torstai 26. tammikuuta 2017

Miettelöitä tulevasta

Hoi...

Avaan tietokoneen toista kertaa viimeisen kolmen viikon aikana ja huomaan, että tämä merkintä on jäänyt julkaisematta... oho. Voisin tietenkin laittaa kuvia Frostin pukujen edistymisestä, mutta koska olen kaavoihin kangistunut idiootti, en sitä tee. Haluan tämän pois alta ensin.

Kuten aikaisemminkin, minulla ei ole varsinaisa lukkoon lyötyjä pukuja, joita haluan esitellä, vaan semmeoisia 'voisin kenties yrittää lähitulevaisuudessa' -pukuja. Miten realistisia ne ylipäätään ovat on toinen seikka...

Koska haluan vaakuutella itseäni siitä, että kyllä minä olen katsonut uusia sarjoja ja pelannut uusia pelejä (etteivät kaikki pukuni olisi typerää nostalgian havinaa), tämä hahmokavalkaadi on koottu uudempien lähteiden hahmoista. Uusi on myös suhteellinen käsite...

Kuitenkin!

Ihan tuoreimpana tuttavuutena tälle listalle on päässyt Katsuki Yuuri ylläri pylläri Yuuri on ice!sta. Jo ensimmäinen jakso pisti minut itkemään sen verta, että löysin Yuurista jopa liikaa omia piirteitäni.

Realistisin vaihtoehto
Ongelmana tämän hahmon kanssa on kuitenkin se, että A) minä olen sen mallinen kuin olen ja B) tässä sarjassa ei juuri ole minua miellyttäviä asuja. Oikeastaan ainoat luisteluasut, jotka lämmittävät sydäntäni ovat Yuurin ja Victorin Stay Close to me duettoasut... mutta Victor...

Hahmona myös Yurio viehättää minua, mutta siihen olen vielä vähemmän sopiva, kuin Yuuriin. Ehkä menenkin tällä versiolla:

Pam pam paaaaaaaaaaa!
Syksyllä kaverit saivat tökittyä tarpeeksi ja hankin vihdoinkin itselleni PS4n ja Overwachin. Oi voi, mikä oja. Hyvin moni hahmo viehättää minua, mutta ihan cosplay-mielessä olen harkinnut Mercya ja Sombraa, mutta kaikista kuumista kuumin on Widowmaker.

Kaikki ja kaikkien vaarit haluavat tehdä Mercyn.
Siistein Sombra
Da Widowmaker
Saa nähdä riittääkö kärsivällisyys ikinä yhteenkään näistä saati järki kaikkeen kiiltävään ja liukuvärjättyyn matskuun. Epäilen suuresti.

Koska paskat ideat ja paskat sarjat, Rorunen kanssa tuumimme, että voisi 'ihan vaan läpällä cossata' sarjasta Love Stage. Izumi Sena ja Ichijou Ryouma ovat sarjan typerääkin typerämpi pääpariskunta. Emmehän ole Rorunen kanssa tehneet yhtään varsinaista pari-cosplayta WCS:n ulkopuolella. Tästä on mukava aloittaa. Jotenkin olen jaksanut katsoa ja lukea koko sarjan, vaikka se ei mitenkään maatamullistavaa viihdettä ole.

Nämä asut.
Seena vas. ja Ryouma oik.
Ainakin sarja on ihan nättiä katsottavaa ja Senalla on hupsuja vaatteita. Rorune tulee olemaan kuumin Ryouma ikuna ja Hoi komea poika! Meidän pitäisi lopettaa tämä tällainen tapailu... (Jossain välissä jopa harkitsin vielä typerämpää läppäcossia tästä sarjasta; nimittäin taikatyttö Lala-Lulua.)

Suurena iskuna sydämeen tuli jossain välissä Vocaloid-musiikkivideo Rinin ja Lenin World Domination how to. Kappale itsessään on kiva, mutta sanat ja video veivät minut aivan mukanaan. Olenkin siis pyöritellyt mielessäni ajatusta, joko Rinin tai Lenin anarkisti-asusta.

Jee jee kaksrivinapitus!



Tässä vaiheessa minulle on lähes se ja sama kumman teen Rinin vai Lenin, mutta jos en saa ketään huijattua parikseni, niin teen yksinäisen Lenin. Len on sentään suosikki-Vocaloidini.

Höpsönä innostuksena löysin myös yhden sielunveljen One Punch Manista. Onsoku no Sonic on tarpeeksi vakava perseilijä, että osasin rakastua.

Superninjaaaaaa! Taistelulajien taitajaaaa!
Hervoton makkarankuoriasu ei kuitenkaan huuda nimeäni millään tasolla, mutta onneksi herra heiluu myös arkivaatteissa välillä. Hiusponnari olisi taas omien pelkojen kohtaamista...

Ja hups oho... Menin ja puhuin itseni pussiin, koska tulevaisuudessa olis tarkoitus ihan oikeasti tehdä Haikyuun Sugan peliasu...

Suga-muru
Onneksi Ouluun avataan pian uusi Seikkailupuisto, jonne minulla on kotoa matkaa kiven heiton verran. Aion roikkua puussa niin paljon kuin pystyn ja kykenen. Ehkä siinä saisi vähän uskottavammat urheilupoika kädet...

Tämä oli tässä tältä erää. Seuraavana vuorossa on Frostbite, joka on jo huomenna! Iiip! En muista taas, millon olisin ollut näin pähkinöinä conista ja sen puvuista. Edellisestä isommasta tapahtumasta on selkeästi aivan liian kauan.

Fukka kiittää!

PS: Olen ehkä vihdoinkin saanut haltuuni jokseenkin sopivan peruukin Mashiro Ichijolle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti