sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Laiskemman puoleinen Animecon 2015

Hoi moi!

Animecon hurahti ohi. Coniviikko oli aivan hillitöntä hullunmyllyä. Aika ei meinannut riittää yhtään mihinkään, mutta kaikkea piti keretä tehdä. Vasta torstai-iltana pääsin kasaamaan matkalaukun sisältöä ja tarkistamaan pukujen tilannetta. No hups hups oho... Kenshin, joka mukaan lopulta lähti, olikin hitusen enemmän korjailun tarpeessa kuin muistin. Sen verta jaksoin samaan hätään säätää, että tein herralle uudet sukat, koska vanhat ovat kuluneet täysin puhki.

Tabit on niin mukavat.
Hirveällä hulinalla perjantaina suoraan töistä hypäsin conimobiilin kyytiin ja huristelimme kohti Kuopiota. Jännittäväksi yllätyksemme majapaikkamme oli vallannut puolet Oulun väestöstä. Huoneet olivat harmillisen ahtaat näin cosplay-ihmisä ajatellen, mutta siitäkin selvittiin.

Titta på min jättefin hakama!
Kuvasi: Kide
Lauantaina päällä oli siis Kenshin. Pakatessa huomasin, että miekan tuppea olisi voinut korjailla ja peruukkia vähän laittaa jotenkin. Ei kuitenkaan ollut jaksamista saati aikaa moiseen, joten menin sieltä, mistä aita on rikki. Tähän asti en ikinä saanut kunnon kuvia, joissa hakama näkyisi kunnolla. Nyt on nistäkin kuvia. Hakamat ovat tosi mukavat ja nätit, vaikka niiden silittäminen on aina yhtä helvettiä.

Yllättävän paljon tuli istuttua ohjelmissa lauantaina, vaikka ensin tuntui siltä, että ei ole hirveästi kiinnostavaa ohjelmaa tarjolla. Avajaiset tuli katseltua, mikä oli ihan hyvä, koska sieltä päädyimme Cosplay-kisaamisen 101 -luennolle. Hirveästi ei yleisössä ollut porukkaa, joten oli ihan kiva täyttää penkkejä. Asia itsessään oli minulle hyvin tuttua, koska jotenkin on nuo kisat tulleet tutuiksi. En ymmärrä miten.

Teppo oli Aconissa mukana ja Tepolla oli ihan oma seikkailu koko conin ajan.
Hävyttömästi nyysin woodilta kuvia.
Sitten löysin tieni Doug Walkerin Movies Everybody Disagrees with You on -höpinöihin. Herra itse on hyvin viihdyttävä ja osaa asiansa, mutta yleisön puheenvuorot tekivät ohjelmasta todella puuduttavan ja tylsän. Walker kyllä osasi hyvin katkaista puhujat, kun aiheet alkoivat rönsyilemään. Loppuosan ohjelmasta vietinkin laattoja siirrellessä. Pienenä huomiona kuitenkin se, että vaikka ohjelman kielenä onkin englanti, niin sen kielenkäytön voisi silti pitää puhtaana.

Teppo kävi katsomassa kisan.
Cosplay-kisat piti tietenkin katsastaa. Uusi kolmijaottelu oli ihan kiva, mutta selkeästi vaatii vielä hiomista. Tasoltaan kisat olivat kohtuullisia ja itse tykkäsin varsinkin Easy- ja Hard-luokan voittajista. Onnea siis pärjänneille! En kuitenkaan ymmärrä, mikä vika on suomenkielessä, vaan pitää nimetä asiat finglis-meiningillä. Easy, medium ja hard... miten olisi helppo, keskitaso ja vaikea? Helmi-kisa oli ainakin minulle positiivinen yllätys, josta en tiennyt mitään. Juonnot kuitenkin tekivät kisasta välistä hyvin kiusallisen. Kisaajat näyttivät eksyneiltä, kun poseeraaminen oli ohitse, mutta juontaja vaan painaa eteenpäin nippelitiedon selostuksella. Juontajan sepostukset olivat myös ainakin minulle vain turhaa papatusta, joka ei suurimmaksi osaksi kiinnostanut ollenkaan.
Kettu!
Taidekujalta tuli poimittua taas ihana asia.
Olin ostanut lipun Animekonserttiin, mutta ruoka kutsui enemmän. Tarkoitus oli viedä lippu infoon ja sitä kautta lahjoittaa se eteenpäin, mutta se vähän niinku unohtui. Vähän harmittaa, etten päässyt konserttiin, mutta toisaalta kuulin myös, että Guren no Yumiya jäi soittamatta. Sitä odotin eniten, joten en ehkä menettänyt mitään.

Oli kuuma. Uusi viuhka on ihana.
Kuvasi Kide
Sunnuntaina koitti se kauan odotettu ja mietitty Duke and Bitches -uudelleen esintyminen. Kohta on kaksi vuotta menyt pukujen tekemisestä ja olihan tuo aikakin päästä kuvaamaan. 

Aamu oli omalta osaltani jotenkin hektinen. Piti syöksyillä paikasta toiseen puolipukeissa, pakata ja saada pukukin päälle. Puolet omaisuudestani unohtuikin majoitukseen ja sinne jäivät. Ei nyt ihan puolet, mutta sitä hengaria, peruukkipussia, ja piilolinssikoteloa tulee ikävä. Vielä conipaikalla piti ahtaa itsemme pukuhuoneeseen viimeistelemään. Pukkarissa oli kivaa. Oli enmmän tilaa ja ihanoita, kauniita ihmisiä. Jotenkin pukkaritunnelma lämmitti sydäntäni suuresti.

Ottakaa kaunis Soffi.
Ja samantien pukkarista pihalle kuvaamaan. Siinä se päivä sitten menikin. Ohi meni myös Näinkin voi cossata?! -luento, mitä oli tarkoitus mennä katsomaan. Viiden hangen ryhmä on kuitenkin aika iso ja vaatii paljon aikaa kuvata. Tapani mukaan minulla oli tuhottoman kuuma koko viikonlopun ajan, mutta nuo neitoseni mun meinasivat palella. 

Meiko: Rorune, Luka: Soffi, Gumi: woodi, Miku: Pipa ja Gakupo: miä
Kuvasi: Kide
Valitettavasti outo kamera ja sen pyllypää asetukset eivät ihan toimineet niin kuin odotimme, joten nyt on paljon kuveja, jotka ovat aika hyödyttömiä. Ärsyttää, joten alan ihan oikeasti opiskelemaan valokuvausta ja kameran käyttöä. Suuntana kirjasto. 

Gumi mitä teet?
Ihan höpöjä kuvia tuli enemmän kuin tarpeeksi ja taas sain muistutuksen siitä, kuin KIVAAA on tehdä ryhmiä ja olla niissä mukana. Kamut on parhaita!

Sitten löytyikin jotain ihan muuta ja jännää. Desu-pöytä ja TWISTERRRR!

Siellä ne tytyt vääntelehtii.
Meiko ei arvosta.
Kuvasi: Kide
Huvittavintahan tässä on se, että olimme aikaisemmin vitsailleet siitä mitän Gakupo laittaisi naisensa pelaamaan Twisteriä omaksi ilokseen. Minä pyöritin ja neitoset saivat taistella voitosta. Tästä kaikesta voi päätellä, että väsymystaso alkoi olla aika korkealla. Hieman alkoi mennä hajoiluksi loppupäivä. Silti selvisimme kisoja katsomaan.

Väsytti. Sain rakkautta.
Kuvasi: woodi
Harmittavan vähän oli osallistujia esityskisassa. Mikään esitys ei noussut selkeästi esiin mitenkään über-mahtavana tai -siistinä, mutta voitto meni ihan oikeaan osoitteeseen. CMV-kisa puolestaan oli minulle jokseenkin pettymys. En sinäänsä odottanut mitään, koska CMV on Suomessa aika pieni konsepti vielä. Voittajasta olin hieman eri mieltä, mutta katsoin puolet voittajavideosta viuhkan takaa, koska en halunnut nähdä juonipaljastuksia. Pisteet siitä, että videon alussa oli varoitus juonipaljastuksista. Kunniamaininnan saanut video oli oma suosikkini, koska siinä löytyi kivaa kikkailua ja se jopa osasi aiheuttaa pienoisen ahaa-elämyksen. Voisihan näitä katsoa lisääkin.

Kisan jälkeen jäljellä oli vaatteiden vaihto ja päättäjäiset. Gakupon peruukki puristi päätä jostain syystä ihan hillittömästi, joten olin hyvin onnessani, että sain sen pois päästä. Hetken alteregoni Jenni pääsi valloileen ja tällä kertaa Jenni olikin karannut jostain tyttöjen epookki-animesta.

Absolutely Fabulous
Kuvasi: woodi
Päättäjäisistä missasin alun. Tärkeän uutisen sentään sain kuulla; Animecon muuttaa Jyväskylään! Hei hei Musiikkikeskus! Olet ahdas ja kuuma. Ei tule ikävä... ehkä.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Seuraavista koitoksista ei ole vielä tietoa, koska tässä samalla, kun bloggaan, istun päivystyksessä ja odotan tietoa siitä pitääkö jalka panna pakettiin.

4 kommenttia:

  1. Laiskemman puoleiset conit ovat joskus aika mukavia ^^ Traconiin tulossa? : )

    Sinut on myös haastettu!
    http://masquecosplay.blogspot.fi/2015/08/10-kysymyksen-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Traconiin ollaan tulossa!

      Kiitos haasteesta! Kiva päästä pitkästä aikaa tekemään jotain vaihtelevaa täällä bloginkin puolella.

      Poista
  2. VOCALOID! Lovely ʕ•͡ᴥ•ʔ

    Have a nice Tuesday ~
    * SheIn *

    VastaaPoista