangaskasaMakoto: Rorune ja Haru: miä 
Kuvasi Kis
Tracon toi huojennuksen monella tapaa. Minulle äärettömän pitkä projekti oli ohi, kävelin itse lavalla, vaikka en ihan normaalisti kuitenkaan, ja kisajännitys, mitä oli ylläpidetty jo portfolion väsäämisestä asti, pääsi vapautumaan. En onneksi osannut pettyä siitä, että sijoitusta ei tullut, koska olin hyvin tietoinen omasta huonosta suorituksestani puvun ja esityksen suhteen. Tuntui hyvältä kuitenkin huomata, että sijoituksen puute ei jäänyt vaivaamaan. Kisaaminen riitti minulle ja sen kruunasi mieletön positiivinen palaute.

Tällaista yritelmää oli...
Feat woodi
Kuvasi Kangaskasa
Traconin jälkijunassa pidimme myös epämääräisen ja epätoivoisen kuvausviikonlopun, josta en ole vielä saanut edes kirjoitettua, koska ääh. Paljon asioita, jotka hankasivat ja koin eräänlaisen valaistumisen, jonka haluan kunnolla pukea sanoiksi.

... kuten myös tällaista.
Feat woodi
Kuvasi Kangaskasa
Syksyn edetessä, kun melkein kaikki vuoden conit olivat jo takanapäin, laskeskelin vuoden pukusaldoa ja huomasin, että olin saanut aikaan vaivaiset neljä pukua. Hööööö! Minulle se on aika vähän, joten vuoden loppuun piti saada vielä jotain aktiviteettia (ompelin myös asiakastöitä, mutta niitä nyt ei lasketa). Kitacon tarjoili hyvän tavoitteen ja Senjougahara putkahti mieleen. Yksinkertainen ja nopea puku vuoden viimeiseksi… Ja pyh.

Kitacon-haaremi.
Mukana: Rorune, Kide, miä ja woodi
Kuvasi Kyuu Eturautti
Onnellisesti pääsin myös rauhassa aloittamaan Soraa, joten lopullinen pukusaldo 2015 on kai 5.5?

Sanotaanko, että 2015 koetteli. Pistin itselleni peliin vähän haastetta, mutta sain sitä lopulta vähän liikaakin. Tein asioita mistä pidän ja pääsin toteuttamaan unelmia. Kaikki ei ihan mennyt niin yksi yhteen kuin olisin halunnut, mutta sikäli mikäli kaikki päättyi hyvin. Yhtään en motivaatiotuskaillut kuin joskus aikaisempina vuosina. Kaikki hahmot olivat rakkaita ja puvut sellaisia, että voin kyllä laittaa päälle uudestaan. Vaikka joku Hali ei olekaan mikään suuri taidonnäyte ja näytän siinä enemmän kuin turvonneelta, niin silti voin sen muista syistä pukea päälle vielä tulevaisuudessa.

Rei: woodi, Nagisa Kangaskasa, Haru: miä ja Makoto: Rorune
Kuvasi 
Kis

Haluan loppuun toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille! Nähdään ensivuonna ja May the cosplay be with you!

Fukka kiittää!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Sotkemista

Heippa!

Iloisia uutisia! Olen vihdoinkin saanut asiakastyön pois alta! Jee! Eli se tarkoittaa, että saan keskittyä omiin pukuhommiin! Olen sentään jotain saanut aikaiseksi jopa asiakastyön ohella, mutta nyt olen kunnolla vapaa!

Onnistuneesti kulutin ihan liikaa aikaa siihen, että purin yhden peruukin ja ompelin sen lähes kokonaan toisen peruukin kanssa yhteen. Kumpikaan näistä peruukeista ei ollut mitään hirveän ohuita.

1) Pohjaperuukki
2) Puolet ommeltu
3) Hirviö
Sanotaanko, että siitä tuli hieman massiivinen. Ainakin pitäisi olla karvaa Soran tukkaa varten. Sormeni syyhyävät päästä muokkaamaan tätä kunnolla. Olen silti pidätellyt itseäni, ettei hiustupsuja päädy asiakkaan kankaiden sekaan. Tuo jätti on kuuma ja painaa paljon.

Eräs nimeltämainitsematon kangaskauppa juhli, ja muutaman päivän ajan kaikki kankaat olivat -20%. Minähän otin tästä ilon irti ja kävin ostoksilla. Sora on yllättävän värikäs persoona...

Fifty Shades of Black
Kerrankin tiesin, että kankaiden löytäminen on helppoa. Innolla haluan päästä kaavoittamaan ja tekemään kamppeita näistä, koska löysin niin ihania materiaaleja. Ainoa asia, minkä unohdin ostaa on housuihin vetoketju...

Yhtenä iltana päätin vähän pöljäillä ja kaivoin vanhat pistokkaat esiin ja silppusin retkipatjan jämiä, joita lojui ympäriinsä. Hups, kohta minulla oli Soralle kengät.

Kiitos mummu lahjoituksestasi cosplaylle.
Muotoilin kengät hieman enemmän uuden Halloween Town Sora figuurin mukaan kuin pelin kuvien, koska se figu on ihan törkeän hieno! Rakastan sitä. Haluan sen. Kelmutin ja teippasin koko härdellin saadakseni siitä kaavat. Samalla mallasin loputkin yksityiskohdat kenkiä varten. Tein kenkiin mustat päälliset trikoosta ja remmin valkoisesta puuvillasta, joka vaelsi kangaskeossani ja jonka maalasin kangasväreillä hopeiseksi.

Kuvassa myös Soran kalsongit, joita ei tietenkään voinut ostaa mistään, vaan ne piti itse tehdä.
Kerrankin tiedän, että cosplay-kengät tulevat olemaan mukavat jalassa, eikä tarvitse miettiä kipeitä jalkoja conipäivän lopuksi. Kuumat ne ovat ihan varmasti, mutta eipähän pakota.

En oikein onnistu välttelemään värjäystä enää. No, tällä kertaa vähän huijasin, mutta silti. Valkoiset kankaat Soran hanskoja ja keeppiasiaa varten eivät olleet ihan sen sävyisiä tai niin nuhjuisia kuin olisin halunnut, joten pistin ne uimaan.

Tsuida puida osaat sä uida?
Pesin siis kaikki muut kankaat ensin tuossa vedessä, jolloin niistä lähtenyt väri sävytti valkoisia kankaita hieman harmaimmiksi. Tämä onnistuikin niin hyvin kuin ajattelinkin, joten nyt puhtaanvalkoinen ja luonnonvalkoinen ovat hieman kärsineemmän näköisiä. Sitten, kun keksin miten patinoin kaikki muut kankaat.

Tilasin Soralle myös siniset piilolinssit, koska pojan silmät hohtamalla hohtavat sinistä. Niiden metsästäminen oli liian vaikeaa, mutta se lopulta kannatti! Sain aivan uskomattoman kauniit ja värikkäät linssit. Ne on ihanat.

Omat silmäni näyttävät niin harmailta...
Anteeksi suttu kuva.
Iloisena uusista piilareistani, päätin myös kokeilla Soran mekkiä. HT-versiossa Soralla on puolet kasvoista peittävä smokey eye -meikki meneillään ja silmät hohtavat kaiken sen harmaan keskeltä.

Hoi, komea poika!
Ensin kokeilin, millaista jälkeä ihomaalilla saisi aikaan, mutta se kokeilu ei päättynyt onnellisesti ja päätin vaihtaa pelkkiin perusmeikkeihin. Aina kannattaa testata ensin! 

Laitoin vielä Hirviön päähän kokeiluksi.
Jee! Toimii oikein hienoshtii! Vielä pohdin tarvitseeko tuo lisää tummuutta, koska kamera syö väristä puolet. Lisäksi hoksasin, että pitää hankkia kunnollinen silmämeikin pohjustusaine, koska tuolla luomivärillä on tapana lähteä livohkaan, vaikka en ole muiden meikkien kanssa kohdannut samaa. Hampaat ovat samat kuin Houzukilla. Nyt huomasin, että niissä on pirun vaikea hymyillä. Hozukin kanssa ei sitä ongelmaa sentään ollut. Suhu-S lähtee kans hyvin hampaiden kanssa.

Yääääää! Olen hirveän innoissani taas. Lupasin itselleni, että proppi jää viimeiseksi tekeleeksi tämän puvun osalta, mutta en malttanut ja piirtelin sillekin jo kaavan ja hankin harjanvarren.

Fukka kiittää!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Missä on yllätysmomentti?!

Hei moi ja töttöröö!

Tähän alkuun ilmoitusluontoinen asia jos toinenkin; menin ja pistin itseni Twitteriin. Minut löytää täältä boinks. Twitter on pyörinyt ajatuksissani oikeastaan jo viime keväästä, kun lupasin itselleni, että jos pääsemme Rorunen kanssa WCS-portfoliohausta läpi, niin luon joko Twitter-tilin tai Facebook-sivun. Päädyin Twitteriin, koska ajatus siitä, että ihmisten pitäisi ”tykätä” minusta seuratakseen minua, hankaa vastakarvaan. Plus Twitterissä ei tarvitse olla niin kiinnittyneenä tähän cosplay-aspektiin.

Follow me!
Ja toinen juttu: Desucon Frostbite on tammikuussa… SIIS TAMMIKUUSSA! Kyllä minä tämän tiesin, mutta en selvästikään ollut sitä sisäistänyt, kun laskin päiviä kauanko minulla on aikaa tehdä Soraa. Voi kettu… Mitään ongelmaa ei muuten olisi, mutta minusta riippumattomista syistä eräs asiakastyö on päässyt venähtämään. Sitten on tietenkin se, että tuo persein juhlapyhä ikinä, joulu, on tulossa… Ahahahahahahahahahahahahahahahaaaa… Saatan ehkä panikoida.

Apuvaaaaaaa.
Mutta asiaan! Minä olen hautonut tätä aihetta monin tavoin pitkään. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tästä jo kesäkuun alussa, kun WCS-kisaajat alun perin piti julkistaa. No ei julkistettu. Sitten uuden suunnitelmankin osalta julkaisu venähti… ja sitten olimme Rorunen kanssa se viimeinen julkaistava pari… (kiitos muuten siitä)

En siis halunnut kirjoittaa tästä asiasta ennen kuin WCS-kisaajat oli julkaistu. Miksi? Koska minä pidän yllätysmomentista. En halunnut antaa minkäänlaista vihiä siitä, että olemme Rorunen kanssa WCS-kisassa mukana. Halusin pitää sen edes jollain tasolla yllätyksenä. Mikä yhdistyy hyvin paljon siihen, että vihaan spoilereita ja juonipaljastuksia NIIN PALJON! Siksi en halua huudella omista kisasuunnitelmistani ympäriinsä.

En tykkää.
Cosplay-harrastajilla tuntuu kuitenkin olevan pakonomainen tarve kailottaa kaikelle kansalle A) ”ME OLLAAN MENOSSA KISAAN X!” ja B) ”HAHMOILLA Y JA Z SARJASTA ÖRGH!” Tässä kohtaa siis oma ymmärrykseni jotenkin loppuu. Siihen asti ymmärrän asian, että sisältöä pitää pystyä tuottamaan erilaisiin sosiaalisiin medioihin ja joillakin ehkä kalastella vähän tykkäyksiä tai muuta. Ei siinä mitään, mutta… miksi pitää buglata ihan kaikki? (BTW kirjoittelen nyt vain esityksellisistä kisoista, pukukisoistakin minulla on omat sanottavani, mutta ne eivät tähän nyt istu.)


Tervetuloa jälleen Fukan epämääräisten esimerkkien maailmaan! Internet on pilannut meiltä elokuvat ja tv-sarjat. Jos osaa tai vahingossa onnistuu välttelemään kaikki spoilerit ja suuret juonenkäänteet, mitä Shingeki no Kyojinsta ja muista virtaa ympäriinsä, voi oma katselukokemus olla niin paljon antoisampi. Sen sijaan, että joku olisi jo valmiiksi laittanut kaikki vihjeet, viittaavat elementit ja etiäiset valmiiksi lautaselle tyyliin: ”Katso tässä ne ovat, nyt sinun ei tarvitse ajatella enää itse!” voi kokea sen suurenmoisen ahaa-elämyksen, kun itse osaa laitta yks yhteen. Ja minulle se kaikista suurin ja mahtavin tunne, ihan sama mitä viihdettä kulutankaan, on yllättyminen ja tajuaminen. Suuri rakkauteni; yllätysmomentti. Mikään ei ole niin mahtava tunne kuin totaalinen” MITÄ PYLLYÄ!?”. Jotain, jota ei osannut odottaa, vaikka sitä olisi ennakoitu. Parhaissa tapauksissa juuri ennen tai heti suuren käänteen toteuduttua palaset päässä loksahtavat kohdalleen ja tajuaa kuinka paljon merkkejä ja viestejä tarinaan onkaan piilotettu. (Ihan hävytön mainos: Thaimaalainen kauhuelokuva Shutter, ainakin minulla, toimi hyvin tämän ilmiön esimerkkinä. Ja vähän toisenlaisen WTF- elämyksen tarjoili yksi suosikki-mangoistani After school Nightmare.)

Hyppy tuntemattomaan!
Cosplay-esitykset ja –kista ovat hyvin paljon pienempiä mittakaavassaan kuin esimerkiksi elokuvat tai sarjat. Ja vielä pienempi on yksittäisten kisaajien osa. Siksi ainakin minua rassaa, kun kisaajat itse tyrkyttävät kaikki spoilerit julkiseen tietoisuuteen. Kun tiedossa on sarja, kisaaja ja hahmot, osaa aika hyvin nähdä, mitä lavalla tulee tapahtumaan. Se siitä jännityksestä ja yllätysmomentista. Ellei esiintyjä päätä repäistä ja lyödä yhteen elementtejä, joilla ei ole mitään tekemistä näiden kolmen kanssa tai tehden jotain uutta, mitä kyseiseltä tyypiltä ei olla koskaan nähty. Sitten voidaan puhua siitä, mitä on sarja- ja hahmouskollisuus...


Cosplay-esitys on niin pieni kokonaisuus ja siksi se on niin helppo myös pilata ja spoilata. Se on kuitenkin jokaisen oma asiansa, mitä maailmalle huutaa, joten en voi oikein sanoa yksittäisille harrastajille että: ”LOPETA! MINÄ EN TYKKÄÄ!” Haluan vain puskea ajatuksia muiden suuntaan… ja ehkä vähän vikistä siitä, että en tykkää.


Kuitenkin on aspekti, jossa haluan heittää pähkinän tiettyyn lokeroon; Hei cosplay-vastaavat! Te, jotka suunnittelette kisan kulun, sen formaatit ja ylipäätään käytännön aisat cosplay-kisoissa, miksi haluatte ottaa kisaajilta pois tämän vapauden päättää pitääkkö turpansa kiinni vaiko eikö?

Tuntuu, että viimeaikoina ollaan vaan enemmän ja enemmän tuputtamassa turhanpäiväistä spoilerimateriaalia kisaajista ja heidän esityksistään, ja nimenomaan kisan järjestäjien puolesta. Kisaajat julkaistaan, että saadaan vähän näkyvyyttä kisalle, ok ymmärrän. Sitten esityksetkin vielä pedataan valmiiksi ennen itse esitystä juonnoilla ja videoklipeillä (NCC ja STV katson teitä). Ei enää siinä vaiheessa jää katsojalle paljoa käteen, kun kaikki tuodaan nenän eteen valmiiksi alleviivattuna. Ennalta-arvattumuus on latistavin asia ikinä.



Tähän liittyy myös minulla sellainen ajatus, että mielestäni esitys, joka pitää pohjustaa ollakseen ymmärrettävä tai viihdyttävä, ei ole toimiva esitys. Haluan tässä kohtaa korostaa sitä, että toimiva =/= hyvä. Esitys voi olla hyvä, vaikka se kaipaisi tukea lähdetuntemuksesta, esiselostuksesta tai jostain muusta itse esityksen ulkopuolisesta. Esitys voi olla myös hyvä, vaikka ihan kaikkea ei ymmärtäisikään. Toimiva esitys puolestaan pystyy vastaamaan kaikkiin esittämiinsä kysymyksiin ilman mitään näitä apuja. Se on ymmärrettävissä tietyllä tasolla, vaikka sen esittäisi täysin ummikolle kisan tai kontekstin ulkopuolella. Toimivat esitykset voivat sisällöstään riippumatta olla myös huonoja tai hyviä.


Huusin tuskasta, kun katsoimme Närconin NCC-finaalia ja ensimmäinen kisaaja alkoi selittää omaa esitystään auki. MIKSI?! Miksi spoilaatte itse yleisönne juuri ennen ite esitystä?! Miksi?! Voin sulkea netin ja olla menemättä FB-sivuille, jotta välttyisin typeriltä spoilereilta, mutta itse kisaa katsellessa en haluaisi joutua työntämään sormia korviin ja laulamaan Ukko Nooaa.


Antakaa ihmisten ajatella itse. Yleisöä ei tarvitse aliarvioida älykkyytensä puolesta. Yleisö ei ole tyhmä. Älkää tehkö aivotoimintaa heidän puolestaan, koska silloin jokainen esitys näyttää siltä, että se on jo kertaalleen nähty. Minä tykkään ajatella, joten antakaa minun ajatella. Tykkään myös yllättyä, joten antakaa minun myös yllättyä. Ja päinvastoin; esiintyjänä minä haluan laittaa ihmiset ajattelemaan ja yllättymään monen muun asian lomassa. 


Rakastan esiintymistä ja pääni pulputtaa esitysideoita jatkuvasti, mutta hyvin monet noista ideoista ovat sellaisia, että nykyisissä kisaformaateissa en niitä pystyisi esittämään, koska ne pohjautuvat niin vahvasti yllätysmomenttiin. Jopa kisaajan esittelyssä hahmojen tai sarjan paljastaminen vesittää täysin esityksen idean. Erikoisjärjestelyjä voi tietenkin pyytää, mutta se on aina oma juttunsa.


Tässä olisi siis vähän pohdittavaa sekä esiintyjille, vastaaville ja yleisölle. Tarpeettomasti lisään tähän loppuun vielä, että nämähän ovat minun omia ajatuksiani. Kuten kaikki Cosplayn Epätoivon sisältö, ellei toisin ilmoiteta.

Fukka kiittää.


PS: Kaikki giffit ovat yhdestä maailman parhaimmista elokuvista Wes Andersonin Fantastic Mr. Foxsta. Ash on mun toteemieläin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Vuoden viimeiset - Kitacon 2015 ja Cosplayn SM

Huis hais!

Kitacon oli ja meni. Samana päivänä televisioitiin myös coplayn SM. Lauantai oli siis hyvin pukupainotteinen päivä monelta osaa. Hommaa ja menoa omalta osaltani oli kyllä hurjasti.

Autollinen immeisiä huristeli jälleen Kemiin aikaisin aamulla. Matkaa tehtiin kera woodin, Rorunen, Kide ja miä. Viimevuoden kisajärjestelyjä muistellessa tuli puheeksi, että jos hakisimme woodin kanssa tuomareiksi ihan itse Kitaconin cosplay-kisaan. Puolivitsistä tuli ihan totta, kun yksi jos toinen tuuppasi meitä eteenpäin.

Tervetuloa Kemiin!
Kemissä piti olla siis ihan ajoissa ja kuosissa kisan ilmoittautumisen alkaessa. Hieman huonosta informaationkulusta johtuen, emme tienneet varmaksi, oliko esituomarointia ollenkaan. Paikanpäällä saimme iloksemme tietää, että esituomaroinnille oli järjestetty ihan oma tilansa ja aikansa. Jee! Lisäksi kolmantena tuomarina mukana oli myös Chiina.

Aamupäivä hurahti kisahommissa, eikä siinä muuta kerinnyt tekemäänkään. Normaaliin tapaan Kitaconin kisassa oli paljon ensikertalaisia ja aloittelevia harrastajia mukana. Siitä huolimatta tosi intohimoisia ja mahtavia pukuja oli mukana. Oli hyvin miellyttävä tuomaroida.


Da Suttu Squad
Ohjelma, jota oikeasti odotin, oli venäläisten vieraiden esittely omasta conistaan, Polarconista, rajan toisella puolen. Kielimuuri oli suuri, joten itseltäni meni hitusen ohi esittelyn aloitus tai lähinnä ehkä sen pointti. Pisteet rohkeasta otteesta kuitenkin, koska tyttö uskalsi pitää esittelyn alkupuolen lähes omin voimin, vaikka tulkkikin oli mukana. Loppuosa olikin sitten selkeämpää settiä, kun mikki oli itse tulkkina toimineen pojan käsissä. Suuri mainoshan se oli, eikä juuri valottanut naapureiden conikulttuuria pintaraapaisua enempää.

woodi ja minä jaksoimme jopa tarkastaa green roomin, vaikka itseltäni jää se aina vähän välistä. Hups. Leipä ja pari keksiä nassuun tässä välissä oli ihan oikea liikku jaksamisen kannalta. Green roomin ovenraosta näinkin houkuttelevan paratiisin, jonne piti päästä myös; origami- ja piirtopaja. Muutaman kurjen halusin taitella, koska kerrankin oli sieviä origami-papereita käsillä. Mukava väkertelytauko kaiken hulinan keskellä oli ihanan rentouttava. Pajassa kun oli niin paljon hiljaisempi ja rauhallisempi tunnelma kuin muualla.

Olin iloinen ja yritin olla myös hahmossa.
Perinteiseen Kitacon tyyliin kävimme tappamassa aikaa myös kuvauspisteellä ja Maid-kahvilassa. Kahvilan puolella oli ihan hirveä hulina, mikä ei suinkaan johtunut hirveästä kiireestä vaan joidenkin meidojen sinkoilusta eestaas. Meille kyllä kerottiin, että joudumme odottamaan, mikä oli ihan ok, mutta meidojen oma käytös sai aikaan vaikutelman hirveästä paniikinomaisesta kiireestä. Rauha, vaikka vähän kiire olisikin. Ei kahvilassa säntäillä ympäriinsä, vaikka mikä olisi.

Viimeisinä ohjelmina kävimme katsomassa vielä katumuotinäytöksen ja Bluffin toisen tanssiesityksen. Muotinäytös oli ihan perussettiä viime vuosilta, vaikka nimi ei enää ollutkaan lolita-muotinäytös. Sieviä vaatteita oli. Bluffia piti päästä katsomaan, koska en cosplay-kisan väliajalla tietenkään ehtinyt nähdä uuden kokoonpanon ensiesiintymistä. Ryhmä toimi älyttömän hyvin yhteen, vaikka kokoonpano on uusi. Nautin tästä esiintymisestä hyvin paljon.

Rakkautta kaikille pienille ja ihanille!
Kuvasi: Kyuu Eturautti
Ja sitten kotiin katsomaan SM-tallennetta!

En vieläkään ihan ymmärrä, mikä teki näistä kisoista juuri tämän SM-liitteen arvoisia. Mielestäni tässä harrastuksessa ei oikeastaan voi samalla tavalla mitata sitä, kuka on paras kuin jossain muissa lajeissa (esim. urheilussa). Kuten eräät ovat jo moneen otteeseen todenneet; Jokainen kisassa pärjännyt on kyseisen kisan parhaimmistoa ja kyseisen tuomariston mieleen, joten ei voida samalla tavalla määrittää sitä, kuka on Suomen Mestari. SM-tasoisia kisoja on Suomessa jo useampia, mutta mikä teki tästä kisasta sen THE jutun, että se ”ansaitsee” (eikö SM-lajit pidä rekisteröidä tai jotain?) SM-etuliitteen? Tätä en vieläkään ole ymmärtänyt. Minua saa valaista.

Kuitenkin kisat katsottiin. On hyvin jännittävä seurata tämän harrastuksen kasvua ja nousua ”valtamediaan”. Sen hyvät ja huonot puolet vatvon ehkä myöhemmin tarkemmin läpi, mutta noin 80% lähetyksen toteutuksesta oli ihan toimivaa. Siitä, oliko Gloria parhain paikka tällaiselle filmatisoinnille, voi olla montaa mieltä. Kuten myös siitä, kuinka paljon kuvaajien varjot ja huonosti näkyvät taustavideot häiritsevät esitysten katsomista.

Vähän jotain kuveja.
Kide kuvasi.
Harmillisesti taso oli pettymys. Hienoja pukuja kyllä oli, mutta esitykset eivät lämmittäneet juuri ollenkaan. Sekä yksilö- että ryhmäsarjassa (pari ei mielestäni edelleenkään ole ryhmä) vähäisten osanottajien määrä oli tiedossa jo etukäteen, mutta inhottavinta oli kuulla reilua viikkoa ennen kisaa peruutuksista. Joidenkin kohdalla vielä sellaisista, jotka oltaisi voitu ehkä välttää paremman yhteistyön ja kommunikaation avulla.

Kide kuvasi taas.
Yllätyksekseni sisareni, äitini ja lankoni olivat yhdessä katselleet nämä kisat myös. Sen, mitä ehdin äipän kanssa asiasta keskustella, niin hänen silmissään kisat olivat näyttäneet aikalailla samalta kuin minunkin. Tiedä sitten, mitä tuo sisareni ja lankoni mun ovat pohdiskelleet, koska en heidän kanssaan ole ehtinyt vaihtamaan sanaakaan. Täysin maallikon näkemyksiin olisi myös jännittävä päästä käsiksi.

Fukka kiittää tältä erää!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Sävyjen sekasorto

Moi!

Kitacon alkaa olla jo hyvin tuloillaan ja onneksi pukukin on hyvällä mallilla. Senjougahara siis on kohtuu kuosissa, mutta Sora puolestaan hankaa vähän vastaan sen osalta, mitä on tullut asian eteen tehtyä.

Tilasin Soran peruukkia varten tosiaan kolme erilaista ja vähän erinsävyistä peruukkia. Nyt kaikki kolme ovat saapuneet ja voi pojat... ärsyttää.

Ihan kivat sävyt, mutta...
Vaalein tulee olemaan pohja, johon ompelen ainakin tuosta keskitummasta kuituja lisää ja, jos tarve vaatii, minulla on vielä Tsunemori Akanelle tarkoitettu peruukki, jonka voin pistää palasiksi. Tummin on malliltaan ja sävyltään ihan muuta kuin, mitä tilasin. Lisäksi sen laatu on aivan hanurista, ja onkin tiputtanut puolet itsestään jo nyt lattialle. Onneksi kaksi muuta peruukkia ovat ihanan paksuja, joten en välttämättä tarvitse tuota tummaa hirviötä.

Tämä ahdistunut perheenäiti pitäisi muuttaa teinipojaksi.
Ja tämänpiti olla paljon vaaleampi pörrötukka...
Sävykriisi on ollut käynnissä myös Senjougaharan kanssa. Paitakangas onneksi löytyi Saksasta, vaikka sen saapuminen kesti odotettua pidempään. Hirveän feminiinistä tyylistä ja omista yleisistä mieltymyksistäni huolimatta Bakemonogatarin tyttöjen koulupuvut ovat mielestäni aivan ihania. Ja pääsin tekemään taas ihan kivoja juttuja!


Herrainkaulus pitkästä aikaa! Sen tekeminen oli mukavaa aivojumppaa. Puhvihihan kanssa taas en ole hirveästi ollut tekemisissä, koska ei hirveästi kuulu omaan tyyliini. Heitin mukaan kuitenkin jotain, mitä olen halunnut tehdä uudestaan jo pitemmän aikaa; käden muotoa mukailevan hihan. Ensimmäistä kertaa pääsin tekemään sen Alexian paitaan ja tykästyin siihen älyttömästi. Rannekkeesta tuli myös kiva. Paita on kohta melkein valmis. Ainoat puuttuvat osat ovat pääntielle tuleva "siveyspala" ja tasku.

Kynät ja viivoitin pitää vielä kaivella jostain...
Hame- ja kravaattikangas pistivät kampoihin taas enemmän kuin tarpeeksi. Kangaskaupoista ei ollut apua tässä kohtaa, joten tartuin taas puteliin ja lähdin värjäämään. Ensimmäinen suoritus oli uhkarohkea ja meni täysin metsään, mutta toisessa yrityksessä oli jo jotain järkeä.

Kuinka sotkin kylpyhuoneen...
Luulin osaavani, mutta kankaan kuivutta ei väri ollutkaan ihan sitä, mitä luulin. Hitusen olisi saanut olla sinisempi ja tummempi muuten. No, tällä mennään ja onpahan opittu taas jotain. Jos heittäydyn hurjaksi saatan ehkä lyödä valmiin hameen ja kravaattikankaan uusiin liemiin uimaan, mutta tämä vasta sitten, kun olen tarkistanut, miltä väri näyttää paidan ja peruukin kanssa yhdessä päällä asti.

Talouspaperi huijasi hieman.
Senjougaharan sukatkin meinasivat olla ongelman poikanen, kun tilasin kolmet sukat, joista ensimmäiset olivat ihan väärät ja muita kahta paria ei meinannut kuulua ollenkaan. Onneksi kunnon sukat saapuivat lopulta kaksin kappalein. (Myöhemmin tajusin, että hei olisinhan voinut tehdä nuo sukat ihan itse alusta loppuun myös. Tyhmä minä) Nyt on kuitenkin sukkia!

Vielä on onneksi hyvin aikaa vääntää yksi hame ja justeerata. Tältä erää Fukka kiittää!

Nähdään Kitaconissa!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Käpysiä sydämellissiä

Hoi hoi!

Kohta on taas vuosi pulkassa. Tai ainakin siltä näin syksystä aina tuntuu, kun cosplay-maailma hiljenee. Omalta osaltanikin olen lusmuillut tämän kirjoittamisen kanssa... Kirjoittelen pika-kuvauksista jossain välissä...

Vähän raotan ovea taas tulevaan. Hirveät cosplay-täpinät olivat Traconin jälkeen päällä ja piti yrittää pitää vähän taukoa. Muutaman viikon lepäsin täysin laakereillani tuskaillen sitä, mitä tässä nyt alkaisi väkertämään. Edean työstö oli niin pitkä prosessi, että tuntui kuin en olisi tehnyt yhtään uutta pukua Traconia varten. Hirveät himotukset jostakin isommasta puvusta jäivät päälle. Intoa kyllä oli, mutta ideat puuttuivat.

Vaikka cosplay-idealistalla on hirveästi hahmoja, mikään ei tuntunut siltä, että sen haluaisi tehdä juuri nyt. You know what I mean? Onneksi sain hillittömän väläyksen ja löysin erään sydänkäpysen kansioiden pohjalta. Ja taas oltiin täpinöissä. Elikkä Frostia varten olisi tarkoitus alkaa väsäämään Halloween Town Soraa Kingdom Hearts II:ta.

Hei muru!
Nimenomaan KH2 versiota olisi tarkoitus tehdä, koska minulla ehkä on suurempi todennäköisyys mennä vähän vanhemmasta pienestä pojasta. Kaikkea kivaa sälää pääsen tekemään ja ensimmäistä kertaa kunnolla patinoimaan, jos vain keksin, että millä saan oikeanlaista jälkeä aikaiseksi. Patinointi on kivaa, mutta sitä harvemmin on päässyt cosplayn parissa harrastamaan.

Myös Keyblade olisi tarkoitus tehdä. Halloween Townista saatava Pumpkinhead olisi puvun kanssa yhteensopiva, mutta se ei esiinny KH2-pelissä ollenkaan. Toisena vaihtoehtona olisi Oblivion, joka on yksi lempiavaimistani. Sopisi myös hyvin puvun kanssa. Ajallisesti tässä kuitenkin tuli hieman mutkia matkaan, joten voi olla, että joudun aikataulujen takia tyytymään Pumpkinheadiin. Se on kuitenkin paljon yksinkertaisempi ja nopeampi tehdä. (Decisive Pumpkin on niin saatanan ruma, että sitä en tee.)

Pumpkinhead

Oblivion
Tilasin Soran hiuksia varten kolme peruukkia, joista yksi on kerennyt saapua. En ollut varma oliko ensin saapunut karvalapsi pohjaperuukki vai palasiksi laitettava kuituperuukki. Epäonnekseni kuitenkin jouduin huomaamaan, että peruukki on aivan älyttömän pieni. Jopa minulle, joka yleensä valittaa sitä, että peruukit ovat liian isoja, ja joka ostelee pipot lastenosastolta. Jos laitan peruukin niskasta kunnolla pinneillä kiinni, niin se ei enää yllä peittämään hiusrajaani kunnolla... En tykkää.

Ilmeeni kertoo kaiken.
Yllättäen kuitenkin mieleeni ponnahti eräs toinen ihanuus, josta olen haaveillut. Oli puhetta Kitaconiin menemisestä ja siitä, mitä sinne päälle laittaisi. Halusin heittää aivot hetkeksi narikkaan ja aloittaa jonkin ompeluprojektin tähän väliin, joten joku yksinkertainen koulupuku tuntui sopivalta. Päässä syttyi taas lamppu, kun unohdettu rakas muistui mieleen.

Senjougahara Hitagi
Bakemonogatari on hyvin kiehtova sarja ja Senjougahara hyvin kiehtova hahmo. En ole muita monogatari-sarjoja katsonut, mutta tarkoitus on, kunhan saan Bakemonogatarin katsottua taas läpi. Neidille kaavat olen jo kerennyt tehdä, proto on puolitiessään ja kankaita yritän metsästää. Yllättävän haastavaksi on osoittautunut löytää sävyiltään ja materiaaleiltaan yhteensopivat kankaat. Nyt onneki luukusta tupsahti sisään vähän uusia näytepaloja, joissa on potentiaalia.

Värit vaihtelevat kuvasta toiseen, joten kerrankin olin reipas ja tein kunnon värikartan kangasostoksia varten... ja värit tietenkin näyttävät puhelimessa ihan eriltä kuin tietokoneen ruudulta...

Ylhäältä alas: paita, hame, paidan tehosteväri ja hiusten väri.
Vaihtelua on.
Täytyy alkaa vertailemaan kunnolla peruukin kanssa, koska se sentään on jo olemassa! Ostin sen pois sisareltani mun ja ah ihanuutta se on niin kiva!

Uusi suosikki!
Hyvin liukas, ei mene juuri sotkuun, pehmeä, kevyt ja sitä on paljon! Kaikista parasta on vielä se, että saan leikata sen hime-malliin (suora otsatukka ja poskille tulevat suorat tupsut)! Olen niin pitkään haaveillut hime-hiuksista, mutta oma tukani ei ole tarpeeksi paksu sitä varten. Nyt saan kuitenkin tehdä sen ihan ekaa kertaa! Senjougahara on muutenkin aivan käsittämättömän kaunis hahmo, että vähän taas pelottaa se, miten itse suoriudun. Eivät ole hirveästi viimeaikaiset puvut tuota minun itsetuntoa buustanneet...

Kunhan vaan saan kankaat jostakin, niin Senjougahara valmistuu silmänräpäyksessä! Tähän hetkeen ei olekaan muuta raportoitavaa.

Fukka kiittää.